Muut kilpailijat junttasivat Katin ulos. Se oli hyvin ikävää. Kathy ei kestänyt tuota epäaitoa junailemista tuolla talossa.
Totuus kuitenkin on, että Perttu ja Kati ovat koko BB:N aidoimmat ja luonnollisimmat kilpailijat, jotka myös osaavat tehdä elämän oikeita asioitakin. Molemmat ovat ihania persoonia ja hyvällä itsetunnolla varustettuja nuoria.
Toiset kilpailija vetävät "pinta-liitoa", haluavat kuulua "heidän sakkkiin". Siksi ne ovat tuota Anttia nyt kehumassa, hän kuuluu "heidän sakkiin". Ja niin tyhjää, ei mitään muuta kuin esitystä toisensa jälkeen. Jos ei luonnostaan ole kykyä luottaa minuuteensa, joka pitää selkäranka itsellä, ei jää kuin tukijoukkojen hamuamminen. Persoonallisuuden kehittyminen häiriintyy ja sitä aletaan etsiä toisista ihmisistä. Kaveripiirin keskipiste, äänekäs, näkyvä ja sosiaalinenkin ihminen voi kaiken takana kärsiä huonosta itsetunnosta. Itsetunto ei aina näy ulospäin! Hyvä itsetunto
Ei ole samaa kuin itsevarma esiintyminen tai ulkoinen menestyminen.
Sellaisten persoonallisten ihmisten, kuin Perttu ja Kathy ovat, ei tarvitse koko ajan vahtia, mihin
porukkaan haluaa kuulua. Vahvan persoonan elämisen tahto haluaa oppia ja elää elämää ja löytää elämästä niitä asioita, joita elämä toteutuakseen rehellisesti ja arvoihinsa perustuen toteuttaa. Heillä on hyvä itsetunto.
Itsetunto on rohkeutta olla oma itsensä:
-Itsetunto on sitä, että uskaltaa toimia, ja ajatella siten kuin tuntee oikeaksi.
Itsetunto liittyy siihen, millaisia ominaisuuksia ja kykyjä omasta mielestämme meillä on ja millaisiksi nämä kyvyt arvotamme.
-Hyvän itsetunnon omaava ihminen tietää millainen hän on ja arvostaa itseään sellaisena kuin on.
-Hyvää itsetuntoa ei kuitenkaan saavuteta toisia miellyttämällä, vaan hyväksyntä ja hyvä itsetunto tulee saavuttaa omana itsenään.. Itsenäisyys oman elämän ratkaisuissa sekä riippumattomuus muiden mielipiteistä tuntuu hyvältä ja vahvistaa itsetuntoa.
-Myös kyvykkyys, onnistuminen ja empaattisuus toimivat itsetuntoa vahvistavina tekijöinä. Hyvään itsetuntoon liittyy myös kyky arvostaa muita.
Mielestäni Pertulla ja Kathylla on sellainen hieno persoonallisuus, jota ei voi kuin ihailla.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Aikamoinen psykologi olet, kun tv:tä katsomalla olet saanut selville, ketkä ovat aitoja ihmisiä ja ketkä eivät. Sun kannattais varmaan perustaa oma praktiikka.
siihen nähden, mitä moni antiperttulainen päästelee suustaan Pertusta ja hänen kannattajistaan. Haluaisin nähdä näiden antiperttulaisten naaman venähdyksen 1.12.2005, kun Perttu saapuu VOITTAJANA Mari Kakon jne. halattavaksi.
noin perusteellista tekstiä ja muokkasit sen tässä foorumissa kahden ihmisen arviota katsoen kelpaamaksi.
Sen näkee, kun on seurannut ohjelmaa.
Helppo poimia aidot omana itsenään olevat.
Kathy ja Perttu BB:n ihanimmat!
HYVÄ kirjoitus!
Totta puhut, nuo kaksi ovat Big Brotherin todelliset voittajat, kävi torstaina miten vain (ja Kathy onkin jo lähtenyt, teki oikean ratkaisun).
Todella kivoja nuoria, eikä mitään massahenkiä!