Arkipäivän sankarit

Vaikka arki alkaa kiristää hermoja, aina herkeää hymy kahdelle seropilleni. Koulusta tullessa, oven välistä työntyy kaksi mustaa kirsua nuuhkien voimakkaasti. Häntä naputtaa seinää ja toinen pinkaisee onnesta juoksuun ja laittaa matot rullalle. Kyykkyyn mennessä koirat haistelevat niin että kumoon aina mennään! Hymy muotoutuu huulistani. Siinä on minun syyni olla onnellinen, on joku (tässä tapauksessa kaksi) joka rakastaa eikä koskaan käännä selkäänsä vaikka teet virheitä. On tietysti paljon möksä päiviä, jolloin naperot ovat piilossa mököttämässä, mutta aina ollaan pienen hetken jälkeen parhaita kavereita. En osaisi olla ilman koiraa. En väitä että olisi herkkua viedä kaatosteessa kahta vetävää piskiä, mutta silti. Ne tekevät minut onnelliseksi, ja toivon mukaan minä heidät. Kuinkas teillä? Kiitos