Tonttu TV

umalehtinen

Ikkunan edessä parhaimmillaan. Koirat istuvat ja katselevat rivissä ikkunan edessä.
Meillä on täällä Joulun ajan avajaiset ja pikkutonttujen tanssi oli katsomisen arvoinen, kuten vähän isompienkin.
Myyjäispöydät notkuivat tavaraa. Joulupukkikin saapui paikalle kiireistään huolimatta.
Ja ne pikkutontut. Jännitys loisti kasvoilta ennen tanssin alkua ja se riemu kun kaikki meni nappiin.
Täällä on muutama koirulikin puettuna punaiseen ja tepastelevat ylpeän näköisinä muiden joukossa.

10

1309

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • StormCloud

      Meillä täällä on joulun avaus huomenna tonttuineen ja paraateineen. Otan nuorimmaisen koirani mukaan "ihmisten ilmoille" katsomaan.Nyt kun vielä saataisiin sitä lunta, niin syntyisi se oikea pikkujoulu-fiilis.

    • auttaisitko?

      Laitan tähän sinun ketjuusi sinulle pari kysymystä kun teillä jo tontut siellä hyppelee.

      En ole palstalla liiemmin kommentoinnut, mutta seuraillut olen, ja tullut siihen käsitykseen, että sinulla kokemusta käppänöistä ihan kasvattajanakin.

      Meillä täällä tällainen käppänä, mikä on Suomessa ihan sekarotuinen koira. Ikää nyt 4,5 kk.

      Kovasti olen tuota hampaiden vaihtoa tarkaillut, mutta enpä ole huomannut että yhtään niitä olisi vaihtunut (vai enkö osaa oikein katsoa?) kulmahampaat on ainakin koko aika paikalla pysneet, mielestäni. Minkä ikäisenä niiden pitäisi alkaa ihan pakosti vaihtumaan? Jos liian myöhään merkityn iän mukaan, niin onko silloin koiran syntymäaikaa aikaistettu ja se ei pidäkkään paikkaansa mikä ilmoitettu?

      Toinen kyssäri. Minkä ikäisenä tällainen käppänä yleensä on kasvanut suurinpiirtein tulevaan kokoonsa?

      Sitten vielä yksi:) Oliko joku koirarotu mikä sattoi olla pentuna ihan erivärinen kuin aikuisena? Eli pentukarva voi olla väritykseltään minkälainen vain se sitten myöhemmin muuttuu oikean väriseksi (muistelisin lukeneeni jostain)? Näyttäisi, että meidän koiralla osa alkuperäisistä karvoista jotka tummia alkaisi muuttumaan miltei valkoiseksi? Voiko tämä olla edes mahdollista? Ainakin nyt vain karvojen päässä on sitä tummaa karvaa. Ihan kuin värjäys kasvaisi pois:)

      Kiitos jos vastailet, ja siitä ei liikaa vaivaa sinulle. Tässä opetellaan käppänöitä tuntemaan, isoista jo kokemusta.

      • umalehtinen

        hampaiden vaihtuminen on aika yksilöllistä. Tleensä meillä alkaa vaihdos siinä 16 viikon tiätämillä, mutta joskus on mennyt lähes kuuden kuukauden ikään asti. Voit olla oikeassa siinä että koiruli on nuorempi kuin sinulle on kerrottu.
        Meillä on yleensä narttu kasvannut sen korkeutensa, kun ensimmäinen juoksu alkaa. Toki ne siinä vaiheessa vielä ovat aivan rimpuloita ja massa kehittyy pikkuhiljaa. Urokset taas ovat olleet hyvinkin erilaiset ja valmistuneet tuleviin mittoihinsa siinä 10-12 kk iässä korkeuden suhteen, mutta siitä on vielä matka valmiiseen urokseen. Avoin luokka on hyvä mittari ja siinäkin osa ovat vielä peijakkaan ilmavan näköisiä. Noin 3-4 vuotiaana meillä on urokset täydessä massassa.
        Narttu taas tulee usein valmiiksi ensimmäisen pentueen saatuaan, kunhan sen tekee laillisessa ajassa. Joten vastaan siihenkin sen kolme vuotta.

        Noiden värien kanssa olen aika tyhmä. Kokemusta pelkästään tästä Griffon rodusta värien suhteen. Usein jos meillekkin syntyy ns. nokinen pentu väri voi tuurilla vaihtua. Silloin meilläkin on tuo sama ilmiö eri värein eli punainen karva ja musta päistään. juuri nypittynä ok väriltään ja kun karva taas kasvaa on kuin eri koira kyseessä.

        Kyllä ne hampaat varmasti pian alkavat vaihtumaan ja elleivät entiset lähde suosiolla pois vaan uudet pukkaavat rinnalle tarvitset eläinlääkärin apua.
        Kai muuten syötät pentumuonaa?

      • StormCloud

        tuohon väritykseen.
        Esim.coton de tulearin pennut saattavat syntyä hyvinkin ruskea laikullisina. Ja iän myötä turkki muuttuu valkoiseksi.

      • auttaisitko....
        umalehtinen kirjoitti:

        Tuosta hampaitten vaihtumisesta oli eläinlääkärin kanssa puhetta, ja juuri sen perusteella voitaisiin epäillä jos ikä on aikaistettu. Kasvattajat ovat yleensä aina parhaiten asioista perillä, mutta tässäkin tapuksessa ei mitään mahdollisuutta kysellä pennun kasvattajalta. Pentu joutui Suomessa heti kiertoon. Olin kyllä tästä pennusta jo aiemmin kiinnostunut ja vain sattuman sanelema juttu, että se sitten päätyi kiertoon ja lopulta meille, aavistin jotenkin kyseessä olevan saman pennun.

        Vaikka välittäjäkin olisi tunnollinen, ja ottaisi kaikki siellä rajantakana huomioon, niin siltikin hänkin voi tulla huijatuksi. Niin paljon tuntuu olevan kaikenmaailman huijareita liikkeellä:(

        Meillä tämä koira on uros, ja juuri tuota korkeutta lähinnä ajoin takaa, kun ei oikein sellaista kuvaa milloin se korkeus näillä koirilla on suurinpiirtein lopullinen. Nyt tuntuu että on selvästi kasvanut, tullut kai jonkinlainen pyrähdys. On rakenteeltaan paljon jämäkämpi, kun oli sellainen onneton onneton kilon painoinen ruippana.

        Seurataan niitä hampaita, ja meillä onkin se yksi rokotus vielä sitten 5kk iässä. Ollaan myös madotettu eläinlääkärin neuvon mukaan tähän asti 2vkon välein, ja nyt kuukauden paussi ja viimenen madotus sitten laajempikirjoinen.

        Tuo karvan värityksen vaihtuminen oli niin outo asia, kun yhtäkkiä huomasimme, että koira on vaihtunut jotenkin vätiltään vaaleammaksi, ja niinhän se oli, siinä pinnassa enään sitä ruskeaa ja alta pukkaa paljon vaaleampaa. Sitten muistin, että joskus olisin jostain rodusta sellaista lukenut, että karva muuttuu ihan eri väriseksi kuin pentukarva.

        Syötän penturuokaa, Nutron choise kanaa & riisiä. Sillä tuntuu hyvin kasvavan ja turkistakin tullut tosi tuuhea ja hyvin voiva. Välillä laitan sekaan jauhelihaa, raejuustoa yms.

      • auttaisitko...
        StormCloud kirjoitti:

        tuohon väritykseen.
        Esim.coton de tulearin pennut saattavat syntyä hyvinkin ruskea laikullisina. Ja iän myötä turkki muuttuu valkoiseksi.

        Tämä pentu on väritykseltään juuri sellainen ruskealaikullinen. Lumivalkoinen jossa on ruskeita laikkuja. Naamakarvat nyt valkoiset ja niissä on enään päissä ruskeat karvatupsut. Korvat on kyllä ihan ruskeat, ehkä ne jäävätkin?

        En osaa yhtään sanoa, minkä rodun karvaa tämä karva muistuttaa, niin uuno olen noiden karvalaatujen kanssa. Pumpulinpehmeä se on ja hieman käkkärä, ja ei ihan lyhyt, ehkä ennemmin pitkä ainakin ne valkoiset karvat saa pituutta lisää kovastikkin. Oikeastaan koira on saman näköinen kun ruokapussissa mitä koira syö, Nutron choise chicken & rise, muistuttaa väritykseltään ja karvaltaan. Minkä rotuinen koira siinä mahtaa olla kyseessä?

      • StormCloud
        auttaisitko... kirjoitti:

        ...mikä koira tuossa ruokapussissa on?
        Coton nyt ainakin tulisi mieleen tuosta pumpulin pehmeästä turkinlaadusta ja värityksestä.Eikös se ollut sekarotuinen? Eli siinä saattaa olla jotain bichon friseetä tai bolognesea mukana, kenties.Mitään puhtaan valkoista siitä tuskin tulee ja monilla näillä jääkin korviin sitä väriä, mikä cotonilla onkin luvallista rotumääritelmässä.
        Kun se alkaa vaihtamaan pentukarvaansa niin silloin on se työläämpi vaihe. Se takkuuntuu todella helposti, joten tsemppiä ;))

        Mitään tietoa mitä rotua koira on mikä on kuvattuna pussissa. Yllätyin itsekkun kun huomasin miten paljon se meidän koiraa muistuttaa, väritys on ihan samanlainen ja se karvakin. Meidän koira kyllä omasta mielestä tietenkin söpömpi:)

        On ihan sekarotuinen Suomen tietojen mukaan, ja kyllä muutenkin voi olla kun ei tälläkään koiralla ole niitä rekkaripapereita, että voisi sanoa sen varmasti olevan omaa rotuansa mikä ulkomailla tunnetaan. Bolognesea siinä pitäisi kyllä olla jos on oikea rotunsa edustaja.

        Kyllä se karva taitaa helposti takkuuntua. Olen koittanut harjailla ja käsin sitten aukailen niitä alkavia takkuja. Ei vielä ole onneksi ollut mitään pahoja, mutta vielähän niitä kerkii tulemaan:)))

        En usko, että siitä kauttaaltaan tulee puhtaan valkoista. Ainakin näyttäisi vaikka muuten vaalenisikin, niin korvat jää ruskeiksi. Ja tuskin koko karvakaan tulee olemaan kauttaaltaan niin puhtaan valkoinen.

      • auttaisitko...
        StormCloud kirjoitti:

        tuohon väritykseen.
        Esim.coton de tulearin pennut saattavat syntyä hyvinkin ruskea laikullisina. Ja iän myötä turkki muuttuu valkoiseksi.

        Olet aivan oikeassa tuon cottonin suhteen. Nestistä nyt luin ja katselin kuvia cottonista, niin turkia voi soveltaa hyvin cottoniin, ja se selittäisi tuon värivaihdoksenkin. Hyvin paljon koira muistuttaa tuollaista cottonia, vaikkei sitä siinä pitäisi olla.

        Tulin siihen tulokseen, että tässä turkin hoitamisessa uskallan turvautua tuohon cottonin turkinhoito ohjeisiin. Kuvien ja kuvausten perusteella kyseessä olisi likipitäen samanlainen koira turkiltaan kuin cotton. Kuitenkin näillä karvakasoilla:) on vähän aina ne erilaiset turkit rodusta riippuen. Cottonillakin on juuri tuo, ettei pitäisi olla turkinhoidon sieltä vaikeimmasta päästä vaikka vaatiikin hoitamista, samoin pitäisi olla tälläkin "rodulla" tietojeni mukaan.

    • davalyan

      oikeen sellainen tosi toiminta pätkäkö?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2027
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1091
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      889
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      774
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      761
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      15
      747
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      696
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      214
      683
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      674
    Aihe