IS viikonvaihde

jussi

Lainattu yksyhteen ilta sanomien keskustelusta, alun toiselle nimimerkille osoitetut jaarittelut jätin pois.

""Yli 15 vuoden kokemuksella raskaan kaluston kuljettamista ja alaa jonkin verran tarkkailleena uskallan väittää, että yleisimmät rekkamiesten käyttämät jalkineet ovat puukengät.""

Jonnii verran on itellähi tuota kokemusta ja minä uskaltaisin kyllä väittää että aikas pieni osa käyttää puukenkiä.Aina silloin tällöin niitä näkee mutta ei omassakaan tuttavapiirissä tule yhtään mieleen.
No perhana jos näin on täytynee lähteä puukenkäkauppaan jotta on asianmukainen varustus.

3

1562

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäkään ole kovin monella puukenkiä nähnyt, muistan joskus h*lvetin kauan aikaa sitten nähneeni yhden miekkosen vippailemassa puukengät jalassaan.

    • Ohjaamotarkkailija

      Kuuluu nykyään nuorehkojen ajojärjesteliöiden,liikenteenhoitajille ja Rahtarien akoille.
      Aika on ajanut ohi puukenkien. Tosin niitä kunnon Ruotsalaisia myydään Ruotsin huoltamoilla edelleen.
      Minä vaihdoin Sieviläisiin vastaaviin "turvajalkineihin" jonka pohjat ovat kumiseosta. Niissä ei tule jalat kipeeksi ja pohjat ei halkee niin,kuin "puukkarit" tekee kuivuttuaan kovassa käytössä.
      Sieviläiset ovat hyvät moneen tilanteeseen. Ne saa jalasta ajon ajaksi,helppo pestä,kestää öljyt,eristää sähköä,,, ja remminkin saa taakse jos pitää vaikka juosta(karkuun vihaista henkilö-auton kuljettajaa) ;) Kokemusta kyseisistä jalkineista on jo yli 10v.

    • eurokuski

      kyllhän niitä viel euroopassa käytetää esim. hollantilaiset ym. itsekkin käytän siellä päässä ja laivoilla nitä.ne on helpot jättää astinlaudalle.toki jotkin turvakengät ois paremmat...suomessa tulee niitä käytettyä sitten kun purkaa kukkakuormaa...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1059
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      188
      755
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      685
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      202
      667
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      160
      645
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      100
      605
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      38
      545
    8. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      40
      517
    9. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      498
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      35
      462
    Aihe