Laiva

Kamu

Laivasauna

Oltiin lukiolaisina kaikkien umpitylsien myyjaisten jalkeen saatu kasaan senverran valuuttaa, etta luokkaretki suuntaisi tana vuonna Finnjetin matkassa Saksaan. Olimme intoa taynna jo pari kuukautta ennen, ja poikain kanssa tietty nauru naamassa suunnittelimme kuinka saisimme meidan ja rinnakkaisluokan tytot ’suopeiksi’.
Kuten epailematta useimmilla luokilla, aina loytyy pari kauneinta, joita ’kaikki’ tavoittelevat. Sitten on (omasta mielestani parhaat) persoonalliset ja haastavat kaunottaret, risut, ruusut, jne. Kaikilla luokan pojilla oli epailematta omat suosikkinsa ja paivaunensa.
Minun mielessani viipyi usein ihana Kaisa. Han ei vaikuttanut olevan lainkaan kiinnostunut minusta, mika teki kaiken entista kiinnostavammaksi..
Kaisalla oli tummat pitkat hiukset, sopusuhtainen vartalo ja aivan ihanat rinnat; isompaa c-kuppia, jotka nopottivat ketunnokkamaisesti nuoruuden terhakkuudella. Niita olin puolisalaa katsellut jo pari vuotta.

Lahtopaiva koitti ja risteily eteni enemman kuin tyypilliseen tapaan: hytissa naukut, illallis buffet, yokerho, disco ja erasta onnekasta lukuunottamatta hurmaamiset jaivat mitaansanomattomalle asteelle.
Onneksi Lubeckiin oli matkaa parikin yota.
Lahdon jalkeisena paivana porukka oli jokseenkin uupunutta ja ohjelma oli lahinna vapaata eli saunomiseen se taipui. Kuten kaikki epailematta tietavat, on laivoilla erikseen miesten ja naisten saunat/pesutilat, mutta allas ja poreamme ovat yhteiset. Siina kohtuullisissa maisteissa poikain kanssa riensimme saunasta poreisiin. Allas oli miellyttavan iso
Loikkasimme kuplien huomaan oikopaata ja ala-ikaisyydestamme huolimatta meille tarjoiltiin lonkeroa muovituopeissa. Olo oli kuin kauppaneuvoksella!
Sitten tulivat tytot. Tottakai etunenassa saapuivat itsetietoisimmat ja perassa hieman ujommat. Kuitenkin me kaikki tunsimme toisemme jo useiden vuosien ajalta, ja aiemmin hytissa nautitut juomat olivat tehneet tehtavansa; ujoimmillakin jo posket punottivat.
Tytot tulivat reippaasti poreammeeseen. Alkoi olla vahan ahdasta ja vakisinkin veden alla jalat koskettivat. En voinut olla huomaamatta kuinka Kaisan ja parin muunkin uhkeimman rinnat hytkyivat aaltojen vaikutuksesta.
Ei tarvittu kuin pari viettelevaa katsetta ja uikkareissani alkoi tahtomattani tapahtua. Kiusallista jos mika! Helppoahan se on tytoille piinata, mutta testosteronia taynna oleville murrosikaisille pojille tilanne on aarimmaisen hankala; kuuma vesi, tiukat uikkarit, tyton kosketus...
En voinut poistua altaasta ennen muita, etten paljastuisi. Onneksi illallis-buffettiin kiireisina muut pojat poistuivatkin vaivatta tuotapikaa.
Mina siis jain yksin seitseman tyton kanssa. Penikseni oli rauhoittunut aivan hieman, mutta tilanne oli silti uusi ja jannittava. Kukaan ei sanonut hetkeen mitaan. Sitten kuin salamana Miisa heitti: ”Ja nyt mennaan saunomaan!” Muut tytot innostuivat ideasta ja pomppasivat samointein ylos tempaisten minutkin kyynarvarsista ylos. Idea tuntui aivan taydelliselta; seitseman tyton kera ei ihan usein paasisikaan lahetysten!
Ennenkuin mina tai muut ehtivat ideaa senkummemmin puntaroida, olimme kaikki yhdessa naisten puolen saunassa. Tietty uikkarit paalla. Vaikka sauna oli reilun kokoinen, lauteille tuli ahdasta. Vastapaatani istui ihana Kaisa, vieressani suorasukaisista kommenteistaan tunnettu Miisa. Joku kaipasi loylya ja Miisa ystavallisesti kurottui kiulua kohden niin, etta hanen loylyn kuumentamat rintansa hipoivat reisiani. Tunsin nannitkin –kovat kuin mitka! Se tuntui aivan ihanalta. Olisin halunnut riisua uikkarit ja koskettaa noita kaikkia ulottuvilla olevia, terhakkaita rintoja, turpeita pilluja ja markia hiuksia nyt heti ja valittomasti. Tunsin vahvaa tykytysta mulkussani. Ihailin kaikkia tahan asti piilossa olleita muotoja, joista olin unelmoinut pitkan tovin, mutta vain vaatteiden lapi.
Sitten se tapahtui. Juuri mita olin ekstaasisella kauhulla odottanut; kaikki tapahtui ketjureaktiomaisesti; Miisa sanoi nimeni, ja kun kaannyin, han valittomasti suuteli minua aivan kiihottavan intohimoisesti. Syvaan, pitkaan ja kiihkeasti.
No, mitenkohan siina olisi voinut kayda... penikseni reagoi valittomasti ja nousi juhlakuntoonsa. Mina puolestani ristin jalkani kun en muutakaan keksinyt, mutta aivan liian myohaan...
Siina sita sitten oltiin seitseman luokkaystavan kanssa mulkku ojossa ja kaikkien katseet taatusti naulittuna juurikin jalkovaliini.
Suutelimme edelleen todella intensiivisesti, vaikkei valillamme tahan mennessa mitaan kipinaa ollut ollutkaan. Sitten jotenkin katosi kontrolli; aloin kouria Miisan ihania ketunnokkarintoja ja han oli jo uikkareissani. Tunsin kaluni vihdoin paasevan tayteen seisokkiin ja vapauteen. Siina sita sitten oltiin. Minulta oli taysin keinot loppu, vaikka olin kuvitellut itseni pelimieheksi.
Onnekseni viisi tyttoa seitsemasta oli ujoja ja kohteliaasti pakenivat suihkuun. Ehka niilla oli poikaystavat. (tai ihan sama mista syysta poistuivat, mutta kiittelin mielessani). Tassa vaiheessa olimme jo lahes aktissa Miisan kanssa. Poistuvat tytot laimayttivat oven senverran lujaa kiinni, etta avasin silmani ja unelmieni Kaisa oli samalla paikalla, kuin tovi sittenkin: aivan minua vastatusten.
Ilahduin, hanet nahdessani ja riemuni vain yltyi, kun huomasin hanen katensa omissa bikineissaan epailematta klitorista hieroen.
Tassa vaiheessa kurottauduin suutelemaan Kaisaa. Han nousi ja vastasi suudelmaani. Mika hammentavinta, Miiran kasi oli kokoajan tiukasti kivikovan kullini ymparilla. Koko tilanne oli niin kiihottava, etta minun oli pakko ohjata Miiran kasi sivuun, koska pelkasin laukeavani samoin tein.
Samalla hetkella Kaisa riisui bikinien ylaosan ja hanen taytelaisen suuret, mutta nuorekkaan pystyt rintansa paasivat valloilleen. En ollut ikina kokenut kovempaa seisokkia. Nousin ylos ja lahelle Kaisaa. Suutelimme uudestaan. Miira nousi taakseni ja tunsin hanen paljaat rintansa selassani. Kaisa laskeutui eteeni ja otti sykkivan kullini suuhunsa. Voihkaisin ja tulin samantien hanen suuhunsa valtavalla paineella. Nolotti. Tilanne kuitenkin sivuutui todella vaivatta, kun tytot alkoivat suutelemaan keskenaan. Kuin yhteisesta sopimuksesta siirryimme suihkuhuoneeseen.
Laskeuduin alas aivan Kaisan jalkovaliin. Hanen pillunsa oli litimarka ja tyonsin kieleni heti suoraan syvalle nenani haistellessa kiimaa ja kutittaessa klitorista. Kaisa voihkaisi nautinnosta ja laskeutui kontilleen. Kaannyin ympari ja levitin hanen anuksensa. Ensin puhalsin, sitten suutelin ja leikin kielellani peppureian ymparilla. Viimein tyonsin kieleni sinnekin, samalla hyvaillen klitorista. Kaisa laskeutui kanssani ’kuusysiin’
Se toimi meille ihanasti, mutta kun Miira yllattaen alkoi nuolla pussejani, siita tuli taydellista. Kaannyimme kyljellemme jolloin Miira meni Kaisan taakse samoinpain kuin mina, ja samalla, kun nuolin Kaisan litimarkaa vittua Miira lipoi hanen persereikaansa ja me suutelimme ajoin kouriessani Miiran pienia terhakkaita tisseja minka kerkesin.
Tasta kaikesta huumaantuneena tunsin kaluni turpoavan valmiustilaan askeisesta purkautumisesta huolimatta. Seuraavaksi tytot kaantyivat molemmat kontilleen, ja ennenkuin nussin heita vuorotellen, nuolin molempien odottavan sykkivia kiimapilluja ja tiukkoja anuksia, kunnes he kerjasivat munaani.
Tassa ihanan kiihottavassa tilanteessa kykenin vain muutaman minuutin aktiin ennenkuin vedin viimehetkella mallia pumppuavan kyrpani ulos jommasta kummasta pillusta. Lasti roiskusi tasapuolisesti molempien selkaan. Kiimaiset tytot voihkivat yha, eika nayttanyt, etta he olivat saaneet laheskaan tarpeekseen. Herrasmiehena olin jo hyvailemassa kumpaistakin turpeaa vittua, mutta uudeksi yllatyksekseni tytot kaantyivat kuusysiin. Naky kiihotti minua kohtuuttomasti. Kullini yritti ylos, muttei siita panohommiin olisi viela toviin. Halusin kuitenkin mukaan nain harvinaiseen sessioon, joten nuolin vuorotellen molempien tuhmien tyttojen persereikia. He vastasivat toimeeni nautinnollisesti vaikeroiden. Ei mennyt kauaakaan kun Miira sai orgasmin. Kaisa tuli hetkea myohemmin, kun me molemmat nuolimme hanta, ja kaytannossa nussin hanta kielellani. Naamani oli Kaisan pillulimoista lapimarka. Se tuntui vain hyvalta. Kaisan hapyhuulet olivat ihanan turvoksissa. Kaikki karvat oli ajeltu, mika toi minulle valtavaa nautintoa. Aivan kuin kypsa persikka! Ajattelin.
Hetki orgasmiemme jalkeen oli taydellinen: makasimme suihkun lattialla silmat kiinni, nauttien ihanasta alkukantaisten himojen valtaamasta hetkestamme.

11

17587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täällä katsomassa
      • jaakko

        Jos ääkkösten puuttuminen tuottaa noin paljon vaikeuksia voit hyvin olla lukematta


      • Suomalainen
        jaakko kirjoitti:

        Jos ääkkösten puuttuminen tuottaa noin paljon vaikeuksia voit hyvin olla lukematta

        Opettele kirjoittamaan ä/ö ja Suomea


      • Lukutaitoinen...
        Suomalainen kirjoitti:

        Opettele kirjoittamaan ä/ö ja Suomea

        ei edes paljon huomaa jos ä:t ja ö:t tuosta puuttuu. Pilkunnussijoilla on aina noita suuria ongelmia kun kun vaikka kijraimmet on seikaisin. Tutkimusten mukaan normaali ihminen ei edes huomaa jos keskeltä sanaa on krijaiemt ihan miten sattuu. Netistä löytää vielä sen testinkin, jos jaksaa etsiä. Sekä suomeksi , että englanniksi. Sillä voi testata onko sinussa pilkunnussijan vikaa.


      • Kamu
        Lukutaitoinen... kirjoitti:

        ei edes paljon huomaa jos ä:t ja ö:t tuosta puuttuu. Pilkunnussijoilla on aina noita suuria ongelmia kun kun vaikka kijraimmet on seikaisin. Tutkimusten mukaan normaali ihminen ei edes huomaa jos keskeltä sanaa on krijaiemt ihan miten sattuu. Netistä löytää vielä sen testinkin, jos jaksaa etsiä. Sekä suomeksi , että englanniksi. Sillä voi testata onko sinussa pilkunnussijan vikaa.

        Niinpa,

        jalleen kovin pahoittelen mita syvimmiten aiheuttamaani mielipahaa (siis silta osiolta, mita tulee pistevajeeseen). Sellaista elama nyt vaan on ,etta jos ostaa kompuutterin ulkomailta ja senpaalle kirjoittaakin sielta, niin kyseisessa tarinassa en kyennyt vastineen laatijan vaatimia lisayksia inputoimaan. Epailematta lataamalla 'jonkin softan' se olisi mahdollista. Jos jollain kanssaystavista on kelpoisia vinkkeja, niin mita suurimmalla riemulla ja mielenkiinnolla niita ottaisin vastaan.


      • Kamu

        Hyva vastaaja,
        ehdotuksestasi riemastuneena, laitoinkin oikopaata tiukan valikysymyksen alaan vihkiytyneille kehotustasi mukaillen.
        Jannitetaanpa yhdessa miten kaypi!

        Kirjoittanut: aa ja oo 3.12.2005 klo 01.35

        Kiltit kaikki,

        nythan on niin, etta kompuutterini on ulkomailta ostettu ja itsekin vallan asun kaukana poissa.
        Sitten joskus -useinkin- koti-ikavissani kirjoittelen talle palstalle ja palautteita tulee. Kuitenkin olisi kiva saada joskus muutakin feedbackia, kuin: "aa ja oo-pisteet puuttuu, enka siksi lukenut kirjoittamaasi". Eihan pisteilla jutut parane, mutta alkoi ihan itseanikin kiinnostamaan, etta onko keino, milla kyseiset taplat saisin puolivaivatta kayttooni?
        Voitteko paljastaa taman?
        J


      • WTF_2
        Kamu kirjoitti:

        Hyva vastaaja,
        ehdotuksestasi riemastuneena, laitoinkin oikopaata tiukan valikysymyksen alaan vihkiytyneille kehotustasi mukaillen.
        Jannitetaanpa yhdessa miten kaypi!

        Kirjoittanut: aa ja oo 3.12.2005 klo 01.35

        Kiltit kaikki,

        nythan on niin, etta kompuutterini on ulkomailta ostettu ja itsekin vallan asun kaukana poissa.
        Sitten joskus -useinkin- koti-ikavissani kirjoittelen talle palstalle ja palautteita tulee. Kuitenkin olisi kiva saada joskus muutakin feedbackia, kuin: "aa ja oo-pisteet puuttuu, enka siksi lukenut kirjoittamaasi". Eihan pisteilla jutut parane, mutta alkoi ihan itseanikin kiinnostamaan, etta onko keino, milla kyseiset taplat saisin puolivaivatta kayttooni?
        Voitteko paljastaa taman?
        J

        alku oli hyvä kunnes miisa vaihtui miiraksi.
        Miira ? Ei se ole kenenkään nimi !!!


      • Kamun Seta
        WTF_2 kirjoitti:

        alku oli hyvä kunnes miisa vaihtui miiraksi.
        Miira ? Ei se ole kenenkään nimi !!!

        Nain kerran yhen 'ykkos-dokumentin', jossa eraan henkilon sairaassa mielessa s vaihtui sen puheessa r:ksi.
        Kauhea tilanne.
        Ilmeisesti tassa ilmiossa on kyseessa ennakkotapauksen mukainen taannehtiva symbioosi.


      • Miira
        WTF_2 kirjoitti:

        alku oli hyvä kunnes miisa vaihtui miiraksi.
        Miira ? Ei se ole kenenkään nimi !!!

        Anteexi ny vaa!!??
        Mun nimi on ky se.


      • Jounas-
        Lukutaitoinen... kirjoitti:

        ei edes paljon huomaa jos ä:t ja ö:t tuosta puuttuu. Pilkunnussijoilla on aina noita suuria ongelmia kun kun vaikka kijraimmet on seikaisin. Tutkimusten mukaan normaali ihminen ei edes huomaa jos keskeltä sanaa on krijaiemt ihan miten sattuu. Netistä löytää vielä sen testinkin, jos jaksaa etsiä. Sekä suomeksi , että englanniksi. Sillä voi testata onko sinussa pilkunnussijan vikaa.

        imhinen ei lue krijaimia vaan sanoja. Se on tuktittu jutut


      • @pina
        Kamu kirjoitti:

        Niinpa,

        jalleen kovin pahoittelen mita syvimmiten aiheuttamaani mielipahaa (siis silta osiolta, mita tulee pistevajeeseen). Sellaista elama nyt vaan on ,etta jos ostaa kompuutterin ulkomailta ja senpaalle kirjoittaakin sielta, niin kyseisessa tarinassa en kyennyt vastineen laatijan vaatimia lisayksia inputoimaan. Epailematta lataamalla 'jonkin softan' se olisi mahdollista. Jos jollain kanssaystavista on kelpoisia vinkkeja, niin mita suurimmalla riemulla ja mielenkiinnolla niita ottaisin vastaan.

        siihen saa laitettua suomenkielistä merkistöä? Itse näppäimistöhän on kaiketi samanlainen joka paikassa huolimatta siitä mitkä merkit näppäinten pintaan on painettu.

        Ja onhan ainakin suomenkielisessä näppäimistössä enterin vieressä tuo nappi jolla saa laitettua pilkut kirjainten päälle (ä ë ï ö ü ÿ). Jos tuon löytää niin koko homma on helppo editoida vaikka Wordin etsi-korvaa-toiminnolla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2743
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2330
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2090
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1847
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1721
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1715
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 100
      1646
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe