Ollaan yritetty vauvaa maaliskuusta -05 lähtien, onnistuikin sitten heti toisesta kierrosta mutta meni kesken rv 12. Km:n jälkeen on ollut kolmet menkat, kierto ollut 32, 32 ja 40 päivää. Nyt on sitten menossa kp 24 ja eilen illalla ja tänään on tullut vaaleenpunasta verta pyyhittäessä ja alavatsaa juilii menkkamaisesti.. Onkohan mulla kierto sekasin vai voisko tää olla jotain muuta..? Siis oon lukenut kiinnittymisvuodoista.??Vaikka on kokemusta kolmesta onnistuneesta raskaudesta niin aina sitä tulee uutta eteen.
mitähän tää on??
3:n äiti
3571
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei nyt ihan samisjuttu, mutta mulla oli raskauden oireet (tai sitten ne johtuivat päästä) ja menkat alkoi kuitenkin jopa päivää aiemmin (mitä ne ei varmaaan ole koskaan ennen tehneet) ja vuoto oli ekana päivänä reilusti normalia runsaampaa. Tulin siihen tulokseen että se saattoi olla keskenmeno näin aikaisessa vaiheessa.
Siis välttämättä ei sulla sitä, mutta mahdollista ehkä sekin.
Oireesi (tiputteluvuoto ennen varsinaisia kuukautisia) sopisi myös keltarauhasen vajaatoimintaan. Joka kierrossa on kuitenkin uusi keltarauhanen, joten tämä saattaa sinulla olla vain tämän kierron vaiva.
Tiputtelu voi kuitenkin osoittautua myös pitkäaikaisemmaksi vaivaksi, kuten itselläni on käynyt. Vastaavaa oiretta on minulla ollut nyt vuosi (vaaleanpunertava vuoto alkaa n. kp 22-24 ja jatkuu 4-5 päivää kuukautisiin saakka). Hoitoina yritetty Terolutia (ei auttanut) ja nyt menossa Primolut Nor, jolla ehkä jotain vaikutustakin...
Vaiva saattaa vaikuttaa raskaaksituloon, sillä meillä kolmatta yritetty nyt yli vuosi, kun eka ja toka lapsi alkoivat 3-6. yrityskierrosta. Turhauttavaa, jos mikä!
Minäkin hämmennyin kun kävi noin. Ja minäkin ajattelin sitä kiinnittymisvuotoa. Menkat kuitenkin alkoivat silläkin kierrolla ihan ajallaan.
Vuoto oli tosiaan vaaleanpunaista ja koostumukseltaan täysin nestemäistä. En tiedä mikä oli, mutta ei ainakaan minulla tarkoittanut raskautta, valitettavasti.