Hei Uma!

Kovin vähän on Petit Brabanconia rekisteröity suomessa kun taas Griffon bruxellois:ta moninverroin enemmän.Mistä johtunee,syntyykö sileäkarvaisia pentueisiin niin vähän? Katsoin jalostussivuilta tänä vuonna syntyneet brabancon pentueet,niin oli useita pentueita joihin oli syntynyt vain 1 pentu.Yhteen pentueeseen taas vuorostaan oli putkahtanut heti 4 pentua.
15603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

että samaan pentueeseen syntyy yhtäaikaa esim. Belgejä ja/tai Bruxeja. Ainoastaan kahden sileäkarvaisen yhdistelmässä syntyy vain ja ainoastaan sileäkarvaisia eli brabbareita. Jos katsot esim Sissin ja Jussin pentueen tiedot, niin kolme Brabbaria syntyi ja sitten kun siirryt rotumuunnokseen Belge huomaat siellä vain yhden pennun.
Sekaista touhua. Tämä vuosi tuntuu olevan aikamoinen Brabancon vuosi, sillä minulle niitä tuli peräti kolme ja edelliset meillä syntyneet sileät olivat lähes 10 vuoden takaa. Samoin yhteistyö kumppanillani on tänä vuonna tullut tasaiseen tahtiin sileitä.

Meillä tämä ihmeellisyys on mahdollista koska luojan kiitos rotukirjamme ovat auki, ja voimme ilman erikoislupia ja kilometrien mittaista selvitystä käyttää näitä kaikkia muunnoksia keskenään. Niistä jokainen tarvitsee toinen toistaan. Itse yritän jalostuksessa käyttää aina toisena osapuolena Brabanconia, koska se parantaa turkin laatua karkeilla.

Nyt jos menet Hesaan on siellä molempina päivinä yli 50 Griffonia ja enemmistö muistaakseni Bruxit ja Brabbarit melko samanlaisilla osallistumismäärillä.

Äänestä

En nyt tosin ihan ymmärrä että miksi kennelliiton jalostustiedoista löytyy "vain" kaksi muunnosta griffoneista,eli sieltä löytyy rekisteröinnit bruxellois:sta ja belgeistä,mutta petit brabanconista ei mitään. Kun katselen koirakirjaa niin siellä esitellään myös petit brabancon joka eniten miellyttää silmääni:)

Äänestä
  • ryhmä ysiin ja sieltä aakkosjärjestyksessä alaspäin, siellä luuraa Petit Brabancon. Entinen nimi Griffon Brabancon.

    Äänestä

Johan tosiaankin löytyi myös petit brabancon jota oli kuitenkin rekisteröity yli 900 kipaletta. Mutta Griffon belgejä ei ole kuin sen alle 300 yksilöä. Muistuttanee hieman Affeninpinseriä jos nyt näi saa sanoa. Koirakirja kertoo kummalekin rodulle, griffoneille ja affeninpinsereille korkean eliniän. Affeninpinsereille jopa 14-15v. todennäköiseksi eliniäksi. Mahtanevat olla terveitä rotuja.

Liekö kuitenkin lyhytkuonoisilla koirilla otettava kesäkuumalla huomioon,ettei tulisi koiran liikkua liian rajusti ettei tule hengitysvaikeuksia. Näin ainakin kerrottiin bostoninterrieristä.

Äänestä
  • on tasaisessa kasvussa. Nukkui Suomessa Ruususen unta vuosikausia, mutta teki pikkuhiljaa uuden tulemisen. Nyt on kohta Bruxien vuoro tuutua.
    Joillakin on vaikeuksia toisilla ei. Itse oli sitten karkea tai sileä karvainen kostutamme koiran viileällä vedellä ennen lenkille lähtöä.
    Pitkäikäisiä ovat.

    Äänestä

mutta kysyisin vielä Uma, että kun muistelen sinun kertoneesi täällä että olisit kiinnostunut ryhtymään kasvattamaan myös affeninpinseriä griffoneiden lisäksi?

Liekö hieman griffonia vaativampi rotu, kun koirakirja kuvaa "monkey dog:a" mm. seuraavasti; "Tätä itsepäistä ja itsenäistä koiraa ei ole kovin helppo kouluttaa,ja se saattaa olla ärhäkkä. Seurakoirana se on kuitenkin vilkas ja hauska".

Äänestä
  • olevan luonteensa puolesta hyvinkin samankaltainen Griffonin kanssa. Kyllä Rihveleissäkin löytyy ärhäkkyyttä, vaikka valtaosa aivan ihana luonteisia onkin. Vanha rottasankari on Griffonikin.

    Äänestä

  • Joissakin koirakirjoissa griffonit arvellaan jalostetun affenpinseriä ja mopsia risteyttämällä.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    olevan luonteensa puolesta hyvinkin samankaltainen Griffonin kanssa. Kyllä Rihveleissäkin löytyy ärhäkkyyttä, vaikka valtaosa aivan ihana luonteisia onkin. Vanha rottasankari on Griffonikin.

    Meillä esimerkiksi Tintti on hyvin vaativa rouva. Aina pitäisi tapahtua jotakin ja ellei tapahdu rouva järjestää tapahtuman. Nukkumaankin tämä yli 6 vuotias leidi ottaa mukaansa turilaan tai pallon tai skootterin tai tai . Aina kuitenkin jotakin. Samalla se tietää leikin ja touhun aikaa sängyssä. Nuku siinä sitten tai yritä nukkua kun rouva "tappaa" turilasta tyynyllä vieressäsi. Ei riitä turilaan heittely ei, sen kanssa täytyy myös keskustella eri äänenpainoin, muutoin se keskustelee itse ja on pakko yrittää keretä alkaa uusi keskustelu ennenkuin se ehtii vastaamaan sinulle entiseen.
    Tällaista nimitetään hauskaksi seurakoiraksi, ja tähän sopii se rodun kuvaus että griffonin omistaja jaksaa aina olla kiinnostunut ja huvittunut koiransa edes ottamuksista.

    Äänestä

  • sivusta kirjoitti:

    Joissakin koirakirjoissa griffonit arvellaan jalostetun affenpinseriä ja mopsia risteyttämällä.

    kun ottaa rotukoiran. Roduille tyypilliset ominaisuudet esim. käyttäytymisessä. On ollut mielenkiintoista nähdä tuttavilla joilla on saman rodun edustajia useampia, että jokainen koira on oma persoonansa. Jotku koirat ovat melkein kuin yö ja päivä, niin erilaisia voivat olla samanrotuiset..

    Äänestä

Haluan siirtyä pieneen seurakoiraan joka ei välttämättä kärsisi siitä, jos ei joka päivä ehdi tekemään koiran kanssa pitkiä ulkoilulenkkejä.

Koirakirja kuvailee griffonin mitä mainioimmaksi koiruliksi. Pidän rodussa mm. siitä ettei siinä ilmeisestikään esiinny ärhäkkyyttä.

Olen nähnyt todella pienen yksilön Petit brabanconista. Kun koirakirja mainitsee painoksi 2,5-5 kg, niin se näkemäni koiruli oli varmaankin hädintuskin kaksi kiloinen.

Äänestä
  • ja uusi sellainen kertoo Griffonin painon olevan 3,5-6 kiloa.

    Äänestä

turhista haukkuakaan. Itse pitäisin kunnia-asiana jos omistaisin pienen koiran,että se saisi tapakasvatuksen. Nämä muutamat "muotirodut" kun tuppaavat olemaan haukuskelijoita.

Kääpiöpinserin,parsonjackrusselin- ja jackrusselinterrierin suosio on kovasti kasvanut viime vuosien aikana. Energiaa näissä pikkuisissa näyttäisi olevan joskus liikaa joillekin omistajille.

Äänestä
  • ja ovat jonkinverran haukkuherkkiä.Laumassa tyhmyys tiivistyy, mutta saat kyllä opetettua sen olemaan hiljaa käskystä. Me emme ole saaneet. Syykin on aivan selvillä. Ensimmäinen Griffonini tuli 1960 luvulla. Ei silloin mitään kääkkiä koulutettu. Tämä ensimmäinen opetti sitten seuraavan jne.
    Meillä jopa lauletaan kuorossa, ja usein varmasti lausutaan runojakin ja noidutaan.
    Sen olen oppinut tämän ihanan rodun kanssa, etten hämmästy enää mistään mitä tekevät. Niiden naamatkin ovat niin ilmekkäitä, kun itse karjut naama punaisena kuin kypsä tomaatti ja kysyt kuka tämän on tehnyt, katsoo sinua seitsemän silmäparia viattomuuden naamari yllään, ei se me oltu, vaan joku aivan muu.
    Sitten joskus kun olet jo siinä hulluuden partaalla, tulee joku syliisi ja halaa sinua sydämmensä kyllyydestä, tunnet lämmön ja ihanan tunteen leviävän itseesi ja rakastat taas koko maailmaa, ja rupeat kärräämään kottikärryissä sohvaa kaatopaikalle.

    Kahta en vaihda, toinen on Griffonit ja toinen....

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ja ovat jonkinverran haukkuherkkiä.Laumassa tyhmyys tiivistyy, mutta saat kyllä opetettua sen olemaan hiljaa käskystä. Me emme ole saaneet. Syykin on aivan selvillä. Ensimmäinen Griffonini tuli 1960 luvulla. Ei silloin mitään kääkkiä koulutettu. Tämä ensimmäinen opetti sitten seuraavan jne.
    Meillä jopa lauletaan kuorossa, ja usein varmasti lausutaan runojakin ja noidutaan.
    Sen olen oppinut tämän ihanan rodun kanssa, etten hämmästy enää mistään mitä tekevät. Niiden naamatkin ovat niin ilmekkäitä, kun itse karjut naama punaisena kuin kypsä tomaatti ja kysyt kuka tämän on tehnyt, katsoo sinua seitsemän silmäparia viattomuuden naamari yllään, ei se me oltu, vaan joku aivan muu.
    Sitten joskus kun olet jo siinä hulluuden partaalla, tulee joku syliisi ja halaa sinua sydämmensä kyllyydestä, tunnet lämmön ja ihanan tunteen leviävän itseesi ja rakastat taas koko maailmaa, ja rupeat kärräämään kottikärryissä sohvaa kaatopaikalle.

    Kahta en vaihda, toinen on Griffonit ja toinen....

    En tunne griffoneita mutta vertasin jostain syystä mopseihin. Niissäkin tosin jotku yksilöt haukuskelevat mutta enimmäkseen tuntuvat olevan hiljaisia nämä mopsit.

    Kyllä todellakin joukossa tyhmyys tiivistyy.Sen on saanut huomata omankin koiran kohdalla joka on ainokaiseni,mutta jos ulkoilureissulla on mukana toinen tai useampia kavereita,on omanikin heti tyhmänrohkea..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Griffoneista.. kirjoitti:

Kovin vähän on Petit Brabanconia rekisteröity suomessa kun taas Griffon bruxellois:ta moninverroin enemmän.Mistä johtunee,syntyykö sileäkarvaisia pentueisiin niin vähän? Katsoin jalostussivuilta tänä vuonna syntyneet brabancon pentueet,niin oli useita pentueita joihin oli syntynyt vain 1 pentu.Yhteen pentueeseen taas vuorostaan oli putkahtanut heti 4 pentua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu