Gambon, oi Gamboni!
Olit jäässä kuin zamboni!
No ei nyt aivan, mutta hieman liian viileän asiallinen Michael Gambonin roolisuoritus oli tuoreimmassa elokuvassa. (Harhaanjohtavasta otsikosta huolimatta tästä eteenpäin kyse on erinäisistä syistä vasta tänään näkemäni Liekehtivä pikari -filmatisoinnin arvosteluntapaisesta.) "Ikääntynyt" päänäyttelijäkolmikko oli tulkinnoiltaan entisellään (oli se sitten hyvä tai huono asia), ja Alan Rickmanin Kalkaros-polosta oli tehty pelottavan auktoriteetin sijasta seisoskeleva ja oppilaita läpsivä pönöttäjä. Onnistujiakin riitti: muut kolmivelhoturnajaiskilpailijat olivat juuri niin reipasta kiiltokuvapoikaa, slaavilaista jurottajaa ja viehättävää ranskatarta kuin pitikin olla. Konkarinäyttelijät jäivät ikävästi taka-alalle. Dame Maggie Smith onnistui (ainoassa kunnollisessa kohtauksessaan) tanssinopettaja McGarmivana olemaan se kirjojen ankara, mutta silti hurmaava* vanha täti, ja Brendan Gleesonin roolisuoritus Alastor Vauhkomielenä oli täydellinen: ainoa hieman häiritsevä tekijä oli ulkoisessa olemuksessa. Villisilmän sijaan tekniikan pojat olivat loihtineet valkokankaalle killisilmän.
* Ei, sanamuodosta huolimatta en ole gerontofiili, ainakaan näin julkisesti.
Narratologisesti tarina noudatti jo aiemmista elokuvista tuttua linjaa: actionia oli lisätty, juoneen tehty kerrontaa nopeuttavia pikku muutoksia, ja sivujuonet loistivat poissaolollaan. Referaattimainen liiallinen nopeus tuntui turhauttavalta, kun kuitenkin esim. epäkanoniseen lohikäärmeen kanssa lentelyyn tuhlattiin aikaa minuuttikaupalla. Ja taas kerran voin vannoa, ettei kirjaa lukematon pysy kärryillä. Selittelemiseen tämäkään filmi ei minuuttejaan tuhlaa. Mike Newellin ohjaus toimii sinänsä hyvin: ongelmat ovat enemmänkin käsikirjoituksen syytä.
Columbuksen "sense-of-wonder" -söpöilyn ja Cuaronin goottisen kauneuden sijaan Newellin ohjauksen visuaalisessa puolessa ei ollut niin selkeää linjaa. Perusasiat olivat toki hallussa; Tylypahka oli entisensä ja etenkin tanssiaisiskohtauksessa komea, hautausmaa synkkä, autiotalo kauhuperinteen mukainen... Erikoisefektit olivat yleisesti ottaen - budjetin mukaisesti - huipputasoa, mutta pari kohtaa jäi hieman häiritsemään. Huispauksen MM-stadion näytti aivan Star Warsin uusista episodeista ylijääneeltä lavasteelta (tai siis digitaaliefektiltä), ja saman kohtauksen (josta paras osa eli itse ottelu oli jätetty pois, ja olisinpa voinut haluta nähdä veelatkin...) Krumin kuvan projektoriheijastaminen katsomoon oli puolestaan liian "nykytekniikalla oikeasti mahdollista" ollakseen taikuudeksi uskottavaa. Toisen kolmiverhoturnajaistehtävän veteen rakennetut häkkyrät muistuttivat liikaa jästien rakennustelineitä, ja taas tuntui, että "ei taikamaailmassa tuommoisia rakennettaisi". Ja hiillos-Sirius... Sehän oli kammottavampi kuin itse Voldemort ja hänen mustakaapuiset kukluxklanilaisensa yhteensä! (Muuten, jos Ralph Fiennes ei jostakin syystä ole enää 7. leffan kuvauksien aikaan käytettävissä, uskoisin, että Michael Jacksonista saisi hänelle oivan korvikkeen. Siihen mennessä Jackon nenä näyttää takuulla jo luonnostaan elokuvan Pimeyden lordin klyyvarilta.)
Toki onnistumisiakin riitti, jopa niin paljon, että pitkän luettelon sijasta mainitsen vain yhden erityisesti mieleenjääneen. Tuhottu, savuava kisakylä toi mieleeni Terminator 2 -filmin alkutekstien aikana näytetyn palavan lasten leikkipuiston; samanlainen "viattomuuden loppu" -teema oli molemmissa esillä.
Muusikkona hätkähdin, kun kuulin, ettei maestro John Williams sävellä Liekehtivää Pikaria. Säveltäjä, jonka nimeä en muista, ei toki tunaroi juttua, mutta ei toisaalta tee mitään sellaistakaan, että viitsisin hänen nimeään tarkistaa. Ainoat kohdat, joissa nautin musiikillisesta kekseliäisyydestä, olivat mahtipontinen slaavilaishenkisyys Durmstrang-laivan noustessa syvyyksistä, ja eteeriset naisäänet vedenalaisissa kohtauksissa. Muutoin musiikki oli joko edellisten elokuvien melodioiden variointia tai sitten persoonatonta leffahuttua, jota kaikissa ison rahan tuotannoissa soi taustalla. Etukäteen mainostettu Jarvis Cockerin johtama velhorock-bändi oli totaalisen hukattu mahdollisuus: kun kerran kyse on mielikuvituksellisen väen listamusiikista, niin eikö sekin saisi olla mielikuvituksellista?
Kun arvioin jotakin, huomaan, että paljon helpommin keksin risuja kuin ruusuja. Kaikesta tästä pikkuasioista nurisemisestani huolimatta nautin kovasti elokuvasta yhtenä näkemyksenä hyvästä kirjasta ja viihteenä, ja se lienee pääasia tällaisessa populaarikulttuurin tuotteessa. Siksipä asteikolla 1-5 tähteä:
****-
Olit jäässä kuin zamboni!
No ei nyt aivan, mutta hieman liian viileän asiallinen Michael Gambonin roolisuoritus oli tuoreimmassa elokuvassa. (Harhaanjohtavasta otsikosta huolimatta tästä eteenpäin kyse on erinäisistä syistä vasta tänään näkemäni Liekehtivä pikari -filmatisoinnin arvosteluntapaisesta.) "Ikääntynyt" päänäyttelijäkolmikko oli tulkinnoiltaan entisellään (oli se sitten hyvä tai huono asia), ja Alan Rickmanin Kalkaros-polosta oli tehty pelottavan auktoriteetin sijasta seisoskeleva ja oppilaita läpsivä pönöttäjä. Onnistujiakin riitti: muut kolmivelhoturnajaiskilpailijat olivat juuri niin reipasta kiiltokuvapoikaa, slaavilaista jurottajaa ja viehättävää ranskatarta kuin pitikin olla. Konkarinäyttelijät jäivät ikävästi taka-alalle. Dame Maggie Smith onnistui (ainoassa kunnollisessa kohtauksessaan) tanssinopettaja McGarmivana olemaan se kirjojen ankara, mutta silti hurmaava* vanha täti, ja Brendan Gleesonin roolisuoritus Alastor Vauhkomielenä oli täydellinen: ainoa hieman häiritsevä tekijä oli ulkoisessa olemuksessa. Villisilmän sijaan tekniikan pojat olivat loihtineet valkokankaalle killisilmän.
* Ei, sanamuodosta huolimatta en ole gerontofiili, ainakaan näin julkisesti.
Narratologisesti tarina noudatti jo aiemmista elokuvista tuttua linjaa: actionia oli lisätty, juoneen tehty kerrontaa nopeuttavia pikku muutoksia, ja sivujuonet loistivat poissaolollaan. Referaattimainen liiallinen nopeus tuntui turhauttavalta, kun kuitenkin esim. epäkanoniseen lohikäärmeen kanssa lentelyyn tuhlattiin aikaa minuuttikaupalla. Ja taas kerran voin vannoa, ettei kirjaa lukematon pysy kärryillä. Selittelemiseen tämäkään filmi ei minuuttejaan tuhlaa. Mike Newellin ohjaus toimii sinänsä hyvin: ongelmat ovat enemmänkin käsikirjoituksen syytä.
Columbuksen "sense-of-wonder" -söpöilyn ja Cuaronin goottisen kauneuden sijaan Newellin ohjauksen visuaalisessa puolessa ei ollut niin selkeää linjaa. Perusasiat olivat toki hallussa; Tylypahka oli entisensä ja etenkin tanssiaisiskohtauksessa komea, hautausmaa synkkä, autiotalo kauhuperinteen mukainen... Erikoisefektit olivat yleisesti ottaen - budjetin mukaisesti - huipputasoa, mutta pari kohtaa jäi hieman häiritsemään. Huispauksen MM-stadion näytti aivan Star Warsin uusista episodeista ylijääneeltä lavasteelta (tai siis digitaaliefektiltä), ja saman kohtauksen (josta paras osa eli itse ottelu oli jätetty pois, ja olisinpa voinut haluta nähdä veelatkin...) Krumin kuvan projektoriheijastaminen katsomoon oli puolestaan liian "nykytekniikalla oikeasti mahdollista" ollakseen taikuudeksi uskottavaa. Toisen kolmiverhoturnajaistehtävän veteen rakennetut häkkyrät muistuttivat liikaa jästien rakennustelineitä, ja taas tuntui, että "ei taikamaailmassa tuommoisia rakennettaisi". Ja hiillos-Sirius... Sehän oli kammottavampi kuin itse Voldemort ja hänen mustakaapuiset kukluxklanilaisensa yhteensä! (Muuten, jos Ralph Fiennes ei jostakin syystä ole enää 7. leffan kuvauksien aikaan käytettävissä, uskoisin, että Michael Jacksonista saisi hänelle oivan korvikkeen. Siihen mennessä Jackon nenä näyttää takuulla jo luonnostaan elokuvan Pimeyden lordin klyyvarilta.)
Toki onnistumisiakin riitti, jopa niin paljon, että pitkän luettelon sijasta mainitsen vain yhden erityisesti mieleenjääneen. Tuhottu, savuava kisakylä toi mieleeni Terminator 2 -filmin alkutekstien aikana näytetyn palavan lasten leikkipuiston; samanlainen "viattomuuden loppu" -teema oli molemmissa esillä.
Muusikkona hätkähdin, kun kuulin, ettei maestro John Williams sävellä Liekehtivää Pikaria. Säveltäjä, jonka nimeä en muista, ei toki tunaroi juttua, mutta ei toisaalta tee mitään sellaistakaan, että viitsisin hänen nimeään tarkistaa. Ainoat kohdat, joissa nautin musiikillisesta kekseliäisyydestä, olivat mahtipontinen slaavilaishenkisyys Durmstrang-laivan noustessa syvyyksistä, ja eteeriset naisäänet vedenalaisissa kohtauksissa. Muutoin musiikki oli joko edellisten elokuvien melodioiden variointia tai sitten persoonatonta leffahuttua, jota kaikissa ison rahan tuotannoissa soi taustalla. Etukäteen mainostettu Jarvis Cockerin johtama velhorock-bändi oli totaalisen hukattu mahdollisuus: kun kerran kyse on mielikuvituksellisen väen listamusiikista, niin eikö sekin saisi olla mielikuvituksellista?
Kun arvioin jotakin, huomaan, että paljon helpommin keksin risuja kuin ruusuja. Kaikesta tästä pikkuasioista nurisemisestani huolimatta nautin kovasti elokuvasta yhtenä näkemyksenä hyvästä kirjasta ja viihteenä, ja se lienee pääasia tällaisessa populaarikulttuurin tuotteessa. Siksipä asteikolla 1-5 tähteä:
****-
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oliko Liekehtivä Pikari hyvä? En itte oo viel käyny kattoon, meen mun kahen kamun kaa parin viikon pääst kattoon sen.
Näköjään toinen joka ei tajunnut arvostelusta "mitään". Toivoisin kyllä, että arvostelun voisi lukea ilman Nykysuomen sanakirjaa. :)
nimenomaan. itse olen myös pannut merkille sen harmillisen asian että dumbledoresta on tehty elokuviin turhan vakavamielinen rehtori vaikka kirjoissa hänet kuvataan enemmänkin hieman hupsuna mutta ah niin kaikkivoipana velhona.
niin. jäin itsekin kaipaamaan huispauksen mm kisoja, pettymykseni oli sanoinkuvaamaton huomatessani että elokuvassa vaivauduttiin näyttämään vain pelin alku ja loppu.
sitten tyypilliseen tapaan oli jätetty kaikki hauskat sivujuonet pois (kuten weasleyden ilmiintyminen durleyden sähkötakkaan hornipulverilla, mollyn harrylle lähettämä jästikirje, weasleyden puhelu jästien puhelimella harrylle...) lista on miltei loputon!
nautin kyllä visuaalisista efekteistä ja siitä kuinka potter maailma oli saatu heräämään eloon juuri niin ihastuttavalla tavalla kuin se ansaitsikin.
myös minä kummastelin suuresti sitä lohikäärme kohtaiusta. hyvänen aika sehän osasi lentää! miksi hemmetissä se sitten ryömi pitkin kattoja??
oli miten oli suuristakin puutteistaan huolimatta elokuvat paranevat kerta toisensa jälkeen. joskin kirjat hakkaavat ne edelleen sata-nolla.