Työkaveria

Aleksi

Olen jo pidemmän aikaa salaa vilkuillut erästä työkaveriani, Kaisaa, sillä silmällä. On tosi hyvännäköinen pakkaus mutta sen lisäksi myös tyyppinä aivan fantastinen. Koko ajan on ilmassa ollut tiettyä väreilyä. En tiedä onko vain minun mielikuvituksen tuotetta mutta olen ollut aistivinani myös tiettyä kiinnostusta vastapuolen suunnalta. Mitään ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, lukuunottamatta tosi rohkeaa vinoilua ja härskien juttujen heittoa. Vaimonikin on huomannut kiinnostukseni kohteen ja olen myös vaimoltani saanut kuulla erimoisia kommentteja työpaikka "romanssistani". Vaimoni on koko ajan kuitenkin ainoastaan heittänyt huulta. Ei taida vaimo parka tietää mitä minun päiväunissani on välillä liikkunut.
Vähän aikaa sitten jouduin tämän ihanuuden kanssa sitten yhdessä työmatkalle. Kyseessä oli pelkkä viikonlopun kokousmatka. Kokous pidettiin eräällä punaisella laivalla joka seilaa maamme länsinaapuriin. Arvatkaa yllätykseni kun kuulin että yrityksestämme lähtee ainoastaan minä ja tämä päiväunieni kohde. Kaiken lisäksi pihi toimitusjohtajamme oli varannut ainostaan yhden hytin.
Saimme viikkoa ennen lähtöa reissun päiväohjelman. Matkan järjesti eräs yhteistyökumppanimme ja molemmat päivät oli tietysti aamusta iltaan buukattu erilaisia palavereita varten. Ei siis mikään ratkiriemukas lomareissu tiedossa. Silti mielessäni liikkui koko ajan ajatus siitä mitä voisi reissulla tapahtua. Ei kyllä tullut työnteosta yhtään mitään ja vaimonikin rupesi tenttaamaan mikä siinä matkassa niin mietityttää kun koko ajan sitä mielessäni puin.
Vihdoin ja viimein lähtöpäivä koitti. Saimme jopa luvan lähteä aikaisemmin töistä kotiin pakkaamaan ja valmistautumaan. Kotona minua odotti kuitenkin valmiiksi pakattu matkalaukku. Vaimoni oli ystävällisesti silittänyt paitani valmiiksi ja hoitanut kaikki muutkin valmistelut. Oli kuulemma jopa hakenut laukkuni ensiapu paketin jossa päänsärkylääkettä. Vaimoni tietää tasan tarkaan kuinka paha kankkunen minulle tulee jo muutamasta paukusta. Sain vaimolta vielä kunnon rutistuksen lähtiessäni ja toivotuksen onnistuneelle matkalle.
Satamassa näin heti tämän ihanuuden. Oli taas kuten aina viimeisen päälle pukeutunut ja laittautunut. Hänkin varmasti huomasi kuinka jäin häntä silmät pyöreinä tuijottamaan. Siirryttiin laivaan ja samantien hyttiimme. Hämmästyttiin molemmat aika lailla nähdessämme hyttimme. Oli ihan kunnon mini-sviitti jossa riitti tilaa liikkua, mutta ainoastaan yksi sänky, onneksi sentään parivuode. siinä vähän aikaa mietittyämme aloimme samanaikaisesti nauramaan. Molempien päissä varmasti liikkui sillä hetkellä yhtä sun toista, ainakin minun päässäni.
Melkein heti laivaan tultuamme oli kokoontuminen jossa käytiin läpi päivien ohjelma. Onneksi sentään ensimmäinen ilta oli varattu mukavalle yhteisololle ja mielipiteiden vaihdolle. Huomasin heti ettei koko muusta revohkasta olisi pahemmin seuraa. Kaikki muut oli meitä reilusti vanhempia ja aivan liikaa työlleen omistautuneita jotta osaisivat irroitella. Ehkä juuri tästä syystä matkan järjestävä yritys lupautui maksamaan ruokamme ja juomamme koko matkan ajan, sillä edellytyksellä että kokouksista ei lintasattaisi. Sovittiin yhteisestä illallisesta mutta ennen sitä meille annettin muutama tunti aikaa levähtää ja tutustua laivan ”tarjontaan”. Minä ja Kaisa kierrettiin nopeasti laiva ja todettiin ettei ollut mitään erityistä mitä odottaa. Päätimme käydä ennen illallista nopeasti saunassa ja ottamassa muutaman oluen sauna-osaston baarissa.
Menimme hyttiimme vaihtamaan uimasut päällemme.En oikein tiennyt minne katsoa kun Kaisa hytissämme alkoi ujostelematta riisumaan vaatteitaan. Siinä hän seisoi edessäni pelkät alusvaatteet päällään. olinhan aina pitänyt häntä hyvän näköisenä mutta tämä näky ylitti kyllä kaikki odotukseni. Hänen ihana treenattu kroppansa suorastaan veti katseeni puoleensa. Juuri sellainen kroppa joka saa minut käymään kierroksilla. Ihanan pyöreät pakarat ja lihaksikkaat reidet, kaunis ruskettunut litteä vatsa ja aivan ihanat kiinteät rinnat. Ja tämän kropan verhosi ainostaan pienet valkoiset pitsiset pöksyt ja liivit. Ilmeisesti kaisa huomasi tuijotukseni sillä hän livahti kylpyhuoneen puolelle suorittamaan loput vatteiden vaihdosta. Onneksi. sillä housuni meinasi jo nyt ratketa. Nopeasti vaihdoin itselleni uimahousut jalkaan ja kylpytakin päälleni. Sain muutaman minuutin aikaa miettiä huomista tylsää kokousta joten vaivoin sain seisokkini laskettua ennekuin Kaisa tuli kylppäristä valmiina saunaan. Olin aika vaivautunut kävellessämme saunaan eikä siinä montakaan sanaa vaihdettu, sovimme ainoastaan minun hakevan ensimmäiset juomat ja tapaavamme porealtaassa.
Vaikkakin olen kova saunomaan en malttanut kuin käydä nopeasti suihkussa ja ottamassa yhdet nopeat löylyt. En tahtonut menettä sitä näkyä kun Kaisa tulisi saunasta. Nopeasti siis baarin kautta altaalle. Ehdin juuri ja juuri istahtaa altaaseen kun Kaisa jo tulikin. Näky oli niin ihana kuin olin arvellutkin. Jos hänen alusvaattensa eivät jättäneet paljoakaan arvailujen varaan niin hänen bikininsä paljastivat jo senkin. Onneksi olin vedessä sillä munani rupesi kovettumaan välittömästi. Sille en kertakaikkiaan voinut mitään. Olisikohan käynyt niin että Kaisakin oli käynyt kylmässä suihkussa, ainakin hänen nänninsä olivat terhakkaasti pystyssä. Näkyivät juuri sopivasti tummina kohoumina hänen keltaisen asunsa läpi. Siinä sitten yritimme jutella aivan normaalisti, tyyliin säästä ja politiikasta, mitä emme olleet koskaan aikaisemmin tehneet. Vaistosin myös Kaisan jännityksen, aina kun katseemme kohtasi niin molemmat katsoivat nopeasati toiseen suuntaan. Sillä hetkellä päätin että jos se on tapahtuakseen niin sitten tällä reissulla, minullahan ei muuta hävittävää kun totaalinen munaus.
Ikävä kyllä, tai ehkäpä jopa onneksi, emme saanet kauaa rauhassa nauttia. Altaaseemme saapui muutama nuori jotka ilmeisesti olivat jo päässeet ihan mukavasti vauhtiin. Kysyivät että häiritsevätkö he meidän lemmenhetkeämme. Tähän Kaisa välittömästi vastasi selittämällä meidän olevan ainoastaan työkavereita ja toivotti heidät tervetulleiksi seuraamme. He puhuivat aivan avoimesti omista kokemuksistaan erotiikan alalla. Kuuntelimme Kaisan kanssa näitä juttuja hieman vaivautuneina, molempien päissä alkoi varmasti mielikuvitus jo laukkaamaan. Nuorten seurueeseen kuului kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, eli ilmeiseti kaksi nuorta paria. Täytyy myöntää että ei nuokaan naiset ainakaan helpottaneet tukalaa oloani. Olivat molemmat ihan hyvän näköisiä ja muotoisia.
Poreamme oli sikäli ihan hyvä valinta että sain ihailla Kaisan rintoja kun ne hiljaa heiluivat kuplien ja virtausten voimasta. Mutta sain myös kokea porealtaan ikävän puolen. Juuri kun olin ahminut kasteellani Kaisan seksiä tihkuvaa vartaloa niin yllättäen kuplien tulo loppui. Siinä minä sitten istuin kirkaassa vedessä muna pystyssä. Arvatkaa vaan miten nämä nuoret reagoivat, huomasivathan he sen välittömästi. Ei siinä selittelyt auttanut kun yksi tytöistä kovaan ääneen ilmoitti minun selvästi toivovani päästä tutustumaan kaveriini hiukan paremmin. Minä häpesin silmät päästäni ja Kaisa nauroi enemmän kun koskaan aikaisemmin. Onneksi Kaisa ymmärsi pelastaa minut näiden hurjien kynsistä ja ehdotti illalliselle lähtöä.
Hytissä Kaisa häipyi saman tien kylpyhuoneen puolelle valmistautumaan ja minä jäin hytin puolelle vaatteita vaihtamaan. Eihän minulla kauaakaan mennyt kun olin jo vetänyt päälleni silitetyt vaatteet ja jo istuin valmiina odottamassa Kaisaa. Aloin siinä aikani kuluksi selaamaan läpi laivan television tarjontaa, ei tietenkään mitään katsottavaa. Samalla katseeni osui hytin seinällä olevaan suureen peiliin. Kaisa oli jättänyt oven hieman raolleen, joko vahingossa tai sitten tarkoituksella minua kiusatakseen. Nyt minulla oli suorat näkymät kylppäriin peilin kautta. Sydämmeni meinasi pysähtyä kun huomasin Kaisan seisovan siinä silmieni edessä täysin alasti hiuksiaan laittaen. Olinhan jo nähnyt melkein kaiken mutta tämä näky kruunasi kaiken. Rinnat olivat juuri niin kiinteät ja pyöreät kuin miltä näyttivät liiveissäkin. Maan vetovoima ei ollut ainakaan vielä vaikuttanut niihin mitenkään. Ja kauniit tummat nännit vieläkin terhakkaasti pystyssä joten ehkäpä Kaisa oli tietoinen minun katseistani ja kiihottui siitä tiedosta. Olihan hän aivan varmasti jo huomannut kiinostukseni ja tietoinen mitä päässäni liikkui. Myöskin hänen alapäässään oli yhtä viimeistelty ”kampaus” kun yläpäässä. Ei tietoakaan mistään villinä rehottavasta viidakosta eikä mikään teini, vaan siistiksi ajeltu nuoren aikuisen häpy. Loppujen lopuksi minulla oli hyvin aikaa ihailla tätä näkyä sillä Kaisalla kuten kaikilla muillakin naisilla valmistautumiseen meni reilusti aikaa. Vasta aivan lopuksi hän puki vaattee päällensä.
Lähdimme yhdessä kulkemaan kohti laivan seisovaa pöytää missä muut jo varmasti odottivat. Yhtäkkiä tunsin Kaisan käden vyötärölläni ja hän painautui kylkeeni. Ennen kuin huomasinkaan niin vaistomaisesti olin jo heittänyt käteni hänen olkapäilleen. Siinä kävelimme sitten kuin vanha pari. Aivan yhtä yllättäväen hän kysyi minulta mitä mieltä olin esityksestä hytissämme. Hän oli siis tarkoituksella jättänyt oven auki ja siinä sitten pitkän aikaa keikistellyt edessäni. En voinut muuta kun myöntää nauttineeni joka hetkestä. Niin oli kuulemma hänkin ja hän kertoi päättäneensä ottaa kaiken ilon irti reissustamme. Olin koko illan kuin pilvessä. En muista illallisesta juuri mitään. Odotin jännittyneenä iltaa ja yötä ja mitä kaikkea siihen kuuluisikaan.
Aika kului kun siivillä ja yhtäkkiä havahduin hereille unelmistani. Illallinen oli päättynyt ja oli aika jatkaa eteenpäin. Kaikki muut olivat matkalla laivan tanssiravintolaan mutta päätimme Kaisan kanssa mennä ensin baariin istumaan ja hiukan myöhemmin siirtyä yökerhon puolelle. Ilmeisesti ruokailun aikana nautitut paukut olivat rauhoittaneet mieleni sillä pystyimme jälleen Kaisan kanssa keskustelemaan ja olemaan aivan normaalisti. Istuimme erään musiikkibaarin ulkopuolella olevan pöydän ääreen juttelemaan. Heti meidän jälkeemme samaan pöyttän ilmestyivät ”ystävämme” altaasta. Hekin olivat välillä käyneet syömässä mutta päinvastoin kuin me he olivat jo hiukan rauhoittuneet. Ainoa kommentti jonka sain kuulla oli kysymys olinko jo saanut ajatukseni jälleen koottua. Siinä sitten istuimme ja juttelimme niitä näitä. Kävi ilmi että loppujen lopuksi olimme kaikki liki saman ikäisiä. Täytyy myöntää että varsinkin tytöt näyttivät paljon nuoremmilta, riippuen todennäköisesti heidän tyttömäisestä pukeutumistyylistä. En kyllä tästä yhtään pistänyt pahakseni sillä molemmat olivat kyllä ihan kivaa katseltavaa. Siinä hetken istuttuamme olivat he jo urkkineet selville hyttimme numeron ja ilmoittivat tulevansa sinne jatkoille.
Tässä vaiheessa olimme Kaisan kanssa jo molemmat pienessä sievässä joten viimeisetkin estot rupesivat kaikkoamaan. Kaisa oli jo siirtynyt aivan kainalooni istumaan ja ajatuksissani olin häntä varovasti ruvennut hyväilemään niskasta ja selästä. Kuin tyhjästä eteemme ilmestyi työkavereitamme muista työpisteistä. Osalla heistä näytti olevan ihan hauskaa kun huomasivat puuhamme ja toiset taas näyttivät enemmän tai vähemmän hapanta naamaa. He ilmoittivat meille menevänsä nukkumaan jotta olisivat heti aamusta virkeitä. Päätimme samalla Kaisan kanssa siirtyä yökerhon suojaavan pimeyden suojiin. Eihän ollut tarkoitus että kaikki huomaisivat meidän touhumme.
En ole koskaan ollut mikään tanssija joten keräsin kaiken rohkeuteni ja pyysin Kaisaa lattialle. Vuorossa oli juuri sopivan hidas kappalle joka antoi luvan hiukan nojailla. Emme ehtineet edes kunnolla tanssilattialle kun jo tunsin Kaisan käden paitani sisäpuolella hyväilemässä selkääni. Tuntui niin taivaalliselta tuntea tuo kauan kaipaamani kosketus. Hetken aikaa ainoastaan nautin Kaisan pehmeästä kädestä joka vaelsi pitkin selkääni. Kun Kaisa siirsi kätensä alaspäin ja alkoi hyväilemään takapuoltani en enää pystynyt hillitsemään itseäni. Vedin Kaisan tiukasti itseäni vasten ja annoin käteni seikkailla hänen vartalollaan. Kaisan ihanan pyöreät muodot saivat minut sellaisen kiihkon valtaan ettei kestänyt pitkään kun käteni jo olivat hänen paljaalla selällään ja varovasti rupesin nostamaan hänen hameensa helmaa ja hyväilemään tuota ihanaa peppua. Tunsin kuinka Kaisa painautui minua vasten niin että ei voinut olla huomaamatta seisokkiani. Samantien tunsin kuinka Kaisa vetäytyi hiukan taaksepäin ja tunki kätensä housujeni etupuolelta sisään ja samantien myös alushousujeni alle. Hyvä etten lauennut samantien, niin hyvältä se tuntui. Siirsin myös oman käteni pepulta hänen etupuolelleen ja rupesin varovaisesti tunnustelemaan hänen paikkojaan. Tunsin hänen hengityksensä niskassani ja kuulin miten se pikkuhiljaa kävi raskaammaksi. Rohkeasti siirsin kättäni alaspäin ja tunsin ihanan vaon sormieni alla. Samalla Kaisa rupesi hitain liikkein vetelemään esinahkaani edestakaisin. En voinut kiihkolleni enää mitään vaan varovasti siirsin Kaisan pikkuhousut syrjään ja sain tuntea pimpin ihanan lämmön ja kosteuden sormillani. Aivan kuin vahingossa sormeni jäivät tuon tietyn pienen nupun päälle ja jatkoin sen hellää hyväilyä. Kaisa lopetti minun runkaamisen ja jäi nojaamaan minuun molemmat kädet niskani ympärillä. Nopeasti kostutin sormeni suussani ja palasin tuon ihanan nupun luokse. Kuulin Kaisan hengitysestä ja ääntelystä ettei hänellä ainakaan ollut mitään tekemääni vastaan. Varovasti hän rupesi pyörittämään lannettaan ja hieroi itseään minua vasten. Meidän oli koko ajan oltava varuillamme sillä emmehän halunnet jäädä kiinni ”housut nilkoissa”.
Kaisan ehdottaessa hyttiin siirtymistä en voinut kuin nyökätä. Olimme molemmat aivan hikisiä ja punaisia ja sitä ei varmastikkaan voida pistää tanssin piikkiin. Onneksi kaikki muut ryhmäläisemme olivat jo siirtyneet yöpuulle tai ainakaan heitä ei näkynyt. Olisivat varmasti osanneet kasvoiltamme lukea mitä oli tapahtunut ja tapahtumassa.
Emme ehtineet kunnolla edes hyttiimme kun jo Kaisa rupesi riisumaan paitaani ja avaamaan housujani.
Ilmoitti vaan meidän jo tuntevamme toisemme tarpeeksi hyvin, mitään esittelyjä turhia kainosteluita ei siis tarvittu. Kaisakin oli kuulemma jo pidemmän aikaa haaveillut kunnon seksistä kanssani. olin helpottunut tämän kuullessani sillä enhän minäkään mitään muuta toivonut häneltä. Ei siis tarvittu eikä tarvittaisi mitään turhia selittelyitä.
Vaattemme lensivät yhteen myttyyn lattialle ja Kaisa työnsi minut selälleni sängylle. Jäin siihen makaamaan muna pystyssä odottamaan Kaisan seuraavaa siirtoa. Unelmissani olin kyllä aina kuvitellut minun olevan se joka vie asioita eteenpäin ja että Kaisa ainoastaan seuraisi. Nyt kaikki oli aivan selvästi toisin päin, ja nautin joka hetkestä.
Kaisa asettui päälleni istumaan ja imaisi koko kankeni kerralla suuhunsa. En voinut muuta kun sulkea silmäni ja nauttia Kaisan lämpimistä huulista jotka olivat tiukasti varteni ympärillä. En ollut koskaan ennen kokenut vastavaa tunnetta. Siinä nauttiessani Kaisa rupesi käsillään hitaasti vetelemään esinahkaani edestakas ja samalla kielellään nuolla terskaani ja sen reunaa. Ilmeisesti olin saanut nauttia tarpeeksi sillä hetken kuluttua tunsi kuinka Kaisa korjasi asentoaan. En avannut lainkaan silmiäni mutta silti tunsin ihanan pimpin tuoksun nenässäni. Kaisa oli työntänyt peppunsa aivan naamani eteen ja siinä pimppi nyt odotti nautintoa. Vaikka en hetkeen ollut koskenutkaan siihen niin huulet olivat paksut ja turvonnet joten koko pimppa oli edessäni avoinna kuin kukka. Taisi Kaisakin nauttia ja olla kunnolla kiihottunut sillä pimpistä suorastaan valui mahlaa. Olen aina nauttinut suuseksistä todella paljon mutten ollut koskaan aikaisemmin kokenut vastaavaa. Tiesin etten kestäisi tuota menoa kovinkaan pitkään joten päätin antaa myös Kaisan nauttia. Annoin kieleni keskittyä hänen nuppunsa hyväilyyn samalla kun sormeni sai vapaasti vaeltaa hänen alapäässään. Huomasin miten Kaisa tästä nautti joten kiihdytin tahtia. Hän oli jo valmiiksi niin märkä ja liukas että sormeni upposi sisään tuohon onkaloon kuin itsestään. Ei kuitenkaan ollut mikään löysä sillä tunsin kuinka pimppi kouristeli sormeni ympärillä. Aivan selvästi Kaisa oli huolehtinut myös niistä lihaksista. Jatkoin pimpin hyväilyä ja varovasti päätin koittaa kieleni kärjellä mitä mieltä Kaisa on peppureijän koskettelusta. Varovasti jatkoin kieleni kärjen siirtämistä pimpistä välilihalle ja siitä eteenpäin peppuun saakka. Siitä miten Kaisa rupesi pimppiään ja peppuaan minua kohti työntämään päättelin hänen nauttivan siitä. Jatkoin kieleni kärjellä klitoriksen hierontaa ja rupesin sormillani naimaan Kaisaa uudestaan pimppaan. Kostutin toisenkin sormen märässä kolossa ja sillä rupesin varovasti hieromaan toista ”porttia”. Ei kestänyt kuin hetken niin jo tunsi kuinka sormeni upposi Kaisan ihanan piukkaan ja kuumaan takapuoleen. Nautinto jonka Kaisalle pystyin antamaan oli kyllä kannattavaa sillä tunsi kuinka Kaisa rupesi hieromaan ja imemään myös minua aivan uudella innolla. Vaikka itse olin jo lähellä laukeamista päätin silti odottaa myös Kaisan tuloillaan olevaa purkausta. Kauaa en joutunut odottamaan kun jo tunsin kouristuksen sormieni ympärillä Kaisan saadessa orgasminsa aivan yllättäen. Samalla sekunnilla suljin silmäni ja annoin palaa. Tunsin kuinka spermat lähti liikkeelle ja purkautui ryöppyinä Kaisan suuhun. Ilmeisesti Kaisallakaan ei ollut mitään suuseksin loppunviemsitä vastaan sillä hymyssä suin hän kääntyi minua kohti ja hymyili. En ollut koskaan ennen tuntenut yhtä voimakasta laukeamista suuseksin avulla kuin nyt. Syy siihen oli varmasti osittain se että olin odottanut ja unelmoinut Kaisasta niin pitkään mutta suurin syy oli ehdottomasti Kaisan ”suullinen ilmaisu taito”. Hän osasi ehdottomasti lukea miehen tuntemukset oikein ja tehdä juuri sitä mistä pidin eniten ja oikella rytmillä.
Nyt kun pahimmat paineet oli purettu niin maksimme hetken vierekkäin ja nautimme olostamme. Olin yllättävän rauhallinen ja sisälläni niin raukea olo kuin voi olla ainostaan täysin tyydytettynä. Hetken siinä loikoiltuamme Kaisa ehdotti viileää suihkua ja toistemme pesua. Sen jälkeen ehtisimme vielä hyvin vielä ulos ottaamaan muutaman paukun. Kello oli yllättävää kyllä nippa nappa yli puolenyön. Suihkussa seistessämme sain mahdollisuuden tutustua Kaisan vartaloon oikein kunnolla. Saippuoimme toisemme ahtaassa suihkutilassa ja samalla hyväilimme toisiamme ja nautimme olostamme. Kaisan vartalo suorastaan veti sormeni puoleensa enkä olisi halunnut lopettaa lainkaan. Hänen rintansa olivat ihanan pyöreät ja kimmoisat. Niitä leipoessani niin pikkuveikka rupesi jälleen näyttämään elonmerkkejä. Kaisa otti heti askeleen taaksepäin ja käsli minun hiukan rauhoittua, saisin kyllä lisääkin mutta oli kuulemma aika hiukan rauhoittua ja käydä haukkaamassa pientä välipalaa ja nauttia vähän nestettä.
Samaiseen baarin jouduimme siis uudestaan ja sama jengi pyysi meitä taas seuraansa. Hetken siinä istuttuamme ja rupateltuamme toinen pareista ilmoitti vetäytyvänsä jo hyttiin, tuskinpa nukkumaan siltä he ainakin näyttivät pöydästä lähtiessään. Nyt vasta kun paineet oli purettu pääsimme Kaisan kanssa kunnolla vauhtiin. Otimme mielestäni ainoastaan muutamia paukkuja kun jo baari yllättäen oli suljettu. Olimme kuitenkin päässeet jo niin hyvin jutun alkuun tämän toisen parin kanssa että sovimme että he tulisivat hyttiimme jatkamaan juttuja. Emme olleet Kaisan kanssa huomanneet käydä hakemassa hyttiimme mitään juotavaa mutta onneksi näillä muilla sitä oli yllin kyllin.
Menimme Kaisan kanssa sängylle makoilemaan ja tämä pari tulivat siihen sängyn viereisiin tuoleihin istumaan. Juttelimme niitä näitä kun tämä tyttö yks kaks kysyi joko olin saanut kun sänkykin oli jo myllätty vaikka emme vielä olleet edes nukkumassa olleet. En ehtinyt mitään vastata kun jo Kaisa kertoi että oli ollut pakko purkaa vähän paineita suullisesti jotta jaksaisimme paremmin myöhemmin. Samalla tunsin kuinka Kaisan käsi jälleen oli housujeni sisäpuolella ja rupesi hieromaan munaani. Pikkuveikkahan oli heti menossa mukana vaikka itseäni hieman häiritsi se seikka että meillä oli yleisöä. Kaisa kääntyi istumaan niin että näin suoraan hänen jalkoväliinsä. Sillä hetkellä päätin antaa mennä. En voinut vastustaa Kaisan pillua joka oli edessäni näytillä nesteitä tihkuen. Ilmeisesti Kaisaa kiihotti ajatus rakastella näiden kahden katsellessa. Kaisa rupesi siinä samalla vetämään hamettaan ylöspäin joten myös yleisömme huomasi hänen olevan ilman pöksyjä. Varovasti kosketin Kaisaa ja tunsin hänen olevan aivan märkä. Nuolaisin sormilleni jääneet mehut pois. Tämä ilmeisesti riittii Kaisalle esileikiksi sillä samalla hän rupesi riisumaan sekä itseään että minua. Katsoin sivulle ja näin tuon toisen miehen housuissa valtavan kyhmyn ja hänen naisensa jo riisuneen housut pois ja hyväilevän itseään pikkuhousujen päältä.
Makasimme Kaisan kanssa alasti sängyllä ja hän nuoli ihanasti munanvarttani pitkin lipasuin. Välillä koko munani upposi syvälle Kaisan suuhun. Makasin selälläni ja Kaisa tuli päälleni istumaan ja rupesi asettelemaan munaani reijälleen. Tuntui aivan taivaalliselta kun tunsin mulkkuani ohjattavan tuohon piukkaan koloon. Yhtäkkiä Kaisa kuitenkin lopetti, munani juuri huulilla. Olin pitänyt itsetään selvänä että Kaisa syö pillereitä tai on hoitanut ehkäisyn muilla keinoin. Nyt maksimme siinä kiimaisina ja panohaluja täynnä ilman kortsuja. Eikä ihana yleisömme jotka jo imuttivat toisiaan voineet siinä auttaa. Pillerit pyörivät siinä huushollissa. Olin juuri luovuttamassa kun päätin vielä tarkastaa suihkulaukkuni, siellä olin joskus pitänyt kaiken varalta vaimolatni piilossa pari kumia. On aina silloin tällöin tullut tarpeeseen. Mutta nyt kun hätä oli suurin niin taskukin oli tietysti tyhjä. Siinä kamoja penkoessani käsiini osui vaimoni lähettämä paketti. Sen sisällä oli yksi päänsärkypilleri ja kymmenen kumia sekä lappunen jossa hän toivotti hyvää yötä. Vaimoni oli siis aavistanut mitä oli tekeillä. Hän ei ollutkaan niin sinisilmäinen kun olin kuvitellut. Minuun iski kuin salama kirkkaalta taivaalta hillitön moraalikrapula siitä mitä olin vaimolleni tekemässä.
Vaikkakin tuntui tosi pahalta niin haihtui kuin tuhka tuuleen kun siinä samassa tunsin Kaisan huulet uudelleen kaluni ympärillä. Kaisa oli jo täydessä vauhdissa rullaamassa kumia varrelleni joten kaikki muu unohtui siinä samassa. Ei tainut olla Kaisalle ensimmäinen kerta, sen verta jouhevasti kumi Kaisan suun avulla asettui munani varteen. Sen jälkeen ei enää paljon puhetta kaivattu kun jo tunsin Kaisan kuuman pillun mulkkuni ympärillä. Kaisan pillu oli juuri niin piukka kun arvelinkin ja kaiken lisäksi pillun lihakset supistelivat koko ajan puristaen mulkkuani. En tiedä tekikö Kaisa tämän tietoisesti vai tietämättään mutta tuntui joka tapauksessa taivaalliselta. Puristelin ja suutelin Kaisan rintoja hänen ratsastaessaan päälläni hullunkiilto silmissään. Kaluni liukui liukkaassa kolossaan välillä melkein luiskahtaen ulos vain painuakseen samantien uudestaan syvälle Kaisan pilluun. Olin tyystin kiihkossani unohtanut yleisömme kun yhtäkkiä tunsin kuinka joku tarttui kiinni munaani sen pumpatessa Kaisan pillua. Tuntui aivan uskomattomalta kun joku vielä lisäksi rupesi runkkaamaan varttani ja samalla nuolemaan pussejani. Olin aivan laukeamasillani kun avasin silmäni. Suoraan edessäni jökötti aivan valtava suonikas kyrpä. Kaisa ilo jo napannut tämän valtavan kalun käsittelyynsä ja imi posket lommolla. En ymmärrä kuinka tämä valtava kyrpä ylipäätänsä saattoi mahtua Kaisan suuhun. Näin tämän miehen ilmeestä kuinka hyvältä tuntui ja olinhan juuri itsekkin saanut kokea saman käsittelyn. Minusta tuntui aivan taivaalliselta katsella tätä näytöstä silmieni edessä samalla kun oma kyrpäni puski syvälle Kaisan märkään pilluun. Sormet jotka rutistelivat pussejani ja hyväilivät jalkoväliäni kruunasi tämän tunteen. Minua kiihotti katsella kuinka Kaisa keskittyi tuon kyrvän imemiseen samalla kuin pomppi tissit hyppien kyrpäni päällä. Kaisan suupielistä rupesi valumaan nestettä rinnalleni kun hän yritti niellä tuota hillitöntä melaa. Yhtäkkiä tunsin kuinka joku nuoli peräaukkoani. En ollut koskaan sitä kokenut vaikka monesti olen toivonutkin. Samalla tunsin kuinka tämä nainen kastoi sormensa Kaisan liukkaassa vitussa ja heti perään tunsin saman sormen hitaasti työntyvän perseeseeni. Tuntui niin hyvältä että meinasi taju lähteä. Juuri kun totuin tähän uuteen herkkuun tunsin kuinka nämä kaksi muuta vaihtoivat paikkoja. Mies kömpi ylös sänkyyn ja rupesi takaapäin hyväilemään Kaisan pyöreitä pakaroita. Kaisa taisi nauttia tästä uudesta käänteestä sillä hän nojautui eteenpäin jotta perse olisi paremmin miehen ulottuvilla. Samalla huomasin tuon ihanan ulkopuolisen naisen asettuvan naamalleni hajareisin jotta pystyisin nuolla hänen pilluaan. Niin märkä pillu oli että sen mehut valuivat pitkin naamaani ilman että edes ehdin siihen koskea. Vaikkakaan en kunnolla nähnyt huomasin kuinka Kaisa ja tämä nainen suutelivat toisiaan ahnaasti ja hyväilivät toistensa rintoja. Aloitin tämän vieraan pillun nuolemisen ja tunsin kuinka nainen siitä ja Kaisan hyväilyistä kiihottuuneena työnsi pilluaan naamaani vasten niin että oli melkein vaikeaa saada hengitettyä.
Samassa tunsin kuinka Kaisa jännitti selkänsä ja lopetti liikkumisen. Tunsin kuinka se toinen mies rupesi sovittamaan kyrpäänsä Kaisan huulille. En mitenkään voinut uskoa että Kaisan piukka pimppa pystyisi nielemään molemman kyrvät sisäänsä yhtä aikaa. Tunsin kuinka tuo valtava kyrpä sentti sentiltä tunkeutui sisälle Kaisan pilluun. Minäkin lopetin liikkumisen ja annoin tuolle toiselle kaverille tilaa. Ei kestänyt kauaakaan kun jo tunsin kuinka hän rupesi raivoisasti panemaan Kaisaa takaapäin. Se että pillussa oli nyt kaksi munaa sai sen tuntumaan vieläkin tiukemmalta. Luulin että Kaisa halkeaisi mutta päinvastoin kuulin kuinka hän huusi nautinnosta niin että naapurimmekin varmasti tiesivät mitä hytissämme tapahtuu. Täytyy myöntää että myös minä nautin tunteesta jonka tuo valtava mela sai aikaan jyystäessämme Kaisaa tahdissa. Kauaa en pystynyt pidättelemään kun tunsin sekä Kaisan että tämän toisen naisen laukevan samanaikaisesti. Tunsin kuinka lastini lähti jälleen liikkeelle ja annoin mennä. loppujen lopuksi kävi niin että kaikki neljä laukesimme samanaikaisesti uskomattoman huutokonsertin saattelemana.
En saanut hetkeäkään levätä kun jo tunsin jonkun ottavan kortsuni pois ja spermaisen kullini uudestaan suuhun. Ilmesesti leikit eivät vielä päättyisikään ajattelin onnessani. Tämä toinen nainen oli kaapannut kullini suuhunsa ja imi sitä kuin viimestä päivää. Ilmesesti hänkin halusi kyrpää mahdollisimman nopeasti. Myös Kaisa oli ottanut kullin kauniiseen käteensä ja taas imuttis itä jotta saisi sen juhlakuntoon. Ei kestänyt kuin hetken niin johan olivat taas molemmat salot pystyssä. Tuo melkein vieras nainen käänsi minulle perseensä ja pyysi minua naimaan häntä takaapäin oikein kunnolla. Eihän hän ollut vielä saanut kyrpääkoko yönä. Siihen pilluunhan ei tarvittu kumia joten annoin palaa oikein kunnolla. Näin vieressäni Kaisan joka oli kiivennyt uudestaan satulaan ja ratsasti tuota suurta kyrpää. Näky oli mitä kiihottavin. En tiedä mitä tapahtui mutta tunsin jo laukeavani heti uudestaan. Huomatessani tulevani en enää pystynyt pidättelemään vaan annoin palaa pillun perukoille. Eihän tyttö tyytyväinen vielä ollut joten sovimme että vaihatsimme jällen paikkaa. Tuo toinen mies lupasi hoitaa vaimoaan sillä aikaa kun Kaisa imisi munani jälleen työkuntoon. Kaisa otti jälleen spermaisen kaluni syvälle suuhunsa ja rupesi samalla hyväilemään pussejani ja anustani. En ole eläessäni kokenut samanlaista kiihkoa ja kiimaa, olin valmis mihin tahansa. Joten kun tuo toinen nainen pyysi minua nuolemaan hänen pilluaan samalla kun oma kundi pani häntä takaapäin en osannut kieltäytyä. Vasta hänen työntäessään pillunsa kasvojeni eteen huomasin sen olevan yltä päältä omassa spermassani. Ja spermaa pursusi ulos koko ajan lisää samalla kun tuo kundi upotti kyrpäänsä häneen. En ollut koskaan aikaisemmin maistanut spermaa enkä uskonut sitä tekevänkikään mutta tuossa tilassa se tuntui ainoastaan ihanalta.
En itse ollut huomannutkaan kyrpäni kovenemista kun jo Kaisa lopetti imutuksen ja siirtyi tuon toisen naisen viereen samalla tavalla kontilleen. Työsnin kyrpäni takaapäin Kaisan pilluun joten siinä me miehet seisoimme vierekkäin laittialla ja naimme naisiamme rytmissä. Tässä vaiheessa vasta huomasimme Kaisan kanssa kortsun puuttuvan. Emme mitenkään halunneet keskeyttää naintiamme joten siirryimme kokonaan ylös sänkyyn. Kaisa notkisti vielä enemmän selkäänsä ja tarjosi minulle jotakin mistä aikaisemmin olin vain unelmoinut. Ohjasin Kyrpäni Kaisan anukselle ja hitaasti rupesin työntämään sitä sisälle. Ensin tuntui kuin seinä olisi ollut vastassa mutta pikkuhiljaa jännitys laski ja tunsin kuin kyrpäni upposi koko mitaltaan Kaisaan suoleen. Tunne oli aivan taivaallinen joten lisäsin vauhtia ja rupesin puskemaan oikein kunnolla.
Yhtäkkiä tunsin kuinka tuo toinen nainen jälleen oli kimpussamme. Hän ryömi Kaisan alle niin että tytöt pystyivät nuolemaan toistensa pilluja. Ja tuo toinen mies tarjoili jälleen kyrpäänsä Kaisan suuhun. Olin juuri laukeamaisillani kun tunsin kuinka joku tarttui minua takaapäin lantiosta. Pelästyin kun huomasin tuon miehen huomaamattani siirtyneen taakseni. Aavistin hänen aikeensa ja pelkäsin niin pirusti. Olinhan minäkin saanut nauttia tuon yön aikana monesta uudesta jutusta joten päätin antaa mennä loppuun asti. Hän oli vain käynyt kostuttamassa kyrpänsä Kaisan suussa ja nyt hän oli jo perseeni kimpussa. En pystynyt enää liikkumaan vaan pysähdyin kyrpäni Kaisan perseessä. Ilmeisesti tytöt tajusivat mistä oli kyse sillä tunsin kuinka tuo toinen naisista rupesi alakautta hyväilemään kiveksiäni samalla kuin miehensä voiteli reikääni syljellään. Yhtäkkiä tunsin kuinka hän työnsi peukalonsa vartta myöten suoleeni. Sattui mutta teki samalla niin pirun hyvää että pyysin häntä heti työntämään tuon parrun perseeseeni. Tunsin hänen terskansa painautuvan reikääni vasten ja yritin rentoutua. Se tuntui niin pirun isolta etten uskonut sen ikipäivänä mahtuvan ja samalla tunsin kuinka lihaksen antoi periksi ja mela rupesi uppoamaan sisälleni. Onneksi tuo mies osasi hommansa joten hän välillä peruutti hieman ja samalla hänen naisensa voiteli mulkun varren syljellään. Muutama työntö niin johan oli koko valtava kyrpä perseessäni. Ensin en uskaltanut liikkua lainkaan mutta miehen aloitettua liikkeet huomasin kuinka pirun hyvältä se tuntui. Sitten nain Kaisaa perseeseen minkä jaksoin samalla kuin tuo valtava kyrpä kynti persettäni samaan tahtiin. Olin jo lauennut niin monta kertaa että pystyin pitkittämään nautintoani. Kun lopulta laukesin niin tuo toinen mies antoi samalla palaa omat lastinsa syvälle perseeseeni.
Tuon session jälkeen rojahdimme kaikki nukkumaan puhumatta sanaakaan. Aamulla kun kello soi ja minä ja Kaisa nousimme tunnollisesti ylös osallistuaksemme päivän kokoukseen huomasimme parin poistuneet mitään sanomatta. Osallistuimme koko päivän kokoukseen mutta aivan muut asiat mielessä. Olimme jo päättäneet iskeä itsellemme uuden parin jo samana iltana.


Se jatkuuko tarina riippuu palautteesta minkä saan. On ensimmäinen tuherrukseni ja minulla olisi vielä paljon varastossa. Ottakaa huomioon että tämä on kirjoitettu viimeisenä työpäivänä ennen kesälomaa työaikana asiakkaiden lomassa. Sallinette siis kirjoitusvirheet!!

Hyvää ja Antoisaa Kesää kaikille toivoopi Aleksi!!

9

9216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ryhmäjuttufani

      Minä (nainen) vetelin täällä nautinnollisesti käteen lukiessani juttuasi! Uskottomuusongelmaankin voisit puuttua esim. niin, että Kaisa tulee päähenkilön ja tämän vaimon luo kylään, naiset alkavat kiinnostua toisistaan ja lopulta sitovat miehen, joka joutuu vain katselemaan... kunnes... hih, pitäisikö minun kirjoittaa jatko-osa itse?

      • Aleksi

        Olisi mielenkiintoista tietää miten tämä juttu jatkuu sinun mielestä. Juttu on nyt niin että tämä stoori on osittain totta, toki hieman väritetty täytyy myöntää. Mutta siis ainaskin tämä Kaisa (eri nimi) ja vaimoni ovat olemassa ja myös tietävät toisistaan. Jatka pliis omalla versiollasi. Minun tulee kyllä myöhemmin kun sopiva rauhallinen kirjoitushetki löytyy.

        terv Aleksi!!

        Ja kyllähän ryhmässä on kivaa kun ollaan oikeella asenteella liikkeellä!!


      • edell.
        Aleksi kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista tietää miten tämä juttu jatkuu sinun mielestä. Juttu on nyt niin että tämä stoori on osittain totta, toki hieman väritetty täytyy myöntää. Mutta siis ainaskin tämä Kaisa (eri nimi) ja vaimoni ovat olemassa ja myös tietävät toisistaan. Jatka pliis omalla versiollasi. Minun tulee kyllä myöhemmin kun sopiva rauhallinen kirjoitushetki löytyy.

        terv Aleksi!!

        Ja kyllähän ryhmässä on kivaa kun ollaan oikeella asenteella liikkeellä!!

        ..ja kun kerroit, että kysymys on osittain tosijutusta, menin vähän puihinkin. Mutta minua henk. koht. häiritsi siinä tuo uskottomuuspointti, kun itse olen niiiin tiukasti uskollisessa parisuhteessa: kaipaisin siihen jotain helpottavaa ratkaisua. Ilmeisesti asia ei ole merkityksetön, koska se korostuu tarinassa?

        Kirjoita ihmeessä lisää, jutussasi oli hyvää muuten myös se, että se oli tarpeeksi pitkä!


    • Susa

      Aivan upeaa tekstiä! Onnittelen!

    • K

      ...stoori! Tosi hyvä! Jatka juttuas ihmeessä!
      En malta oottaa...

    • =)

      jatka ihmeessä!!!!! ;)

    • Harza

      ei ollut kuin tarkoitus silmäillä, millaisia juttuja kirjoitetaan, mutta sun omasi sai kiikkiin ja en voinut kuin lukea loppuun... varsin elävästi kerrottu!
      Kertomuksesta huolimatta toivon myös, että vaimosi saa vähintään yhtä paljon huomiota kotona osakseen!

    • AnonReader#23

      Niin vangitsevaa, että tulostin tarinasi ja jätin sen partnerilleni aamun yllätykseksi.

    • Anonyymi

      Olisit jättänyt nuo sairaat homostelut pois niin olisi ollut hyvä mutta nyt se kyllä pilasi kaiken.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe