Ruotsinkieliset ruotsinsuomalaiset
pitää myös hyväksyä vähemmistöön”?
Perustuslakivaliokunta nostaa vähemmistölakiarviossaan esille ruotsinkielisten ruotsinsuomalaisten syrjimisen. Näin toteaa kansanpuolueen Martin Andreasson. Kansanpuolue huomioi tänä vuonna myös vähemmistöaloitteessaan Ruotsissa asuvien suomenruotsalaisten tilanteen.
Ruotsinkieliset vähemmistöloukussa
Joulukuussa 1999 hyväksytyn vähemmistölain muotoilu, jonka mukaan kansalliseen vähemmistöön kuuluvaksi lasketaan sverigefinne, eli suomenkielinen ruotsinsuomalainen, halutaan siis muuttaa niin että myös ruotsinkieliset kuuluvat vähemmistöön. Sverigefinne -sana korvattaisiin sverigefinländare -sanalla, jolloin myös suomea taitamattomat ruotsinsuomalaiset ja Ruotsissa asuvat suomenruotsalaiset laskettaisiin vähemmistöön. Viiden pienemmän puolueen tukiessa Ruotsin suomenruotsalaisten vaatimuksia asia ei ole edennyt, koska kaksi suurinta puoluetta, sosiaalidemokraatit ja moderaatit, eivät ole idealle lämmenneet.
Ruotsin suomenruotsalaiset jäivät keväällä kahden viraston väliseen loukkuun, kun Suomenruotsalaisten keskusliitto Ruotsissa FRIS:iltä evättiin toimintatuki integraatiovirastolta, koska suomenruotsalaisia ei lasketa maahanmuuttajiksi mutta eivät myöskään ole vähemmistö.
Perustuslakivaliokunta on toistaiseksi puuttunut kysymykseen selvittämällä vähemmistölain seurauksia. Puutteita ja korjattavaa on edelleen, sanoo Martin Andreasson.
Perustuslakivaliokunnassa keskustapuoluetta edustava Kerstin Lundgren pitää myös Ruotsin suomenruotsalaisten asiaa tärkeänä tekijänä kun perustuslakivaliokunta nyt arvioi Ruotsin vähemmistöpolitiikkaa.
Toistaiseksi Martin Andreasson kehottaa järjestöjä ja yksityishenkilöitä jatkamaan keskustelua valtiopäiväedustajien kanssa. Henkilökohtaiset kokemukset kasvattavat myös ymmärrystä.
>>Vieköhän ne meitin viimoset vähemmistörahat, kun pithää jakkaa niitä ruottinkielisten kanssa???
Saamme riesaa suomenruotsalaisista
mithäköhän täst tulhlee
2
136
Vastaukset
- turhaan
EI VARMASTTI VIE PÄRJÄTTÄÄN ILMAN .terveisiä ruotsista.
- huokausten silta
Heillä ei ole kotia. Pitää yrittää ymmärtää, joskin heidät pitää sopeuttaa tarvittaessa kovallakin kouralla joko Suomeen tai Ruotsiin. Ikuinen identiteetittömyys riesana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342027Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291091- 69889
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262774Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65761- 15747
- 83696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.214683- 26674