Voiko ylikonstaapeli toimia nykysin tutkinnanjohtajana esitutkinassa?
Kysyn kun vaan olen saanut sen kuvan että koulutus ja kyvyt eivät ihan riitä. Koulutuskysymys siis.
Kysyn kun vaan olen saanut sen kuvan että koulutus ja kyvyt eivät ihan riitä. Koulutuskysymys siis.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eli voi.
eli voihan se. ja toimiikin.
Väärän kuvan olet saanut. Pääsääntöisesti tutkinnanjohtajina toimivat poliisipäällystöön kuuluvat mutta yksikkö voi aivan hyvin antaa tutkinnanjohtajan tehtävän myös ylikonstaapelille eli poliisialipäällystöön kuuluvalle. Varsin usein näin tehdäänkin. Poliisitoiminta Suomessa perustuu hyvin pitkälle asiansa osaavan alipäällystön kykyihin niin kentällä, kuin tutkinnassakin.
Että voi ja niitä on paljon ylikonstuja jotka ovat tj:nä...
EOA.
täyttä potaskaa. Missäs se EOA:n mielipide on ilmaistuna?
Yhdyn Jugiin ( siis mielipiteissä ), että vissiin voi! Ei se tj:n homma ole kiinni siitä virkanimikkeestä. Ittelle eteen on tullut mm ylietsivä, (tulli,krp,supo ), ylikonstaapeli ja semmonenkin mies ku erikoistutkija tai joku..
pienen poliisipiirin tutkinnanjohtaja järjestelyjä. EOA:kannanotoilla hallintoa ohjaava ja määräävä merkitys jotka velvoittavat hallintoa. Se miten todellisuudessa kuitenkin on, on taas sitten ihan eri asia, kuten täälläkin hyvin näytetään tietävän. Mitäpä noista ohjeista!