Olipa lapset pihalla ja tuli silmät seisoen sisälle. Oli "rakkaan" naapurin muualla asuvat isovanhemmat (mummo) heittänyt kunnolla "läppää" pihan lapsille. Yksi pienimmistä oli kysynyt papalta minkä mittainen hän kun on niin pieni. Siitä oli muorisko vetänyt herneet palkoineen ja haukkunut asiaankuulumattomatkin lapset.
Ei siinä mitään, mutta kun oli haukkunut rumaksi ym. yhtä lasta ja luullut toisen äidin lapseksi. Ja ihan selvään ääneen isoilla kirjaimilla! Ymmärrän, että vanhemmille ihmisisille ei saa suuta soittaa ja vanhempia tulee kunnioittaa, mutta jos pieni lapsi kysyy niin pitääkö silloin haukkua väärää puuta ja olla törkeä. Eikö voi heittää huumorilla jotakin? Näiden vanhuksien omalla tytöllä on kolme lasta, yksi niistä jo huostaanotettu ja miehet vaihtuu samalla kun kuukausikin. Että eikö silloin olisi järkevämpää pitää iso leipäläpensä saatanan tiukasti kiinni!

Vastaukset 1
Vanhimmat
kaikki. Mutta niin ne makaa kuin petaa.