Taman paivan Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa etta Baijerissa on metsanhoidossa kaksinkertaiset tuet Suomeen verrattuna. Puolet tasta tuesta tulee EU:sta.
Kuinka on mahdollista etta EU tukee sikalaista metsataloutta, mutta ei Suomea? Jutusta ei missaan kay ilmi mihin nama tuet perustuvat. Miksi Suomi ei saa vastaavia tukia? Onko Suomi jalleen nynnyillyt neuvotteluissa? Mielestani metsataloutta ei tulisi tukea missaan EU maassa, ainakaan EU-budjetista.
Juttu:
EU tukee Baijerin
metsänomistajia ruhtinaallisesti
Kuusivaltaisiin metsiin kaivataan lehtipuuta ja pihtaa
SAKSA, BAIJERI (MT)
Baijerissa metsänomistajia tuetaan yli tuplasti enemmän kuin Suomessa. Puolet tukirahoista nyhdetään EU:n veronmaksajilta. Kolmanneksen tuesta maksaa Saksan liittovaltio ja viidenneksen Baijerin vapaavaltio.
Suomessa metsätukiin käytetään vain kansallista rahaa.
Paronit, prinssit
ja pulliaiset
Baijerin metsänomistajajärjestön toiminnanjohtajan Hans Baurin mukaan metsänomistus on jakautunut alueella hyvin epätasaisesti.
Kolmasosalla metsänomistajista on hallussaan alle kahden hehtaarin metsäpläntti, kun taas toisessa ääripäässä ovat sikäläiset ”prinssit ja paronit” jättikokoisine metsätiloineen.
Paikallinen metsänomistajien järjestö palvelee jäseniään hehtaareihin katsomatta. Baurin mukaan järjestöä voisi oikeastaan kutsua vapaaehtoiseksi osuuskunnaksi, jonka ydintehtävä on edistää ja hoitaa yksityisten metsänomistajien puukauppaa.
Kuuset pois,
pihtaa tilalle
Baijerin metsät kasvavat vierasperäistä kuusta.
Vaikka saksanpihta ja pyökki viihtyvät alueella luontaisesti, peittävät ne nippa nappa kymmeneksen metsäalasta.
Yksipuoliset kuusimetsät kasvavat nopeasti, mutta ovat samalla alttiita myrsky- ja kaarnakuoriaistuhoille. Paikallinen metsähallinto yrittääkin taivutella metsänomistajia hakkaamaan kuusikkonsa varhaisessa vaiheessa ja istuttamaan tilalle kotimaista pihtaa. Pihdan hinta on kuitenkin niin huono, että metsänomistajat eivät jaksa innostua asiasta.
Nyt Baijerin metsäammattilaiset etsivät kuumeisesti pihdalle uusia markkinoita ja käyttötarkoituksia. Ongelma on siinä, etteivät kuusisahat pysty hyödyntämään pieniä määriä pihtaa.
Baurin mukaan metsätilat myyvät runsaasti polttopuuta. Monet talot ovat siirtyneet jo hakelämmitykseen ja pellettibuumikin saapui Baijeriin reilu vuosi sitten öljyn hinnan noustua.
Sahateollisuus
puuttuu
Suuret sahat ovat kadonneet Baijerista, joten valtaosa kuusesta myydään Itävaltaan. Vähäiset pyökit puolestaan päätyvät Kiinaan ja Yhdysvaltoihin.
Alueella innostuttiin kovasti, kun metsäyhtiö Klausner ilmoitti taannoin rakennuttavansa jättikokoisen sahan Augsburgiin. Myös Ingolstadtiin suunnitellaan sahaa. Sahat tuottaisivat vuosittain 1,3 miljoonaa kuutiota puutavaraa.
”Puun hinta on noussut muutaman euron kuutiolta jo pelkän uutisen takia”, Baur iloitsee hetken, mutta vakavoituu nopeasti:
”Augsburgin hanke keskeytyi vastikään ympäristösyistä. Pari sahan lähialueella asuvaa perhettä on valittanut mahdollisesta melusta.”
Baur kertoo, että oikeus on antanut neljä viikkoa aikaa asian selvittämiseen. Rakentaminen viivästyy joka tapauksessa. Klausner on ilmoittanut vetäytyvänsä hankkeesta, ellei tilanne ratkea muutaman kuukauden sisällä.
Ympäristöliike
estää avohakkuut
Kaikissa Saksan 16 osavaltiossa on oma metsälainsäädäntönsä. Baijerin vapaavaltion metsälaki on melko höllä.
Rosenheimin maa- ja metsätalouskeskuksen metsäjohtajan Georg Kasbergerin mukaan avohakkuita saa tehdä, mutta alat jäävät yleisen paheksunnan vuoksi melko pieniksi. Ympäristöliike on Saksassa todella aktiivinen, joten laajoista hakkuista nousee äläkkä.
”Vihreiden puolue haluaisi tiukentaa hakkuuohjeita. On jopa keskusteltu avohakkuiden rajoittamisesta maksimissaan yhden hehtaarin laajuisiksi. Säädös olisi huono, koska metsää on olemassa ilman sääntelyäkin”, Kasberger tuhahtaa.
Myrskytuhoihin
jättituet
Viisitoista vuotta sitten poikkeuksellisen voimakas myrsky riepotteli Baijerin metsiä. Tuolloin valtio päätti tukea myrskymetsien uudistamista avokätisesti. Myrskytuhoihin saa edelleenkin tukea enimmillään jopa 5 000 euroa hehtaarilta, jos alueelle istuttaa lehtipuuta.
Tukien luvatussa maassa metsänomistajia kannustetaan myös luontaiseen uudistamiseen, tarkoituksena lisätä lehtipuiden määrää. Porkkanaksi tarjotaan 1 500 euroa hehtaarilta. Täydennysistutusta voidaan tukea 1 000 eurolla hehtaarilta ja ensiharvennusta noin 250 eurolla per hehtaari. Reunavyöhykkeiden metsittämistä tuetaan jopa 5 000 eurolla hehtaarilta.
Baurin mukaan suurin osa tukivaroista hupenee uudelleenmetsitykseen, jota valtio tukee sataprosenttisesti. Viljelijälle maksetaan pellon metsityksestä vuosittain maksimissaan 300 euroa hehtaarilta, 20 vuoden ajan.
”Koko sen ajan on varmistettava, että istutettu metsä on edelleen olemassa. Valvonnan kustannukset ovat korkeammat kuin tuet”, Baur toteaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
totta, että EU-tuilla tehdään metsätaloutta ja vielä yksityismailla niin tilanne on viimekädessä laiton.
MMM:n on tiedettävä missä mennään, tietääkö se?
puutos kuvaa kehitysmaan olosuhteita ja markkinoiden vääristelyä (monopoli mafia), kuten meillä Suomessa. Vain kehitysmaa tuottaa bulkkia halvalla.