Lainattu yksyhteen ilta sanomien keskustelusta, alun toiselle nimimerkille osoitetut jaarittelut jätin pois.
""Yli 15 vuoden kokemuksella raskaan kaluston kuljettamista ja alaa jonkin verran tarkkailleena uskallan väittää, että yleisimmät rekkamiesten käyttämät jalkineet ovat puukengät.""
Jonnii verran on itellähi tuota kokemusta ja minä uskaltaisin kyllä väittää että aikas pieni osa käyttää puukenkiä.Aina silloin tällöin niitä näkee mutta ei omassakaan tuttavapiirissä tule yhtään mieleen.
No perhana jos näin on täytynee lähteä puukenkäkauppaan jotta on asianmukainen varustus.
IS viikonvaihde
3
1562
Vastaukset 3
minäkään ole kovin monella puukenkiä nähnyt, muistan joskus h*lvetin kauan aikaa sitten nähneeni yhden miekkosen vippailemassa puukengät jalassaan.
- Ohjaamotarkkailija
Kuuluu nykyään nuorehkojen ajojärjesteliöiden,liikenteenhoitajille ja Rahtarien akoille.
Aika on ajanut ohi puukenkien. Tosin niitä kunnon Ruotsalaisia myydään Ruotsin huoltamoilla edelleen.
Minä vaihdoin Sieviläisiin vastaaviin "turvajalkineihin" jonka pohjat ovat kumiseosta. Niissä ei tule jalat kipeeksi ja pohjat ei halkee niin,kuin "puukkarit" tekee kuivuttuaan kovassa käytössä.
Sieviläiset ovat hyvät moneen tilanteeseen. Ne saa jalasta ajon ajaksi,helppo pestä,kestää öljyt,eristää sähköä,,, ja remminkin saa taakse jos pitää vaikka juosta(karkuun vihaista henkilö-auton kuljettajaa) ;) Kokemusta kyseisistä jalkineista on jo yli 10v. - eurokuski
kyllhän niitä viel euroopassa käytetää esim. hollantilaiset ym. itsekkin käytän siellä päässä ja laivoilla nitä.ne on helpot jättää astinlaudalle.toki jotkin turvakengät ois paremmat...suomessa tulee niitä käytettyä sitten kun purkaa kukkakuormaa...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää821204Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va321014Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani200848- 41790
Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai238783Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br225779- 64729
- 107706
- 60669
- 49598