Meillä on 11 kk:n ikäinen pienikokoinen koiranpentu. Eilisiltana leikkiessään minitennispallo sinkosi ja osui silmään. Silmä ei ole punainen eikä verestä, mutta varsinkin ulkoa sisälle tullessa vetistelee (vesi ei kuitenkaan tule ulos silmästä, ei siis vuoda, mutta on selvästi kosteampi kuin toinen silmä)ja koira hieman siristelee silmäänsä. Välillä silmä on ihan ok ja katselee normaalisti, välillä vetistelee ja siristelee. Pitäiskö käyttää lääkärissä ja hankkia silmätipat vai meneekö ohi ajan kanssa?
Pallo silmään
Neuvoja kaipaava
22683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
käyttäisin ainakin näyttämässä koiraa eläinlääkärillä, ja varsinkin sellaisen ell:n luona, joka saa tehdä virallisia silmätutkimuksia. Kortisoniahan sinne et voi tiputtaa, jos esim. siinä pallossa oli santaa tms, joka olisi tehnyt haavan koiran silmään -aiheutat sille vielä harmaakaihin sillä tavalla- tässä yksi syy miksi koirasi silmä voisi vetistää.
Varasin ajan eläinlääkärille huomiseksi. Silmäspesialisti.Pallossa ei ollut santaa eikä muutakaan roskaa. On ihan sisäpallona ollut ja haaverikin sattui sisätiloissa. Mitään en ole koiran silmään laittanut itse.