mitä ihmettä mä teen?

mä olin kakstoista ku ekaa kertaa mietin itsemurhaa. sillon mä alotin laskemisen: kuus vuotta, ni pääsen pois täältä. kuus pitkää pitkää vuotta isäni jokapäivästä juomista. viina ja lääkkeet on sen parhaimpia ystäviä ollu niin kauan ku vaan muistan.
mun kaksossisko tappo ittensä ku oltiin viistoista. jotenkin oon niin katkera siitä tälle yhteiskunnalle, mutta eipä kai se sen vika oo, ettei perheitten sisäset ongelmat näy ulospäin. harmitttaa vaan, ku ei kukaan puuttunu ees sillon mihinkään ongelmiin. luultiin, et joku poikaystävä oli jättäny sen tms. emmä eikä meiän mutsi sanonu kellekkään mitään. mä aattelin et ei kukaan usko, aina kaikki kaveritki kelle oon yrittäny sanoa, ni on vähätelly koko asiaa. siis ku se äijä tosiaan on ihan normaali, ku ei oo kännissä.
mä kuitenkin jaksoin nä vuodet. täytin kaheksantoista, ja mitä tein? jäin tänne himaan asumaan. ei mitään toivookaan muutosta. vanhempien tulot on niin korkeet, etten sais mitään opintolisää tms. mistään. eikä sitä rahaa todellakaa oo tulossa vanhemmilta.
nyt mutsi on viimein päättäny lähtee ja ottaa eron. se ilmotti aamulla tyynesti että hän on vuokrannu kämpän itelleen jostain ja et mä saan jäädä kahestaan tänne rakkaan isäni kanssa.
siis jumalauta. tuntuu ettei se välitä musta ollenkaan. ihan ku se ajattelis vaan itteään, ja muista viis.
sanokaa kiltit mitä vaihtoehtoja mulla on, himaan kun ei voi jäädä asumaan, ja lukio olis ihan kiva suorittaa loppuun?