Terhi

Jos joku uskaltaa väittää sitä , että terhi olisi kilpailijoista paras voi samantien ottaa muutaman sanan takasin. Muistan vaan kun terhi kävi joskus sanomassa pk-huoneessa, että Hän ei siedä ihmisiä, jotka keskittyvät vaan omaan napaansa. Voi terhi kattoo peiliin ja miettiä, että löytyykö hänestä samoja puolia ?! Kyllä löytyy !
Terhin itsetunto on aivan hajalla ja muutenki tuo ihminen on heikko, kuin mikä ja selvisi tähänkin asti vaan siksi, että pelas ja veti roolia ja sitten muut tajusivat, että Terhi on mukava ihminen! ALkaa vituttamaan tuommoset itsesäälijä paskat, jotka yrittää kerätä rispectiä muilta dissaamalla itteensä. Terhi oli tyyliltään ja muutenki kertakaikkisen paska ihminen ! alko vituttamaan sen verran, että saatte päätellä ite loput mielipiteistä siitä varvassandaali hylkeestä ! HYI VITTU !
4585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

käyttää deodorantin sijasta ammoniakkia. Terhi pitäisi kuljettaa leveällä kuljetuksella japanin merille ja antaa valaanpyytäjille lähtökäsky.

Äänestä

että Terhi extrassa -minulla ei ole kotia, tai siis on äidin ja isän luona- ton ikäinen ihminen eikä ole sen vertaa aikuistunut että olisi jo jonkinmoisen kodin itselleen hankkinut.

Toinen juttu Terhin älykkyys/reagointi kysymyksiin. Vappu kysyi ihmisten pinnallisuudesta, niin toinen äimänkäkenä; niin mitä tarkoitat, eikö ymmärtänyt mitä pinnallisuus tarkoittaa.

Minna sentään vastasi kysymykseen hänen ja Terhin suhteestaan, mutta entäs tämä akka ei mitään sanaa suustaan..."kaikista ihmisistä löytyy jotain ihanaa" fraasia vaan hoki.

Onneksi lenti pellolle, että mua ärsytti koko akka aivan sietämättömästi.

Toivottavasti lentää se toinen akkakin sieltä valittamasta kotia päin.

Äänestä
  • palstalta valittamasta!!! Ootteko muka ite niin vitun täydellisiä et on varaa arvostella toisia jatkuvasti..???

    Äänestä

  • lentää täältä kirjoitti:

    palstalta valittamasta!!! Ootteko muka ite niin vitun täydellisiä et on varaa arvostella toisia jatkuvasti..???

    Ehkä se oli tankattu täyteen rauhoittavia, jotta sen vuoksi oli vähän vaikea ymmärtää Vapun kysymyksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tomas kirjoitti:

Jos joku uskaltaa väittää sitä , että terhi olisi kilpailijoista paras voi samantien ottaa muutaman sanan takasin. Muistan vaan kun terhi kävi joskus sanomassa pk-huoneessa, että Hän ei siedä ihmisiä, jotka keskittyvät vaan omaan napaansa. Voi terhi kattoo peiliin ja miettiä, että löytyykö hänestä samoja puolia ?! Kyllä löytyy !
Terhin itsetunto on aivan hajalla ja muutenki tuo ihminen on heikko, kuin mikä ja selvisi tähänkin asti vaan siksi, että pelas ja veti roolia ja sitten muut tajusivat, että Terhi on mukava ihminen! ALkaa vituttamaan tuommoset itsesäälijä paskat, jotka yrittää kerätä rispectiä muilta dissaamalla itteensä. Terhi oli tyyliltään ja muutenki kertakaikkisen paska ihminen ! alko vituttamaan sen verran, että saatte päätellä ite loput mielipiteistä siitä varvassandaali hylkeestä ! HYI VITTU !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu