Olen nykyisin todella tylsistynyt ja tämä johtuu vartijan työstäni jossa näin on päässyt käymään. Tuijotan lähes koko vuoron kelloa ja odotan että vuoro loppuisi, olenko siis epänormaali vai normaali vartija?
Kelloon tuijotus
tuijottaja
101538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Et todellakaan ole ainoa tässä asiassa. Itse olen samoilla linjoilla. Vartijan työura kestää keskimäärin 2-4v. Hulluimmat työhönsä leipääntyneet jäävät sitten pidemmäksi aikaa. Ala on niin aliarvostettu jota kompensoi huono palkka. (huolimatta korotuksista siis!!) Firman johtoa yleensä voisi vähempää kiinnostaa mitä kentällä tapahtuu paitsi silloin kun joku mokaa. Kyllä silloin koko saakelin johtoporras soittelee varoituksiansa joka on helkkarin huvittavaa. Mutta koulutappa itsesi johonkin muuhun ammattiin ja jätä ne kusipäät* nielemään kiveksiänsä. T:Vartsu
*vuorosuunnittelu, palv.esimies, palv.päällikkö yms.
Olette itse tehneet ammatinvalinnan. Kelloa katson toki itsekkin, tokihan haluan tietää mitä kello on onko MT-tehtäviä tai muuta aikaan sidottua. Mutta 2-4 vuotta vartijana ei ole kuin oppiaikaa, ei näillä vuosilla vielä ammattimiestä tehdä. Olen itse ollut tyytyväinen työnantajaani, esimiehiini, työtövereihini sekä palkkaani. Itse olen ollut alalla monissa eri tehtävissä 32 vuotta enkä mielestäni ole vieläkään oppinut kaikkea. Sitkeyttä pojat ja ammattitutkintoja suorittamaan se on tärkeämpää kuin valittelu leipääntymisestä työnantajasta ja palkasta. Kehittäkää ammattitaitoa ja itseänne turvallisuusalan ammattilaiseksi.
Joo kyllä on tutkintoja takana. Viimeinen tutkintoni on Turv.alan PT 120ov. Paskaa tää on kummiskin. Omalta kohdaltasi näyttää siltä että meni 32v ennen kuin tienaat tarpeeksi paljon, vai?
Ihmettelen tuota aikakäsitystäsi...
vartiointiala on niin suppea että 2-4v tulee kyllä koluttua kaikki firman tarjoamat mahdollisuudet.
Ja mitä muihin tutkintoihin tulee niin VAT- tutkinto on haistapaskaa. Sillä ei tee mitään, koska tutkinto valmistaa ainoastaan Vartijaksi.
TVEAT- ole muuta hyötyä kuin vastaavan hoitajan pätevyys ja mitä perusvartija sillä tekee...
perustaa oman vartiointifirman vai?
firma niin pääset pienistä palkoista ja työaikakin on kiva. Lisäksi pääset kusemaan alaisiasi silmään. Tässä sinulle marisia elämän ohje. Minulle TVEAT on ollut hyvä koulu ja näistä opituista asioista on myös hyötyneet työtoverini.
No kerroppa kuomasein mitä olet hyötynyt TVEAT:in käymisestä? tuli yksi ikälisä vai..
Joo hyvä idea, perustan uuden vartioimisliikkeen nimeltä "Kusipäiden Vartioimisliike OY" ja kun sinulla on se vastaavan hoitajan pätevyys niin tuleppa sinä töihin minulle niin saadaan oikein alan ammattilainen uuteen firmaan.
kyllä vaan se on lisännyt ammattitaitoani ohjatessani työtovereitani, ja pystyessäni ratkomaan heidän työpulmiaan juuri TVEAT ansiosta. Keneltä Sinä kysyt neuvoa jaa....sinähän tiedät kaiken. Vartiointiliikkeen perustamisessa tarvitset muutakin kuin tosi ammattilaisen vastaavaksi hoitajaksi, siinä tarvitaan liikkeen johtajalta ÄLYÄ ja sitä tuskin sinulla on kun näppiksestäsi päästelet tuollaista liikkeen perustamis tekstiä.
Heitä voltti mua ei kiinnosta sun asiat.
Tosiaan keskiverto vartijat työssäoloaika on 2-4 vuotta, ymmärrän sen, jokuhan sanoi aika osuvasti, että kun suorittaa vartija-kortin joka on voimassa 5 vuotta, niin harvassa on ne sällit kun sen sitten 5 vuoden päästä käy uusimassa.
Kuitenkin on tilanne se että kun se palkka on niin KAAMEAN VÄHÄN, pitää olla aika rikas muija, lottovoittaja tai rikkaan äijän perijä että tätä alaa edes KANNATTAA tehdä päätyökseen.
Jos mietitään mitä palkka on, asut yksin ja väijyn liksa ainoa tulo, niin tekee todella tiukkaa saada oma kämppä tai lainalyhennykset maksettua alle 40 vuoden aikana.
Suurin syy väijyjen "kyrpiintymiseen" on yksinkertaisuudessaan se, että palkka suhteessa olemiseen alamaailmaan sylkykuppina ja "***kalinkojen" hyökkäysten kohteena on liian VÄHÄN.
En ole alalla mutta lueskelin huvikseni tuon viimekesäisen kuvauskieltoa käsittelevän ketjun. Ja nyt tämän.
Ihan tavallisena kansalaisena olen hämmästynyt millaista kielenkäyttöä tälläkin palstalla käytetään.
En käy kirkossa, mutten ole ateistikaan. Mutta jotenkin putosi suomut silmistäni kun luin näitä tekstejänne.
Olen kuvitellut vartiointialan jotenkin luotettavana ja luottamusta herättävänä. Nyt en kyllä enää ole ihan varma voinko luottaa vartiointiliikkeiden palveluihin ja palvelijoihin.
Ymmärrän että tuo kuvauslupakeskustelu keräsi varmaan ulkopuolisia häiriköitä. Mutta tämä ketju vaikuttaa kyllä puheista päätellen olevan alan tuntevaa väkeä. Joten en voi muuta kuin hämmästellä. Mahdatteko käsittää millaisen kuvan annatte tavalliselle rehellisenä itseään pitävälle ihmiselle toiminnastanne.
Vai yritättekö ehkä kiistää keskustelijoiden olevan alan ulkopuolisia?
No kyllä on asiasi hyvin jos kerkiät kelloa vahdata, meillä on 16h. piirivuorot ja kilometrejä yössä tulee 350-400km pääasiassa
kaupunkialueella, voinet päätellä tästä että meno on kovaa jos aikoo edes osan ajaa kohteista tauot jäävät useimmiten pitämättä vaikka laki ne antaa oikeuden pitää, se raha mitä enemmän saa ns. paikallisvartijaan nähden on olematon lisä
kukaan ei valvo miten vartijoilla teetetään näin hirveästi töitä, yleensä vapaa menee nukkumiseen kaikki harrastukset on jääneet kun ei jaksa, kaikki puhti jää työmaalle, ja vaikka on pitkiä vapaitakin niin vapaalla soitellaan ylimääräisiin töihin jatkuvasti, silti vaimokin saa enemmän palkkaa toimistotyöstään käteen?????