Hei,
toivottavasti tämä on oikea palsta mistä kysellä. Ymmärrän, että tilanne on monilla itseäni pahempi, mutta suunnatonta piinaa tämä raskautumisen yritys on minullekin.
Ensimmäinen raskauteni sai alkunsa 03/2004 e-pillereistä huolimatta, meni kesken 06/2004. Toinen raskaus alkoi 09/2004 mutta päättyi myös keskenmenoon 10/2004 vain pari päivää positiivisen testin jälkeen. Lääkäri epäili kohdunulkoista raskautta. Asia ei koskaan varmistunut.
Tämän jälkeen seksielämä on ollut enemmän tai vähemmän säännöllistä, on kokeiltu erilaisia kikkoja, käytetty ovistestejä, yritys on pyritty välillä unohtamaankin mutta tuloksena ei ole ollut tärpin tärppiä. Mitä on voinut tässä vuoden aikana tapahtua, kun ei tärppää sitten enää millään?
Kiertoni on ollut aina suht säännöllinen 26(-28) päivää ja mahdollisen ovulaation tunnistan yleensä ilman tikuttamistakin. Elokuussa 2005 kävin kunnallisella lääkärillä puhumassa tästä huolenaiheestani ja etsimässä vastauksia mikä voisi olla pielessä, kun mitään ei tapahdu. Lääkärikin tyynnytteli, että vuosi on vielä lyhyt aika, mutta näki tarpeelliseksi ottaa joitain peruskokeita (prolaktiini, sukupuolitaudit, maitorauhashormonit jne jne). Tulokset tulivat ja kaikki näytti erittäin hyvältä, arvot olivat kohdillaan. Lääkäri vain totesi ettei muuta kuin petipuuhiin oviksen aikaan n. joka toinen päivä tahdilla, sen pitäisi riittää. Sovimme, että katsotaan vuoden loppuun ja palataan tammikuussa asiaan jos ei vieläkään tapahdu mitään.
Nyt sitten mennään taas menkkojen viimeistä päivää ja toiveet ovat romuttuneet jälleen kerran. Ei raskautumiseen jaksa enää edes uskoa, kun reilu vuosi on tahkottu. Millä te ihmiset jaksatte, kun isolla osalla yritystä on vuosia, meillä vain vuosi ja itse olen aivan loppu!? Ei auta vaikka kuinka keskittyisi muihin asioihin, jäin kovasti kaipaamaan sitä mitä oli tulossa mutta ei sitten tullutkaan. Ja kuinka ironista, että pillereiden kanssa tärppää mutta nyt ilman ehkäisyä ei ollenkaan. En itse asiassa taida olla ihan sujut keskenmenojenkaan kanssa, takapakkia on välillä tullut.
Mitähän tässä pitäisi tehdä seuraavaksi? Olisiko syytä ultrata ja tsekata että munatorvet (johtimet) ovat auki? Miehellä on yksi lapsi entuudestaan, joten lääkärikään ei uskonut ongelman johtuvan miehestä. Entä clomit? Ymmärsin, että kasvattavat munasolua mutta annetaanko niitä "terveille" naisille (siis kun tapauksessani ei todettu PCO:ta, ei endoa tms.)?
Entä elämäntavat? Puoli vuotta olin kokonaan tupakoimatta, koska uskoin sen vaikuttavan siihen etten tule raskaaksi. Nyt olen taas lipsunut ja vaikken vakituisesti poltakaan, tulee tupruteltua joskus iltaisin, joskus vain viikonloppuisin. Samoin alkoholia vähensin huomattavasti ja pariin kuukauteen en juonut edes saunaolutta. Nyt tuntuu kuin silläkään ei olisi merkitystä ja pikkujouluissa ajattelinkin sitten nautiskella elämästä täysillä miettimättä koko raskautta.
Millä te jaksatte? Ehkä tässä pitäisi vaan jatkaa elämää ja odottaa rauhassa, mutta miten? Eikä ole helppoa kun 2 viikkoa kuukaudesta kodin jakaa miehen lapsi, joka on kertalaakista aikaansaatu. Aivan ihana lapsi, mutta kun ei ole oma niin mieli on paha ja mustasukkainen. Toisaalta, halipula ja hoivailun tarve tulee hyvin tyydytettyä kun lapsi on meillä... =) Että ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.
Sori sekava meili, mutta sekavat ovat ajatuksetkin. Epätoivo on noussut sen verran suureksi, ettei enää tiedä mitä pitäisi ajatella vai haudatako koko vauvahaave. Toivottavasti en loukannut tällä viestillä ketään, pyydän anteeksi valitustani. Toivoisin kuitenkin, että joku osaisi hieman neuvoa mihin suuntaan tässä kannattaisi lähteä, tutkimuksia tarkoittaen. Niistä saa ainakin mielenrauhan jos kaikki osoittautuu olevan kunnossa...

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja muutenkin alkaa tuntua että ei lapsia tule luomusti niin kun käytiin eka lapsettomuus lääkärissä ja saatiin inssi aika ni sittenhän se on lääkärin hommia ja seksi elämäkin alkoi palautua mukavaksi eikä sitä joka kuukautista simppojen saantia. Näin meillä 4 vuotta lapsettomuutta takana