Tarvikeosat helvetistä!?!

Rapa

Menipä Cliosta etupyöränlaakerit tohjoksi aika yllättäen, elikäs laakerien käyttöikä oli tällä kertaa 1,5v/30 000km.

Yllättäen siksikin, että siirtymä vaimeasta jurinasta korvia riipivään rohinaan tapahtui noin 50km:n ajon aikana. Tienpäälle lähtiessä laakerin ääntely ei juurikaan kuulunut nastojen ulinan yli, mutta matkan lähetessä loppuaan rohina alkoi olla jo sitä luokkaa, että harkitsin jopa hinausauton soittamista, jotta en hajottaisi autoa lisää. Toki laakeri(t) olivat pitäneet jonkin verran ääntä jo viimeisen viidensadan kilometrin ajan, mutta se oli sen verran vaimeaa, että talvirenkaiden ulinan seasta sitä oli jopa hankala havaita, vaikka kokemuksesta tiedän, miltä rikkinäinen laakeri kuulostaa.

Suurin huolenaihe tuossa tapauksessa kai on se, että laakeri korkkaa jumittuessaan pyörän navan sekä hajottaa siinä sivussa vielä muutakin osaa etupäästä. Varovaisesti ajaen sain onneksi auton toimitettua duunin autotalliin, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä lähimmästä Biliasta.

Tällä kertaa taitaa todellakin olla pakko turvautua Biliaan, sillä viimeisiä lumisia pikkukatuja ajellessa laakeri alkoikin olla jo niin huonossa hapessa, että oikea etupyörä lukkiutui pariinkin otteeseen liukkaaseen kohtaan ajettaessa. Tallissa tunkkasin auton ylös ja tarkastin, että mitään muuta kuin laakeri ei ollut hajonnut. Välys ja rohina pyöritettäessä olivat kyllä sitä luokkaa, että muutamaa korttelia kauemmas ei todellakaan viitsi ajaa.

Samanlainen tuttavuus oli muuten eräs italialainen tarvike-vetoakseli, (niin ikään Motonetistä), joka kesti 40 000km, ennen kuin alkoi natkuttaa. Jo silloin päätin suhtautua varauksella Motonetin tavaraan, mutta ikävä kyllä ehdin jo ostaa ne laakerit. Siis sviddu mitä toimintaa, kun pitää ottaa myyntiin tuommoista paskaa.

Onko tosiaan niin, että huomattava osa Motonetissä myytävistä osista on aivan tolkuttoman huonoja? Vai onko ihan normaalia, että laakerit voivat mennä paskaksi lähes täysin varoittamatta muutaman kymmenen tuhannen kilometrin jälkeen?

Toki merkeissäkin on eroja, mutta ainakaan noita Espanjassa valmistettuja laakereita tai em. italialaista vetoakselia en suosittelisi pahimmalle vihamiehellenikään. Valmistajia en nyt ikävä kyllä muista.

Bilian 'alkuperäisten' hinta tuntuu monesti riistolta, mutta ei kai nyt sentään Bilian myymät 'alkuperäisosat' ole yhtä paskoja? Toki osa Motonetinkin kamasta (Valeo yms.) näkyisi olevan käytännössä samoja, kuin alkuperäiset ja osaan Clio-mallistosta, (ikävä kyllä ei 1.4RT:n) oli tarjolla jopa SKF:n laakereita. Ne eivät varmasti ole sen huonompia kuin Rellun 'originaalit'.

Päivän opetus lieneekin se, että ainakin elitärkeiden ja/tai hankalasti/kalliisti/suuritöisesti vaihdettavien komponenttien osalta kannattaa pysyä merkkituotteissa.

9

12969

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • esimerkiksi

      skf:n laakeri saattaa olla valmistettu espanjassa!

      Kunnolliset laakerit saa muaalta kuin autotarvike liikkeistä/merkkiliikkeestä!

    • 1.9d

      Eikun ihan tarvikeliikkeestä...
      Joo paitsi että vaikeeta ellei mahdotonta on välillä erottaa halpa-osat ja laatu(tarvike)osat tarvikeliikkeen tiskillä.
      Merkkiliikeessä erottelu on sitten tehty valmiiksi ja se kyllä hinnassa näkyy.
      Piti muuten oikeen tarkistaa ja tottahan se on ettei Motonetistä löydy ABS:ittoman Clion etup:n laakeria "laatumerkkinä".
      Itellä muuten täysin samanlainen kokemus omalla Cliolla, Espanjalainen halpalaakeri (suomalaisen tukkurin pakkaama sarja / hintaero 15€) kesti 3kk/14tkm, no onneksi sain edes laakerinhinnan takaisin. Tuossa halpislaakerissa oli selvästi heikompi yksihuulinen tiiviste verrattuna SKF/SNR:n 2-huuliseen "stefaan".
      Ranskattariin laadukkaita tarvikeosia ja jopa "harmaatuotuja" orkkisosia saa erikoisliikkeistä kuten esim:
      - Eurostartti Lahti
      - Autoartikkeli Vantaa
      - Kai Knuutila Oy Helsinki
      Eli ei muuta tuolta kyselemään.

      • Rapa

        Vantaan Autoartikkelista olisi SNR:t saanut selkeästi halvemmalla, nelisen kymppiä tai jotain, kuin Bilian hinta 57€/kpl. Bilia sattuu olemaan tuossa nurkan takana, niin ne otin sieltä.


      • mja
        Rapa kirjoitti:

        Vantaan Autoartikkelista olisi SNR:t saanut selkeästi halvemmalla, nelisen kymppiä tai jotain, kuin Bilian hinta 57€/kpl. Bilia sattuu olemaan tuossa nurkan takana, niin ne otin sieltä.

        Kerroit että Cliosta meni laakerit 1,5 v / 30 000 km. Siinähän on 2 vuoden takuu, miksi kohkata laakerien hinnoista Biliassa, kun takuu on voimassa?

        Vai onko tämä joku vanha juttu niiltä ajoilta, kun takuu oli vielä 1 vuosi? Siinäkin tapauksessa tuon olisi muitta mutkitta voinut vaatia takuuna. Jos ei onnistu hyvällä niin sitten pahalla: Kuluttajaviraston mukaan valmistajan vastuu valmistusvirheistä ei automaattisesti katkea takuuajan päätyttyä jos voidaan osoittaa että tuotteessa on ollut valmistusvika. Ja etupyörän laakerin kiinnileikkaaminen lähes uudessa autossa on aivan selvästi valmistusvirhe - näytöksi luulisi riittävän pelkästään asian tapahtuminen. Totta kai ne itse pyrkivät vetkuttamaan. Kuluttajaneuvonnasta saa apua jos maahantuoja on nihkeä.


      • Rapa
        mja kirjoitti:

        Kerroit että Cliosta meni laakerit 1,5 v / 30 000 km. Siinähän on 2 vuoden takuu, miksi kohkata laakerien hinnoista Biliassa, kun takuu on voimassa?

        Vai onko tämä joku vanha juttu niiltä ajoilta, kun takuu oli vielä 1 vuosi? Siinäkin tapauksessa tuon olisi muitta mutkitta voinut vaatia takuuna. Jos ei onnistu hyvällä niin sitten pahalla: Kuluttajaviraston mukaan valmistajan vastuu valmistusvirheistä ei automaattisesti katkea takuuajan päätyttyä jos voidaan osoittaa että tuotteessa on ollut valmistusvika. Ja etupyörän laakerin kiinnileikkaaminen lähes uudessa autossa on aivan selvästi valmistusvirhe - näytöksi luulisi riittävän pelkästään asian tapahtuminen. Totta kai ne itse pyrkivät vetkuttamaan. Kuluttajaneuvonnasta saa apua jos maahantuoja on nihkeä.

        ..tässä oli kyseessä vähäsen vanhempi auto, jossa ekat laakerit menivät vaihtoon 80 000km:n kohdalla ja seuraavat jo 110 000km:ssa, eli 30 000 ajettuina.

        Ehkäpä tuosta voisi laakerit myyneelle Motonetille avautua, mutta Bilialle tuskin kannattaa vinkua :-). Älkää ostako autoonne IRB:n laakereita.

        Muuten se Bilian hintahan (57€/laakeri, SNR) on suorastaan edullinen niiden normaaliin tasoon nähden. Jossain näin saman neljään kymppiin, mutta se en siinä ja tässä, viitsiikö niitä erikseen lähteä kauempaa hakemaan, varsinkin, kun on kiire.

        Normaalisti Bilian hinta on vähintään tuplat saman valmistajan samanlaiselle osalle tarvikeliikkeessä. Silloin pääsee jo tuntipalkoille.


    • Anonyymi

      SKF on yhtä kuin intialaiset tärvikelaakerit. Ainoa mikä kestää on SNR ja siinä on luettava made in france, sekä FAG. Noista on piraatteja liikkeellä myös. Vetoakselisi taisi olla SERCORE?

    • Anonyymi

      Älä osta motonetin paskaa. Tilaat autodocista 555 made in japan alustan osia niin ei tarvitse ainakaan 150tkm sisään mietiskellä asiaa. Kevyessä käytössä ei auton loppu elinkaaren aikana.

      • Anonyymi

        Syön sanani. Oli feikki tai tohelo asentaja. Nyt taas piti vaihtaa.


    • Anonyymi

      Älä osta halpaa laakeria ne ei pitkään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1220
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1137
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1095
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      965
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      918
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      724
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      540
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      490
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      110
      485
    17. 43
      477
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      448
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      446
    20. Ketä sinä sittten

      Rakastat?
      Ikävä
      33
      405
    Aihe