Kai tämäkin kiusaamista on

Meteor

Minulla on eräs kaveri.
Tai kaveri ja kaveri, itserakas snobip*ska hän on.
En tiedä, ärsyttääkö hän minua tahallaan, mutta näin tässä on käynyt:

Vuosi-pari taaksepäin löysin mielestäni erään todella hyvän bändin. Aloin kuuntelemaan heidän musiikkiaan ja pian minusta tuli fani. Kaverini halusi myös löytää jonkun fanittamisen kohteen, joten hän alkoi kuuntelemaan samaa bändiä kanssani. Noh, lopulta hänen yrityksensä olla 'suurempi fani' kuin minä alkoivat ottaa todella pattiin ja jätin bändin kuuntelemisen. En vain yksinkertaisesti jaksanut. Kaverini teki samoin.

No. Tästä pari vuotta eteenpäin löysin jälleen erään bändin ja hieman aikaisemmasta viisastuneena en kertonut siitä kaverilleni. No, hän sai tietenkin loppujen lopuksi tietää tästä ja tapahtui täsmälleen sama juttu kuin edelliselläkin kerralla. Vitutti aika perkeleesti.

Nyt en ole löytänyt uusia bändejä kuunneltavakseni, vaan fanitan erästä pitkäaikaista idoliani. Tästä ei ole ennen syntynyt mitään sen kummempaa 'ongelmaa', kunnes nyt. Kaverini uhkaa tehdä jälleen saman tempun, kuin aiemmillakin kerroilla. Minua todella risoo se, että hän ei tidä idolistani mitään, mutta yrittää silti olla suurempi fani kuin minä. En tiedä, onko tämä kateutta vai mitä, mutta en yksinkertaisesti voi sietää moista.

Tätä idoliani en kuitenkaan aio unohtaa, joten kaverinikin pitää hänestä tiukasti kiinni. Hän hehkuttaa "idoliaan" joka paikassa, mutta kun joskus piruuttani kysyn jotain hyvin yksinkertaista, kuten tämän hänen "idolinsa" ikää, ei hänellä ole siitä harmainta aavistusta.

Miten voisin takoa sen idiootin kalloon, että voisi lopettaa tuon saa*anan matkimisen ja keksisi välillä jotain omaa?
Tämä voi kuulostaa vähäpätöiseltä asialta, mutta juttu ei todellakaan ole minusta enää kivaa ja haluaisin jopa tappaa kaverini. Tähän tosin on miljoonia muitakin syitä, kuin tämä 'pikkujuttu', mutta niistä en halua edes kirjoittaa..

En halua olla enää missään tekemisissä tuon p*skiaisen kanssa, mutta se on hieman vaikeaa, kun satumme olemaan samalla luokalla. Kettumaista. En muuta sano.

6

622

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Milkakuu

      Mielestäni kyseessä on kiusaamista. Kiusaaminen voi tapahtua erinlaisin tavoin. Mieleeni tuli yksi ja ainoa asia mitä tämä "kaverisi" tekee, matkiminen.

      Ehkä hän vain yrittää päteä sinua paremmin, asiassa mistä hän ei tiedä yhtään mitään. Uskon, että toi vituttaa ja harmittaa.

      Olette samalla luokalla. Auts. Siten tästä "kaverista" on aika vaikea päästä eroon. Jos vaikka alkaisit kyselemään tästä idolista todellakin asioita mitä hän ei tiedä. Kysy vaikka miksi hän tykkää siitä yms. Kuitenkin sillain, että siinä on ihmisiä. Äläkä kerro hänelle oikeita vastauksia, vaan väärät.

      • ...

        Haistakaa paska kumpikin, jos joku tykkää jostain bändistä ja toinenkin innostuu siitä niin se on vaan hyvä juttu. Vai onkos tässäkin joku patentti, että ei saa pitää kaverinsa musasta ja onko se nyt niin vitun paha juttu, että yrittää samaistua.

      • Jannu
        ... kirjoitti:

        Eikö tässä maailmassa voi pitää jostakusta artistista ilman että tietää milloin tämä leikkasi varpaankyntensä viimeksi? Saanko arvata että nämä fanittamasi bändit ovat juuri näitä mitä suosikki on pullollaan, eli kaverisi ei välttämättä ole keksinyt sitä sinusta? jospa olisi edes teoreettinen mahdollisuus että kaverisi olisi ihan itse lukenut siitä suosikista, seiskasta netistä tai vaikka kuullut kappaleen NRJ:ltä? Sinä olet tässä nyt se ääliö, sinä olet se joka ei osaa olla reilu, sinä olet tässä se joka tahtoo väenvängällä olla erikoinen fanittamalla jotain mistä tietää puolet suomen pikkutytöistä!

      • Meteor
        Jannu kirjoitti:

        Ei, nämä bändit eivät ole mistään Suosikista tempaistuja. Valitettavasti, olisi todellakin kiva löytää edes joskus joku pikkujuttu yhdestäkin näistä.
        Eli ei, kyseessä ei ole Apulanta tai Antti Tuisku tjs.

        Eipä minua muuten tämä asia haittaisi, mutta kun tämä kaverini todellakin matkii mielipiteensä, lempibändinsä ja jopa pukeutumisensa lähipiirinsä ihmisiltä. Sinustakin olisi varmasti mukavaa, jos kaverisi olisi suora kopio jostakin ystävästäsi ja hänen mielibändinsä riippuisivat täysin sinun senhetkisestä suosikistasi?
        Enpä usko.

      • -kasvanut tyttö-
        Meteor kirjoitti:

        Kasva jo isoksi! Ei sillä ole mitään väliä, vaikka joku matkisikin pukeutumisensa tai musiikkimakunsa suoraan sulta :D

        Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että joku on AIVAN PAKOSTI sun kaksoisolento. Ja tuo kaverisi ei siihen todellakaan pysty uusilla vaatteilla tai kuuntelemallaan musiikilla.

      • Meteor
        -kasvanut tyttö- kirjoitti:

        Kasva jo isoksi! Ei sillä ole mitään väliä, vaikka joku matkisikin pukeutumisensa tai musiikkimakunsa suoraan sulta :D

        Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että joku on AIVAN PAKOSTI sun kaksoisolento. Ja tuo kaverisi ei siihen todellakaan pysty uusilla vaatteilla tai kuuntelemallaan musiikilla.

        Hmmh.

        Otsikkoasi kommentoiden, on niitä tässä maassa pieniäkin ongelmia. Ei jokaisen tarvitse elää koulukiusaamisen keskipisteenä, jotta saisi tänne kirjoitella.

        Tämä matkimisasia vain häiritsee minua, ei sillä ole mitään väliä mitä te muut siitä sanotte. Minua se kuitenkin haittaa ja olisin halunnut asiaan järkeviä ohjeita, en vihjauksia siitä, että olisin lapsellinen kakara.

        Apua tältä foorumilta ei näemmä voi edes odottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe