Vaa'alle ominaista tietynlainen avoimuus?

ei itse Vaaka

Vaikkein itse ole Vaaka, niin se merkki kuitenkin taitaa aina olla jollain lailla vahvasti esillä elämässäni, sillä moni tärkeä kaveri tai ystävä on Vaaka. Jos ei aurinkomerkiltään, niin nousevalta, tai sitten kuumerkiltään.

Aloin tänään miettimään erään ystäväni (AC-Vaaka) sanomisen takia muitakin Vaakoja, ja tulin siihen tulokseen, että kavereistani juuri Vaa'at ovat parhaita kertomaan, miten tärkeä heille olen tai miten paljon he minusta pitävät. Vaa'at ovat myös niitä, jotka pitävät yhteyttä ja muistavat merkkipäiviä ja muita ystävien asioita. Mutta ennen kaikkea he kertovat tasaisin väliajoin asioita, joita ehkä pidän vähän imartelunakin..

Kolme ystävääni, jotka ovat nousumerkiltä Vaakoja, ovat jokainen sanoneet useammin kuin kerran tyyliin "kerroin x:lle miten ihana sinä olet" tai "puhuin x:lle miten paljon susta tykkään" tms. Muiden merkkien en muista kertoneen minulle tuollaista koskaan.

Lisäksi yksi kuu-Vaaka ja yksi AC-Vaaka ovat sanoneet (useampaan kertaan) miten tärkeä ystävä olen, ja että olen ehkä paras ystävä, tai ainakin yksi parhaista (itse en tuollaista sano kellekään, joten on kai vähän harvinaista kuulla sitä muiltakaan).

Eräs aurinkomerkiltään Vaaka jaksaa myös silloin tällöin sanoa, että tykkää ja rakastaa.

On vain jännä kuulla tuollaisia asioita, koska itse olen huono sanomaan vastaavaa, ja sen takia tuntuu joskus siltä, etten olisi ehkä oikeutettu kuulemaan tuollaisia. Toisaalta, jos itse sanon, niin ainakin tarkoitan sitä. Entä tarkoittaako jokainen Vaaka sitä mitä sanoo? En halua epäillä ystäviäni, ja kuka nyt ei noin mukavia asioita tahtoisi kuulla ja uskoa. Silti tuntuu ihmeelliseltä, että tuollaiset sanat tulevat juuri Vaa'oilta! Onko se tälle merkille niin luontaista vain? Syy tähän huomiooni voi tietenkin olla siinä, että lähimmiltä ystäviltäni löytyy melkein kaikilta Vaakaa kartalta.

Halusin kuitenkin tuoda tämän asian esille, ja kuulla muiden vastaavia kokemuksia. Vai onko niitä? En epäile, ettei olisi, onhan kyse kuitenkin hyvin hurmaavasta ja ihmiskeskeisestä merkistä.

31

5057

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei itse Vaaka

      Näiden esimerkkieni Vaa'oilla on lisäksi kartoillaan Härkää (useammalla), Skorpionia (useammalla), Rapua, Kaurista, Neitsyttä ja Kaksosta. Joten sen Vaa'an lisäksi maan tai veden merkkejä paljon.

    • Enkä minäkään vaaka

      "Kolme ystävääni, jotka ovat nousumerkiltä Vaakoja, ovat jokainen sanoneet useammin kuin kerran tyyliin "kerroin x:lle miten ihana sinä olet" tai "puhuin x:lle miten paljon susta tykkään" tms. Muiden merkkien en muista kertoneen minulle tuollaista koskaan... Halusin kuitenkin tuoda tämän asian esille, ja kuulla muiden vastaavia kokemuksia. Vai onko niitä?"

      Kyllä ja ei! Minulla on pari hyvää vaakaystävää (mieheni on myös aurinkovaaka) ja kaikissa ilmenee voimakkaana tunteiden sanomisen pelko. Joku on tällä palstalla esim. hehkuttanut, että vaa'alle on tyypillistä "hukuttaa rakkautensa kohde rakkauteen". Minun tuntemilleni vaa'oille tunteenilmaiseminen on vaikeaa, kun taas aurinkomerkkiset oinaat ja leijonat esim. pystyvät siihen loistavasti. Oma tähtikarttani on suurimmaksi osaksi kaksosta ja itse koen myös, että minun on helppo sekä verbaalisesti että muutenkin osoittaa tunteitani. Tuntemani vaa'at eivät siihen pysty hyvin.

      Kuitenkin, luotettavimpia ystäviä saan hakea kuin he. Silloin kun sanovat jotain, todella sitä tarkoittavat.

      Tästä taas näemme, että meitä on joka lähtöön merkistä riippumatta. Ehkä elämänkokemus merkitsee enemmän.

      • Vaa´an rakastaja

        Joo... Ei tosiaan ota selvää mitä vaaka ajattelee, koska ei todellakaan kerro oikeen mitään tunteistaan. Jos kertoo niin en ymmärrä. Vaikeita tapauksia ne... Aionkin varmaan luovuttaa...

      • kokemuksia
        Vaa´an rakastaja kirjoitti:

        Joo... Ei tosiaan ota selvää mitä vaaka ajattelee, koska ei todellakaan kerro oikeen mitään tunteistaan. Jos kertoo niin en ymmärrä. Vaikeita tapauksia ne... Aionkin varmaan luovuttaa...

        Vaaka usein kyllä vastaa tunteisiin, mutta oma-aloitteisuus puuttuu ja aina jää epävarmuus siitä kuinka aitoa se välittäminen todellisuudessa on. Sehän näyttää olevan vaa'an tavaramerkki, että jokaista yritetään miellyttää kaikin keinoin olivat todelliset ajatukset sitten mitä tahansa.

    • Nainen-84

      Olen itse Vaaka-nainen ja kuulostaa jotenkin tutulta. Minulta menee hieman aikaa (aika paljonkin) ennenkuin uskallan puhua miltä tuntuu, mutta sitten kun uskallan niin sanat vastaavat kyllä täysin tunteitani. Koskaan en itse ainakaan ole valehdellut tunteistani. Uskoisin ystäviesi rakkaudenkin olevan ihan sitä oikeaa sorttia. Vaakana itse ainakin joskus tahdon hieman etukäteen pelätä vain sitä vastaanottoa, jonka saan. "Pitääkö toinen hölmönä ja ylitunteellisena, jos sanoo jotain tuollaista kaverille tms.?"

      • vaaka n

        Sama minulla. En sano tuollaisia asioita kevyesti.. siihen menee usein aikaa. Silloin kuitenkin, kun todella rakastan jotakin ihmistä ja luotan häneen, en sanojani säästele.

        Mut mä olen sellainen.. et mä oikeasti pidän ihmisistä.. tai jos on vaikka joku kaveri ja hänessä on joku hurmaava piirre tms.. niin tottakai sanon siitä hänelle mielelläni ja teen hänet sillä iloiseksi. Miksi säästelisi kauniita sanoja??

    • peejii/jousimies

      Minä olen asunut vaakamieheni kanssa reilun vuoden ja rakastamme toisiamme vahvaasti ja aidosti. Olemme kumpikin olleet ennen toisiamme pitkässä avioliitossa, joten elämänkokemusta meillä molemmilla on yllin kyllin. Mutta, mutta.......... vaakamieheni EI todellakaan ole herkkä puhumaan tunteistaan, tiedän kyllä, että hän rakastaa minua mutta sitä ei kerrota (oma-aloitteisesti) kun pienessä sievässä, muutenkin olen joutunut pyytämällä pyytämään, että sitä hellyyttä voi osoittaa muutenkin kuin sängyssä peuhaamalla, vaikka herkkua sekin on. Itselleni tunteiden osoitus on helppoa, vaikka kaupan kanssajonossa voin suukon antaa, kotona niitä jakelen tuon tuostakin, hipaisu ohi mennen ei paljon maksa ja rakkauteni tunnustan viikottain. Mutta kaikkeahan ei voi saada, joten tyydyn (ainakin toistaiseksi) tähänkin!

      • erot?

        ehkä vaakamiehillä ja -naisilla on eroja tässä tapauksessa..

      • vaakanainen

        Joo ei kyllä vaa`at ole kyllä tunteettomia,itse olen vaaka ja kyllä se olin minä joka parisuhteessani kaurismieheen osoitin tunteitani jatkuvasti.taitaa suomalaismiehet yleisesti ottaen olla sellaisia että tunteet näytetään enemmänkin teoilla,ei vaakamiehiin voi yleistää tunteettomuutta.

    • 2 x vaaka

      Minun on helppo kertoa rakastavani tai tykkääväni aina silloin kun kyseessä ei ole peli, ts. parisuhde (minun kohdallani). Parisuhteessa jotenkin pelkää antavansa liikaa aseita toiselle, joten panttaa tunteiden suullista ilmaisua. Muille sitten kyllä kerron ja avautuilen hyvässä ja pahassa ihan niin, että minusta sanotaan, että olen syntymähumalassa. :-)
      Mutta parisuhteessa... en minä valehtele, jos kysytään, mutta jotenkin sitä ei vaan halua antaa toiselle etulyöntiasemaa ja näyttää korttejaan liian aikaisin. En myöskään osaa itse olla kovin fyysinen huomioitsija, antaa suukkoja tai kyöhnätä ja kiehnätä, kädestä voi pitää mutta ei koko ajan.

      Ystävien ja perheeni suhteen olen aina ollut sellainen, että annan vaikka paidan päältäni. En ole lainkaan kateellinen vaan osaan olla aidosti iloinen parhaan ystäväni menestyksestä. Tykkään myös huomioida ystäviäni, ostelen heille lahjoja, tapaan ja/tai soittelen säännöllisesti, kysyn kuulumisia ja kerron jos on ikävä, enkä välitä vaikka olisinkin se aktiivisempi osapuoli. Annan kaiken aina anteeksi ja uskon joka sanan, joka minulle kerrotaan. Osaan pitää salaisuudet ja selvittää kaveriporukan tai sukulaisten riitoja, vaikka joskus siihen tarvitaan erityisen paljon sitkeyttä ja aikaa. Minusta rakkaimpieni pitää tietää kuinka paljon minulle merkitsevät enkä ajattele juurikaan ennen kuin vain sanoa täräytän että tykkään tai rakastan tai arvostan.

      • vaakanainen

        ja tunteikas, Pursuan ulos kaiken ihanan ja inhottavan. Olen siis mustavalkoinen. Kun rakastan, rakastan täysillä, myös sanoin! Kun en pidä jostakusta, en teeskentele! Mutta kokemus vaakamiehistä ei ole samanlainen. Miehet ovat pidättyvämpiä.

    • vaakatytsy

      Täytyy myöntää että olen todella avoin ja suorasanainen ihminen, joskus jopa hieman ärähtelen asiat suoraan. Rakastan sanoa rakastan. Avoimuudessa on tosin huonotkin puolensa.Liian rehellinen kumppanilleen ei saa olla. Esim. " Tänään yksi jätkä flirtas mulle".Tuon tyyppistä lausetta ei kannata milloinkaan päästää suustaan. Mutta minäpä päästän ja loppu tuloksena on mustasukkaisuutta ja pientä riitaa. En osaa pitää suutani kiinni!

      • nousuvaaka

        pysty pitämään suutaan ko. jutuista, kysymys on kaiketi siitä, että pelkkä ihailun kohteeksi joutuminen ei vaa´alle riitä. ”Julkisen” pätemisen tarpeeseen liittyy myös se, että muut huomaavat, miten erinomaisesta yksilöstä on kysymys.
        Itse sitä useimmat kissat edelleenkin häntänsä nostavat :)

      • vaakatytsy
        nousuvaaka kirjoitti:

        Siihen liitty ehkäpä mustasukkaisuuden hakemista... se saa minut tuntemaan oloni halutuksi. Eli viisastelepa siitä.

      • jellona/kaksoset
        vaakatytsy kirjoitti:

        Siihen liitty ehkäpä mustasukkaisuuden hakemista... se saa minut tuntemaan oloni halutuksi. Eli viisastelepa siitä.

        ...en ole tuo "viisastelija", mutta sanonpa sen verran, että se mustasukkaisuuden "hakeminen" on tulella leikkimistä. Eräs sellainen vaaka lensi laidan yli tämän kaksosen rinnalta. Onneksi kaikki vaa'at eivät koe tarvetta päteä tuolla alalla. (Nykyisenikin on vaaka:)
        Ja iän myötä oppii ;)

      • vaakatytsy
        jellona/kaksoset kirjoitti:

        ...en ole tuo "viisastelija", mutta sanonpa sen verran, että se mustasukkaisuuden "hakeminen" on tulella leikkimistä. Eräs sellainen vaaka lensi laidan yli tämän kaksosen rinnalta. Onneksi kaikki vaa'at eivät koe tarvetta päteä tuolla alalla. (Nykyisenikin on vaaka:)
        Ja iän myötä oppii ;)

        .... Puoli toista vuotta on sujunut hyvin, onhan se lyhyt aika mutta kerroin kyllä suhteen alkuvaiheess millainen olen tuon asian suhteen. Hän myönsi että on mustasukkainen ja haluaa minunkin olevan. Olemme mustasukkaisia molemmat. Se mustasukkaisuuden hakeminen on huonoin puoleni, mutta puolisoni hyväksyy sen. Eli hän osaa ottaa jo lunkisti asian suhteen.

      • ritavaaka
        nousuvaaka kirjoitti:

        pysty pitämään suutaan ko. jutuista, kysymys on kaiketi siitä, että pelkkä ihailun kohteeksi joutuminen ei vaa´alle riitä. ”Julkisen” pätemisen tarpeeseen liittyy myös se, että muut huomaavat, miten erinomaisesta yksilöstä on kysymys.
        Itse sitä useimmat kissat edelleenkin häntänsä nostavat :)

        Nousuvaa´an teksti osui mielestäni naulan kantaan;jos joku kehuu minua,minun pitää heti kertoa siitä eteenpäin,että muutkin tietäisivät :)

    • unohdin

      synttärit, unohdin soittaa.. en ole sellainen kuin kirjoitit, koska mun kohdallani on niin että mielestäni ne ihmiset jotka haluavat olla muhun yhteydessä myös pitävät yhteyttä..yksipuolisestikin.
      no ok lähimmät ystävät....huikeat 3. heihin pidän yhteyttä, yritän muistaa merkkipäivät. muut ovat vain olemassa, heitä en aina muista.
      sanoja säästelen. milloinkohan sanoin viimeksi välitäväni.. niin yhdelle miehelle sanoin rakastavani, koska hänellä oli synttärit ja lahjaksi sanani annoin.. en ole varma tarkoitinko sitä.
      en puhu tunteistani, enkä aina rehelliseti, oikestaan tuskin ikinä olen. valehtelen se on paheni. valehtelen kaikesta, koska en tiedä miten totuutta ilmaista.
      negatiiviset tunteet tuon esille, kerron jos jollakin on hiukset huonosti ja väärät vatteet. mutta että jotakin mukavaa..sitä saatte odottaa.
      olenko siis kamala ihminen? hurmaava vaaka kuorensa takana. lähimmäiset ovat ärsyyntyneet, ulkopuoliset eivät tiedä totuutta, koska valehtelen olevani hyvä ihminen.

      • vaakku-vaaka

        kirjoitus. Luulen, että kaikki ihmiset ovat tuhon suuntaan kuin sä, me vain tahdomme näyttää paremmilta.

        Sitä paitsi ne, jotka muistavat (siis mua) usein ja koko ajan, jollain tavalla "roikkuvat" miussa. Sori kaikki iiiihanat kaverini. Päälle päin sanon teille, että arvostan, mutta aina en tiedä, onko se totta!!! Jeeeeelp!:)

      • vaaka

        ei kyllä, tuosta tulee mieleeni että kiireesti hakemaan apua..

        ei millään pahalla, vaan parastasi ja läheistesi parasta ajatellen...

      • romantika
        vaakku-vaaka kirjoitti:

        kanssa ihan samaa mieltä. Että vaaka on äärettömän rehellinen ja avoin, ja sanoo suoraan asiat niin ne hyvät kuin huonotkin. Kaikki mitä päässä pyörii ne tuodaan esille. Myös kaikki tunteet osaan näyttää livenä sekä myös puhua niistä oikeilla sanoilla. Juuri sitä että osaa käyttää helposti sanaa rakastan, tykkään, välitän jne. Miten helppoa onkaan elää itsensä kanssa kun kykenee käsittelemään kaikki tunnetilat puhumalla, eikä vaieta pois niitä päiväjärjestyksestä kuten erittäin monilla ihmisillä on tapana tehdä

      • 2 x vaaka
        romantika kirjoitti:

        Itse tuon kyllä aina mielipiteeni esiin, mutta joskus turhankin diplomaattisesti, ts. viesti ei aina mene perille (neg. asioissa). Ja annan aivan liian helposti periksi, luovun omasta periaattestani ja mielipiteestänikin yhteisen hyvän ja harmonian takia. Ja vaaka puhuu joskus liikaakin, joissakin yhteisöissä ja joidenkin asioiden tiimoilla olisi kyllä parempi vaieta. Työyhteisössä on tullut pyyhkeitä liiasta avoimuudesta.

      • Kata
        romantika kirjoitti:

        kanssa ihan samaa mieltä. Että vaaka on äärettömän rehellinen ja avoin, ja sanoo suoraan asiat niin ne hyvät kuin huonotkin. Kaikki mitä päässä pyörii ne tuodaan esille. Myös kaikki tunteet osaan näyttää livenä sekä myös puhua niistä oikeilla sanoilla. Juuri sitä että osaa käyttää helposti sanaa rakastan, tykkään, välitän jne. Miten helppoa onkaan elää itsensä kanssa kun kykenee käsittelemään kaikki tunnetilat puhumalla, eikä vaieta pois niitä päiväjärjestyksestä kuten erittäin monilla ihmisillä on tapana tehdä

        "Että vaaka on äärettömän rehellinen ja avoin, ja sanoo suoraan asiat niin ne hyvät kuin huonotkin."

        Minun mielestä ei ole kyse horoskooppimerkistä. Vai väitätkö tosissasi, että kaikki maailman vaa'at ovat tuollaisia? Huh huh.

        Tunnen neljä vaakaa hyvin, ja kaikki heistä osaavat loistavasti sen, että kun pitäisi olla avoin ns. negatiivisissa asioissa, he liukenevat. Muutenkin tuo vaakajoukko, jonka minä siis tunnen, on huomionkipeää väkeä.

        Mutta kuten sanottua, tunnen vain neljä vaakaa, joten otos ei ole suuri. Tympeää olisi yleistää muutaman, ja varsinkaan itsenäs perusteella, niin kuin jotkut tekevät. Sanotaan, että esim. vaaka on sellainen ja tällainen... (koska halutaan, että itse olisi juuri senkaltainen).

        Tällainen pieni kritiikin poikanen :)
        Hyvää joulun odotusta -

      • 2 x vaaka
        Kata kirjoitti:

        Vaaka kyllä pitää huolen siitä, että tulee sanoneeksi oman rehellisen mielipiteensä, mutta kun vaaka ei töksäyttele vaan haluaa olla mahdollisimman diplomaattinen, ei toiset välttämättä edes tajua.. Näin ainakin minulla. Monesti olen työpaikalla joutunut tilanteeseen, jossa ihmettelen, että miten minun näkemykseni ei muka ole mennyt jakeluun.

      • romantika
        vaaka kirjoitti:

        ei kyllä, tuosta tulee mieleeni että kiireesti hakemaan apua..

        ei millään pahalla, vaan parastasi ja läheistesi parasta ajatellen...

        kyllä se vaan näin on mitä me vaakaihmiset ollaan tossa puhuttu omasta luonteesta. Eli todellakin osaan nimenomaan ne vaikeat ja negatiiviset asiat puhua läpi, enkä liukene niistä pois enkä myöskään vaikene niitä pois, kuten taas muut ystäväni jotka edustaa muita merkkejä. Tää taitaa olla parhaita piirteitä vaakaihmisissä että osaa puhua ne asiat pois, eikä jätä niitä kasvamaan tonne sisälle. Vaakaihmisistä puhutaan että on myös niitä toisenlaisia jotka on syntyneet jonaki tiettynä päivänä ja niitten luonteenpiirteet taas sopii ihan tasan siihen mitä on kirjotettu. Itse tunnen vaakanaisen joka ei oo pätkääkään kuten minä, juuri sellanen joka ei osaa puhua yhtään mistää, eikä varsinkaan vaikeista eikä kipeistä asioista. Ihmettelin sitä suuresti, kun sitten tutkin tarkemmin kirjoja ja hänen syntymäpäiväänsä ja sieltähän se selvis. Kuten jousimiehellekki on annettu kahen eri tyyppistä ihmistä ja tiedän kaks miespuolista jousimiestä ja toinen edustaa toista tyyppiä ja toinen toista.
        Mut se perusluonne on just et äärettömän avoin ja rehellinen on vaaka

        Mutta edelleen olen sitä mieltä, että ei se ole se horoskooppimerkki vaan ihan muut seikat, jotka tekevät ihmisestä avoimen tai sitten ei.

        Mitkähän ovat ne päivät, jolloin vaaka on päinvastainen kuin "perusvaaka".

        Olen ollut kaksi vuotta yhdessä vaakamieheni kanssa ja hän on hurmaava luonne. Rehellinen luulisin, mutta toisaalta ilmaisee esim. tunteensa hyvin pitkän pohtimisen jälkeen. Ei avoin. Kun tulee kiusallisia tai ikäviä asioita vastaan, mies ikään kuin "menee lukkoon": ei osaa käsitellä tunteitaan, saatikka sitten ilmaista niitä. Vetäytyy hankalissa paikoissa yksinäisyyteen paiskimaan töitä.

        Hänellä on kyllä ollut melko raskaita lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia. Olen ajatellut luonteen piirteiden muodostuneen enemmän sitä kautta.

        Itse olen tulimerkkiä, avoin tunteissani ja sanoissani. Myöskin ehdottoman rehellinen, mieheni mielestä myös kärsivällinen, vaikka itse en pidä itseäni kärsivällisenä. Mutta ehkäpä hän siksi pitää minua kärsivällisenä, koska itse helposti esim. mököttää.

        Vaan kaikissa meissä hyvät ja huonot puolet. Ns. huonot puolet tuo vain lisämausteita elämään. Elämä olisi tylsää, jos rinnalla kulkisi joku Suuri Mallikansalainen. ;)

      • Mietihän itsekin

        Pohtiminen tarkoittaa ajattelua. Minusta on hienoa, että joku miettii asioita kunnolla ennen kuin töksäyttää kaikki mahdolliset tunteensa ilmoille.

        Tunnut olevan aivan eri maailmasta kuin miehesi. Itse vaakana varoitan sinua hänen liiasta analysoimisestaan ja muuttamisyrityksistään. Saatat tarkoittaa ihan vain hyvää, mutta hän saattaa kokea sinut päällekäyväksi ja ahdistavaksi ihmiseksi, kuten minä kirjoitustesi perusteella.

        On hyvä ajatella asioita eri näkökulmista. Jotkut ihmiset voivat "vetäytyä yksinäisyyteen töitä paiskimaan" erilaisista syistä. Älä heti torju sitä huonona piirteenä. Toiset tarvitsevat töitä tehdessään enemmän omaa rauhaa kuin muut, jotta saavat itsensä "kulkemaan". Liiallinen ärsykkeiden määrä saattaa häiritä joidenkin ihmisten keskittymiskykyä. Minäkin haluan yleensä jonkun huonon asian tapahduttua olla jonkin aikaa yksin ja MIETTIÄ sitä. Se on pakko miettiä pois, jotta se ei jäisi kiusaamaan. Jos joku tulisi tällöin kieltämään minulta yksinolemisen ja väkisin keskustelemaan, olisin todella harmissani. Sen jälkeen sitten voi puhua, jos haluaa.

      • Kata
        Mietihän itsekin kirjoitti:

        "Minäkin haluan yleensä jonkun huonon asian tapahduttua olla jonkin aikaa yksin ja MIETTIÄ sitä. Se on pakko miettiä pois, jotta se ei jäisi kiusaamaan. Jos joku tulisi tällöin kieltämään minulta yksinolemisen ja väkisin keskustelemaan, olisin todella harmissani."

        Yllätys, yllätys, myös minä. Äläpä itse tee mitää äkkinäisiä johtopäätöksiä parin kirjeen perusteella.
        Kuka on sanonut, että yrittäisin väkinäisesti muuttaa miestäni... höh, juuri hänen rauhallisuutensa, tyyneytensä ja asioiden pitkällinen pohtiminen on minusta hyvä asia. En ole tietääkseni sanonut, että pitäisin sitä pelkästään huonona. Se vain, että ne ns. huonot asiat painetaan unholaan sen miettimisen jälkeen (niitä ei enää ole olemassakaan?)... se mietityttää.

        Ehkäpä olet oikeassa, olemme mieheni kanssa ihan eri maailmoista. En koskaan kyllä painosta häntä, saatikka että yrittäisin muuttaa. Näin chatin välityksellä uskaltaa usein keskustella ilman käyttäytymisessä olevaa (kohteliaisuus)suodatinta. Joten enpä ehkä ole juuri sellainen, miksi itse minua analysoit :) Mieheni kanssa kun keskustelen, olen lojaali ja hienotunteinen. Tottapa joskus meillä on sanaharkkaa niin kuin tietääkseni aika monella ihmisellä, mutta vakavissa asioissa ei saa painostaa toista.

        Olen jo sen verran vanhempi, että en katso itseäni enkä muitakaan vaaleanpunaisten lasien läpi... Sepä näyttää tympivän joitakin, kun ei tule pelkkää ylistystä :)

      • -edellinen--

        Pahoittelen, jos satuin loukkaamaan sinua. Kirjoitin vain rehellisesti niin kuin tunsin, en mitenkään pahalla tarkoituksella. Olen sitä mieltä, että jos miehesi käyttäytyminen on sinulle ongelma, puhu siitä hänelle. Jos hän ei aidosti pidä sitä minään ongelmana, sen ei pitäisi olla kenellekään ongelma. :)Ihmiset vain ovat erilaisia. Eivät kaikki ymmärrä toisten juttuja eivätkä kaikki sovi keskenään yhteen.

        Viimeistä kappalettasi en oikein ymmärrä. Osoitat siinä siis kypsyyttäsi kertomalla olevasi vanhempi ja realistinenko, vai mikä oli tarkoitus? Tympiikö miestäsi se, ettei hän saa tarpeeksi hellyyttä? Sanoisin sinulle, että muista myös kehua häntä välillä. Varsinkin me vaakaihmiset kaipaamme sitä kovasti. Ehkä vain et sovi vaa´an kanssa yhteen, sillä minäkään vaakana en ymmärrä sinua, ja totta puhuen, koen sinut nyt vieläkin ahdistavammaksi ihmiseksi. Anteeksi ja kaikkea hyvää sinulle!

      • -poistuu nyt-
        -edellinen-- kirjoitti:

        Et loukannut minua... Eihän kokemusta jostain asiasta tarvitsisi pyytää anteeksi. Jos sinusta tuntuu, että olen ahdistava, se on tunteesi ja niin ollen tosi. Päinvastoin annoit ajattelemisen aihetta, kiitos siitä. Kiitos myöskin hyvän jatkon toivotuksesta.

        Joskus muuten pohdin sitä, että kun koen jonkun ihmisen ahdistavana, mitä se mahtaa kertoa itsestäni? Jos siis haluan/jaksan kokemusta myös analysoida. Pahus kun olen niin analyyttinen luonne:)

        Toivottavasti jaksan ja muistan kehua rakasta vaakaani tarpeeksi. Oma vaakamieheni väittää ymmärtävänsä minua enemmän kuin itse ymmärrän (itseäni). Usein kyllä tunnen itsekin kuin välillämme olisi jokin sanaton kieli. Hellyys ja rakkaus kukoistaa useammin kuin tyytymättömyys.

        Miksi siis yleensäkin valitin tähän klikkiin? Valitinko pahasti? Joskus elämässä sattuu hankalia saumoja... ja helposti "pohdin ääneen" monenlaisia asioita. Miehestäni se on ollut pelkästään plussaa ja hän puheli jo suhteemme alkuaikoina siitä, miten hänen on vaikea keskustella asioista (ja miten hän arvostaa rohkeuttani puhua asioista avoimesti). Ei se useinkaan minua häiritse, sillä teot puhuvat puolestaan. Joskus on vain niitä hankalia päiviä.

        Hyvää jatkoa itsellesikin minulle kommentoinut.

        Niin ja muuten, anteeksi ketjun aloittaja, jos meni tämä keskustelu vähän sivuraiteille. Yleisesti ottaen aloitukseen kommentoisin, että vaa'oista löytyy kuten monista muistakin merkeistä ihania ja aitoja persoonallisuuksia.

      • vaaka n
        -poistuu nyt- kirjoitti:

        En tiedä mikä kritoijaasi vaivaa, ei itse osaa tarkastella kriittisesti itseään ja hyväksyä omia rajoituksiaan?

        Kuulostat pohdiskelevalta ja hienolta ihmiseltä. Vaakamiehesi voi olla onnellinen kaltaisestasi kumppanista.

        Hyvää joulunodotusta sinulle :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe