Tuttuako..

MITÄ, MINÄKÖ KESKI-IKÄINEN???



Voi sanoa yhä useammalle: "Kun minä olin sinun iässäsi.."
Alkaa ostaa housuja, joissa vyötäröllä on kuminauha.
Kauneus on vain valokatkaisijan päässä.
Kuorsaaminen on tapa osoittaa vierustoverille, että on elossa.
Ei enää mistään hinnasta haluaisi yöpyä muualla kuin omassa sängyssä.
Luulee, että on tapahtunut jotakin, jos puhelin soi illalla klo 9:n jälkeen.
Paino ei ole noussut, se on vain laskeutunut hartioilta vyötärölle.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä niin paljon kuin naama vaatisi.
Ennen vanhaan sattui ja tapahtui; nykyään ei tapahdu mitään, mutta joka paikkaan kyllä sattuu.
Elämän korkeat arvot tarkoittavat kolesteroli-arvoja.
Silmään syttyy tuli vain silloin, kun aurinko osuu silmälaseihin.
Ei enää välitä, jos ajatukset alkavat karkailla, kunhan tulevat takaisin.
Tekee kolmea asiaa yhtä aikaa, mutta unohtaa, mitä ne kaksi muuta olivatkaan.
Seksi maistuisi useamminkin, mutta esileikit vievät kaikki voimat.
Sammuttaa valot säästösyistä, ei romantiikan vuoksi.
Kahdesti yössä tarkoittaa vessassa käyntejä.
Ja lohdutukseksi ikääntyville:
Kaikilla on valokuvamuisti, joillakin ei vain ole filmiä.
4566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tunnistan monet noista oireista itsessäni...eli paikkansa pitää että kaikkea tätä se ikä tuo tullessaan...kukapa sitä jaksaisi painaa niinkuin nuorempana ja onko edes tarvis...)

Äänestä

Olipas hauskaa luettavaa, aamukahvin kera..
juon kuumana, kun ei sitä tosiaan vatsa kestäisi tarvittavia määriä, kylmänäkään :))
Huumori/ilo/hauskuus kukkikoon, ja sehän nuorentaa..toivottavasti? ;))

Äänestä

Tuttua :)))lisätä voisi vielä että kun pää vielä tekisi niin kroppa ei pysy perässä!!!

Äänestä

Ennen oli selkäni notkea
ja se toinen paikka kankea
nyt on se toinen paikka notkea
ja selkä niin pirun kankea

seksipirkan ilmainen neuvo:
Ja jos et ole hyvä sängyssä niin ole ainakin hauska...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jpntar1 kirjoitti:

MITÄ, MINÄKÖ KESKI-IKÄINEN???



Voi sanoa yhä useammalle: "Kun minä olin sinun iässäsi.."
Alkaa ostaa housuja, joissa vyötäröllä on kuminauha.
Kauneus on vain valokatkaisijan päässä.
Kuorsaaminen on tapa osoittaa vierustoverille, että on elossa.
Ei enää mistään hinnasta haluaisi yöpyä muualla kuin omassa sängyssä.
Luulee, että on tapahtunut jotakin, jos puhelin soi illalla klo 9:n jälkeen.
Paino ei ole noussut, se on vain laskeutunut hartioilta vyötärölle.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä niin paljon kuin naama vaatisi.
Ennen vanhaan sattui ja tapahtui; nykyään ei tapahdu mitään, mutta joka paikkaan kyllä sattuu.
Elämän korkeat arvot tarkoittavat kolesteroli-arvoja.
Silmään syttyy tuli vain silloin, kun aurinko osuu silmälaseihin.
Ei enää välitä, jos ajatukset alkavat karkailla, kunhan tulevat takaisin.
Tekee kolmea asiaa yhtä aikaa, mutta unohtaa, mitä ne kaksi muuta olivatkaan.
Seksi maistuisi useamminkin, mutta esileikit vievät kaikki voimat.
Sammuttaa valot säästösyistä, ei romantiikan vuoksi.
Kahdesti yössä tarkoittaa vessassa käyntejä.
Ja lohdutukseksi ikääntyville:
Kaikilla on valokuvamuisti, joillakin ei vain ole filmiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu