- "Kun Jumala loi maan, taivaan ja avaruuden. Hän loi myös ihmiset ja EA:n. EA taas loi the Sims2, jossa taas luotiin paikka, jonka nimeksi tuli tai kaikki paikalliset simit kutsuivat sitä Lapola nimiseksi. Lapolassa oli monen moisia rakennuksia. Oli hotelleja, kauppoja, kauppakeskuksia, ravintoloita, museoita ja erilalisia puistoja ja asustus rakennuksia. Kaupunkia keiteltiin ja kehiteltiin. Tällä hetkellä kaupunki on suosittu ja siellä asuu noin 50 simiä. Simit ovat hankkineet töitä, ja edistyvät sosiaalisella ja työ uralla mainiosti. Tietenkin, onhan niitä alamäkiäkin ollut, mutta se oli vain sim elämää Lapolassa. Lapolan simit olivat rikkaita, todella rikkaita. Itse asiassa koko kaupunki suunniteltiin hieman varakkaimmille. Kerran, kerran Lapolaan muutti perhe. Perhe ei ollut mikään normaali, eikä se normaaliksi tullut vaikka he muuttivatkin Lapolaan. Perheeseen kuului: Liza, Peter, Amanda ja perheen nuorin mutta erillaisin Sky. Sky oli poika, eikä nimi ollut normaalikaan, poikaan verrattuna. Näin Skyästä tuli erillainen, vihreä ja mustasilmäinen. Jotenkin vain ufon näköinen?! : Peter, perheen isä ei saanut lauantaina 10.11.2005 vuonna unta, yleensä Peter ei nukkunut lauantaisin vaikka puolisonsa Liza olisi kuinka venytellyt hänet sänkyyn. Peter menikin sitten katselemaan tähtiä aikansa kuluksi. Sitten: Joku kirkas lähestyi sitä. Ensin Peter luuli sitä Metaliseksi hammastahta tuubiksi, pikä laijahteli avaruudesta kun joku Marssilainen oli ilta puulla, mutta ei. Ei se ollut hammastahna tuubi vaan ufo. Peter alkoi heilutella käsiään kunnes se ufo alus veti häntä sisäänsä. Hän rimpuili ja tarttui teleskooppiin mutta, mutta hän joutui sisään alukseen. Liza oli kuullut meteliä ja oli herrät. Se oli juossut ulos, ja pysähtänyt katselemaan kun alus kiiruhti pois.
- Luulen, etten näe enään koskaa sinua! Huudahti Liza itkuissaan ja alkoi itkeä hiljaa.
- Yhyyhyyyyhh... Hän jatkoi. Liza marssi sisälle, ja otti melko uudestä jääkaapista murotarvikkeet ja alkoi laitella siinä muroja sopivasti. Amanda, perheen esikoinen, samalla myös vanhin lapsi rynisti sisään, ja istuitui pöydän ääreen. Liza tarjoili hänelle muroja ja amanda vain maistoi ja meni aamutuimaan. Yleensä hän katsastaa itseään pelistä ennen kuin käy istumaan pötölle, mutta lauantaisin rytmi oli eri. Ensin suihku, sitten peili ja lopuksi vasta pönttö istunto. Kello läheni aamu kuutta, kunnes: Sama alus, joka oli viimeyönä napannut kurjasti Peterin, heitti ovesta ulos Peterin joka lennähti mahalleen piha asfaltille.
- Voi sinua. Huudahti Liza keittiöstä juosten ulos. Hän taputti Amanda kintereillään, kunnes:
- Minut keino hedelmöitettiin! Ainakin niin minä ymmärsin. Vaikersi Peter.
- He varmaan juksasivat. Nauroi Amanda.
Niimpä siinä kävikin niin. Eivöt pahat avaruus olennot juksannetkaan,Peter sitten kolmen simpäivän kuluttua synnytti, kuin synnyttikin vihreän, mustahiuksisen ja mustasilmäisen olennon. Olennon nimeksi annettiin Sky, koska Peter lensi avaruudessa, ja heittäytyi myöhemmin maahan. Eikö se kuvaakkin Skyä?
Niimpä niin. Perheestä ei tullut Normaali. Arvatkaapa miksi? Vastaus on se: Sky syntyi, Petein työt loppuivat samaan jamaan, kun Sky syntyi ja siitä tuli julki. Lizalla ei ollut töitä, kun se sopi kuulemma kotiäidiksi.
Palataampa nyt siihen kuin perhe muutti Lapolaan. Hehön eivät olleet siis normaaleja, eikä kovin rikkaitakaan. Mutta he rakastivat, toinen toista ja toista toinen. Heidän talo oli tasan neliön muotoinen. Amandalla ja Skyilla oli yhteinen pikku huone. Väri oli vihreä, koska Amandan lempiväri oli vihreä, ja se kuulemma kuvasi Skyä. Sky ei välittänyt vaikka häntä pidettiinkin erillaisena taaperona. Hänhän oli erillainen, erillaisuus on rikkautta - mutta ei Lizan mielestä. Liza oli kaikesta erimieltä, mutta siltikin mukava aika vahan aikainen nainen...... " Liza kertoili Skylle iltasatua sunnuntai iltana.
- Zzzzzzz...zzzz..Zzz.... Syvyä kuorsauksia kuului Skyn mahasta kun hän nukahti.
- Hyvää yötä rakas. Liza peitteli Skyn ja vei kirjan hyllyyn. Hän tarkisti, tai siis meni tarkistamaan nukkuiko Amanda.
- Amanda, nyt nukkumaan! Liza huudahti.
- Okei, okei! Amanda vastasi ja hyppäsi nallen vierestä pehkuihin. Liza hymyile ja sammuttui valon mennessään puoli kymmen aikoihin keittiöön. Hän otti kupin kahvia ja istuitui Peterin viereen joka katsoi aamun sanomia.
- Kerroin Sky syntymästä iltasadun. Liza ilmoitti.
- Kenelle? Peter kysyi kääntessään sivua sanomalehdestä.
- Pöljä, tietenkin Skylle! Liza ilmoitti ja katsoi Petertä.
- Noh, kyllä minä tiesin. Mutta olet kertonut sen saman jo viime lauantaina, ja eilen ja muistaakseni vielä tänä aamuna! Peter vihkuili.
- Jaa, mutta olen nähnyt jaa kuullut kun: Sky leikkii yksin, ilman kavereita. Hänellä on hauskaa, mutta välillä, hän menee nurkkaa SINUN taskupeilisi kanssa ja puhelee itsekseen. Olen joskus kuullut kun HÄn sanoo, että olemme mukavat vanhemmat mutta hän jää yksin ja... Liza keskeytti raivolla.
- Ja? Vastasi peter laittaen sanomalehden pöydälle ja odottaen jäänyt istumaan penkille.
- Ja.. Ja no antaa olla. Haluan että hän ymmärtää että olemme perhettä. Liza majersi suustaan vaivautueena.
- Mietis nyt hei vähän, = olemme perhe?! Peter puuskahti.
- Hetkonen, Liza vastasi ja nousi seisomaan jatkaen sanomaansa: Sinä jos kuka loit Sky, sillä että raahauduit yöllä jotain himskatin kaukoputkea katselemaan. Oi taivas, putoa jos päällemme. Hän kirosi.
- Mutta elämä jatkuu. Rauhoitteli Peter.
- Sinä......Olet... Niin... Antaa olla, menen katsomaan uutisia. Huudahti Liza viimeisen kerran ja käveli sohvalle istumaan rentoon asentoon. Peter seurasi häntä, Liza pudisti päätäänsä ja avasi television.
- No mikä on? Aloitte Peter.
- Ei mikään, menen nukkumaan. Lähetän aamulla työhakemuksen Sim Cityn toimistoon, jospa sitten asiat paranisivat. Mutisi Liza, ja hypähteli makuuhuoneeseen. Liza ajatteli, jospa asiat paranesivat ajan myötä kun hän hankkisi työpaikan. Mutta mitä sitten tapahtusi, ääh Amanda ja Sky jäisivät ilman huolen pitoa ja rakkautta. Jospa sittenkin jäisi kotiäidiksi? Mutta muutosta tarvitaan talossamme... Ajatuksien jälkeen Liza nukahti syvään - mutta levottomaan uneen. Vähän ajan kuluttua Peter kömpi viereen, ja suuteli Lizaa poskelle ennen silmiään ummistamista. Eipä kestänyt rauha kauan, Sky rääkäisi omassa huoneessaan hereillää ja ääni kaikui makuuhuoneeseen.
- Minä hoidan. Tokaisi Peter ja repäisi peittonsa melkein lattialal ja laahusti Skyn luokse. Kohta puolin hän tulikin takaisin.
- Guten Nacht...... Lausui Peter saksaksi Lizalle, joka hymyile takaisin.
Maanantai aamuna kukaan ei ollut virkeällä tuulella paitsi Sky. Amanda istui ennen muita ruokapöydässä siistiytyneenä mutta väsyneenä. Liza ravasi Skyn makuuhuoneesta ja asetti hänet istumaan mukavasti ruokatuoliinsa. Amanda katsoi haukottelevana aamukuudelta ruokapöydässä, heränneen puoli viisi sängystä metallikasan herättäessä. Peter tuli ulkoonta etuoven paukahtaen. Amanda hieman virkistyi kun aamu tuuli laukkasi sisään samalla kuin Peter oli hakevinaan lehden ulkoonta, yksi asia vain puuttui hänen rutiinistaan : se lehti. Aaron Liimatainen ei varmaan ollut vielä tuonut lehteä, ai niin hänhän vasta tuo seitsemältä, ajatteli Peter. Amandaa vain haukotteli, kun Liza paahtoi leivonnaisia. Kun hän tarjoili niitä muille, kuului syvä huokaus Amandan suusta.
- No eikö ruoka maita? Kysyi Liza hämmentyneenä.
- Ei. Meillä oli näitä vasta lauantaina! Miks sä teet aina näitä samoja moskia aamuks? Amanda huudahti.
- Anteeksi, en ajatellut. Haluatko sitten jotain muuta? Liza kysyi.
- En. Voin syödä kyllä näitäkin. Hymyili Amanda takaisin. Huoh.. Ajatteli Liza.
- Ai niin se kahvi! Hän huudahti parin minuutin kuluttua.
- Keitä seuraavaksi ensimmäiseksi Kahvi baby! Kuiskasi Peter. Amanda Irvisti kuulleen lauseen Peterille.
- Keitä ihan keskenäsi. Huudahti Amanda, hän ei tullut hyvälle päälle siitä kun Peter ruokapöydässäkin kuherteli äitinsä Lizan ympärillä - siis näinhän tämä Amanda ajatteli, joka ei ollut totta.
- Hei, isä tarkoitti hyvällä ei pahalla. Mutisi Liza lempeästi, mutta samalla vaivautueena.
Vartin kuluttua,Amanda tokaisi hämmentyneenä:
- Miks Sky on vihreä? Ensin Peter tuijotti Amandaa silmät pöyreenä, sitten Liza katsoi samalla tavalla Petertä ja sitten he katsoivat toisiaan (siis Peter ja Liza). Ensin ainakin Liza ajatteli, pitääkö oikeasti kertoa koko juttu Amandalle. Peter ajatteli heti perään, en aio sitten selitellä kaikkea, hirmuisen noloa.
- No? Kuului syvä hiljausuus Amandan suusta.
- Minä en kerro! Huudahti Liza ajatuksissaan.
- AI mitä ET kerro? Amanda supisi ja nousi pöydästä ja vei astiansa pesukoneeseen.
- Kiitos. Kerro joskus toiste, minulla on sittenkin kiire, ja oikein iso hoppu! Tämä Amanda huudahti ja hyppeli vanhempien ohi.
- Huoh. Kuului kuorona Lizan, ja Peterin suusta. Hetken hiljaisuuden kuluttua, Liza korjasi astiat ja päästi Sky:n maahan.
- Minä en sitten sitä totuutta hänelle kerro. Tokaisi vaivalloisesti...
Nyt kyllä kirjoitin melkoisen vähän - mutta on kiire. TÄMÄ on vissiin myöhässä mutta en päässyt aikaisemmin koneelle

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihanaa luettavaa. Tosin luen kyllä aina "Lapolassa" "Lampolaksi" ?! Hih, hassua!
iha ok mut onks ihan pakko laittaa koko tarina siihe samaa mis on jo uus!!
Ja samoin ärsyttä toi alku:- "Kun Jumala loi maan, taivaan ja avaruuden. Hän loi myös ihmiset ja EA:n. EA taas loi the Sims2, jossa taas luotiin paikka, jonka nimeksi tuli tai kaikki paikalliset simit kutsuivat sitä Lapola nimiseksi. Lapolassa oli monen moisia rakennuksia. Oli hotelleja, kauppoja, kauppakeskuksia, ravintoloita, museoita ja erilalisia puistoja ja asustus rakennuksia. Kaupunkia keiteltiin ja kehiteltiin. Tällä hetkellä kaupunki on suosittu ja siellä asuu noin 50 simiä. Simit ovat hankkineet töitä, ja edistyvät sosiaalisella ja työ uralla mainiosti. Tietenkin, onhan niitä alamäkiäkin ollut, mutta se oli vain sim elämää Lapolassa. Lapolan simit olivat rikkaita, todella rikkaita. Itse asiassa koko kaupunki suunniteltiin hieman varakkaimmille.
Et jatka vaa,mut laita please enskerralla vaan se tarina mikä on jatkoo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tekstisi oli oikeasti tosi karmaisevaa luettavaa. Siinä oli nimittäin niin paljon kirjoitusvirheitä.. (Esimerkiksi erilalisia, erillainen, viimeyönä, keino hedelmöitettiin, eivöt, niimpä palataampa, hehön, erillaisuus, syvyä, aloitte..?)
Jos nyt vielä tarinaasi jatkat, lukijoiden kannalta olisi mukavaa, jos hieman tarkistaisit tekstisi kielioppia.. Vaikka nyt olisikin niin kiire.
Kiitos!