kuinka yleistä on että yksinhuoltaja nähdään uhkana suvun puolelta. Itselläni on aikuiset lapset mutta seurustelusuhteeni ei ole edennyt koska toinen osapuoli pelkää sitoutua. Lisäksi sukulaisilla on oma lusikkansa sopassa olen heidän mielestään vain kärkkymässä miehen omaisuutta. Olen 3-vuotta seurustellut ja olisin halunnut vakiintua eli ihan oikean avioliiton solmia. Mahdanko odottaa liikaa olen miettinyt sitäkin että lopettaisin suhteen sekin tuntuu vaikealta koska mies on ihan ok. En seurustele miehen kanssa omaisuuden tähden itselläni on työ ja kaikki se mitä tarvitsen. En tiedä onko tyhmää haluta avioliittoa mutta minusta se olisi ihana asia
Monimutkaista
kirsi
4367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
paikallaan, niin saisit pidettyä miehenkin suvun noin niinkuin hallinnassa. Ihan yksinkertaista toteuttaa ja silloinhan ei olisi tämä miehesi varallisuuskaan esteenä hänen sukunsa puolelta.
hyvä ajatus ainakin voin ottaa puheeksi ja katsoa kositaanko sitten. Olen kuitenkin senverran vanhanaikainen että kannatan avioliitta. Mietin vaan että pitääkö suvulle kertoa avioehdosta vai antaako heidän olla tietämättä. saavat ainakin vähän aikaa miettiä ja vaivat päätään.
Arvosta hyvä nainen itseäsi tarpeeksi aikaisin. Miten mies voi tuntua olevan sinulle ok jos kumminkin sitoutuminen häntä pelottaa ja jne.
Miksi tuhlaat energiavarojasi epätyydyttävään tilanteeseen tai lopeta sitten pohdiskelu. Minä halusin aikanani eron jälkeen elämäni naisen enkä sukuani. Ja hyvin olemme yhdessä kulkeneet. Tässä samassa saanen kiittää omaa Eevaani siitä että herätti minut henkiin 15 vuotta sitten.
Minäkin seurustelin 3 v. yhden tosi kivan miehen kanssa mut ei siitä suhteesta tullut sen valmiimpaa. Olisin halunnut avioliittoa, mies ei halunnut sellaista kuullakaan. Lopulta kyllästyin olemaan vain hauska seuralainen ja lopetin koko jutun. Joskus käy niin että eri osapuolilla saattaa olla ihan eri käsitykset ja odotukset suhteesta. Se pitää vain hyväksyy. Tai sitten lähteä.