Onko lain mukaan aina niin, että jos lapsen vanhemmat eivät ole naimisissa ja isä tunnustaa lapsen, tämä saa isänsä sukunimen? Monet äidit, joilla on hyvin harvinainen sukunimi, haluavat varmasti lapselleen oman nimensä. On kuitenkin ikävää, jos lapsi ei voi periä isältään mitään.
Lapsen sukunimestä
Nainen 25
4288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
meillä ainakin päätettiin, että lapsi saa saman sukunimen kuin minulla. elikä mielestäni sen voi päättää.
naimisiin mennessä sitten vahdamme koko köörin samaan (miehen) sukunimeen.
ystävieni kokemuksesta käytännön asioissakin ja varsinkin lapsen yhteenkuuluvuuden tunteen vuoksi
eri sukunimi ollut enemmänkin rasite kun vanhemmat asuvat erillään.
Jos lasta ei tunnusta se saa äidinsä nimen. Jos sen tunnustaa, voivat vanhemmat päättää kumman nimen lapselle antamat.
Kuitenkin, jos parilla on jo yhteisiä lapsia, tulee kaikilla lapsilla olla sama nimi.
Kysymys oli vähän ongelmallisesti laadittu, tuskin tarkoituksella. "....kuitenkin ikävää, jos lapsi ei voi periä isältään mitään." ei tietenkään liity sukunimiasiaan mitenkään. Kerron esimerkin, uskoakseni päinvastaisen kuin mikä sinulla on mielessä: Kun olin aviossa minulla oli vaimoni sukunimi ja lapset saivat luonnollisesti saman sukunimen. Nyt kun olen eronnut olen ottanut takaisin "syntymänimeni" eikä mieleeni ole juolahtanutkaan, että lasteni perimisoikeus sillä jotenkin häiriintyisi. Nimeä pystyy helposti vaihtamaan, mutta sukulaisuussuhteita ei. Sen pohjalta lakikin ainakin perimisasioissa ymmärtääkseni toimii.
Tarkoitin nimenomaan avoliitossa eläviä pareja tai sellaisia vanhempia, jotka eivät lainkaan elä yhdessä. On selvää, että avioliitossa syntyneellä lapsella on perintöoikeus kummankin vanhempansa omaisuuteen, vaikka vanhemmat olisivatkin eronneet. Sen sijaan avoliitossa tai muuten avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella ei tietääkseni ole oikeutta isänperintöön, ellei isä ole tunnustanut häntä. Halusin tietää nimenomaan, saako avoliitossa syntynyt lapsi aina hänet tunnustaneen isänsä sukunimen - ilmeisesti ei.