En pysty irrottamaan

Enpä koskaan olisi uskonut tällaisille palstoille kirjoittavani tällaista, mutta nyt yksinkertaisesti ahdistaa aivan liikaa. Yleensä kai likat jauhaa tällaisista keskenään, mutta ei miulla ole ketään jolle selittää.

Mä olen koko pikkuelämäni uskonut, että ykskään jätkä ei voi olla kiinnostunut musta. Että olen ruma, tyhmä ja niin edelleen. Jotain vuosi sitten yksi todella ihana, mukava tyyppi kuitenkin kiinnostui minusta. Sain ensisuudelmani ja tunsin oloni ihan sekopäiseksi rakkaudesta. Emme koskaan seurustelleet ja juttu loppui kun hän petti minua.

.. paitsi, että kun ei loppunutkaan.

Minulla on ollut sen jälkeen useampikin poikaystävä, mutta aina tämä henkilö tuntuu sekoittavan ajatukseni. Yksikään seurusteluni ei ole kestänyt. Ei pelkästään tämän ensirakkauteni takia, mutta hän on varmasti suuri syy siihen.

En koskaan ole pystynyt täysin päästämään irti. Elättelen aina toivoa ja hän ruokkii sitä. Aina silloin tällöin suhteemme alkaa taas vähän lämpenemään, suukkojen merkeissä ja niin edelleen. Ehkä hän vain leikkii minulla, kun ei saa parempaa seuraa, tai siltä ainakin tuntuu.

Olemme puhuneet niin paljon ja olemme hyviä ystäviä ja hän itsekin sanoo, että olemme hyvin samanlaisia. Hän myös sanoi, että meidän pitäisi seurustella, mutta siitä vain ei tulisi mitään. Minä haluaisin yrittää, mutta edes ehdottamalla sitä, tekisin itsestäni narrin.

Hän tulee luokseni milloin häntä huvittaa, suutelee minua milloin häntä huvittaa, enkä minä koskaan pysty sanomaan ei. En pysty. En halua. Kyseessä on myös se, että olen niin pienikokoinen, etten kykene pitämään häntä poissa. Ei hän lyö tai uhkaile minua, ei todellakaan. Mutta jos päättäisin pakottaa hänet kauemmas, en pystyisi siihen. En pysty siihen henkisesti enkä fyysisesti.

Mutta sitten, hän kuitenkin pilkkaa ja ilkeilee minulle suurimman osan ajasta. Tulee väkisinkin sellainen olo, että olen kuin huvittava koiranpentu hänen jaloissaan kerjäämässä huomiota, vaikka hän sen aina aloittaa. Ja vittuilee sitten minulle.

Hän sanoi ainakin aikoinaan olevansa mustasukkainen minusta, koska minä olen kuulemma hänen. Kyllä minäkin olen hänestä uskomattoman mustasukkainen, minun tekisi mieli lyödä jokaista tyttöä, jota hän yrittää vokotella. Pidän kuitenkin kasvoni peruslukemilla ja yritän olla onnellinen hänen puolestaan.

Miten helvetissä saan koottua itseni? Hän on todellakin ainoa, jonka kanssa tuntuu hyvältä olla. Kenenkään muun kanssa oloni ei ole ollut niin varma. Mutta jopa minun on yksipuolisen ihastukseni huumassa tajuttava, että sen pitäisi olla jo loppu. Miten minä kokoan itseni ja saan hänetkin tajuamaan, etten voi olla hänen leikkikalunsa? Ainakin tunnen olevani hänen leikkikalunsa, osa hänen haaremiaan.. :/