Tupareiden jatkot

Seuralainen

Siemailin boolia ja istuin kuunnellen muiden juttuja olohuoneen sohvalla. Olin hieman yllättynyt Riinan kutsuttua minut tupareihinsa. Vaikka paikalla oli myös muita työkavereitamme, en ollut oikeastaan kuulunut samaan porukkaan. Siksi ehkä tunsin itseni ulkopuoliseksi Riinan kavereiden ja työkavereideni jutellessa keskenään.
Lisäksi paikalla oli myös Laurin, Riinan poikakaverin, kavereita. Olohuone oli täynnä ihmisiä ja puheensorinaa ja olin itse asiassa helpottunut ettei minun tarvinnut osallistua aktiivisesti keskusteluun. Vain toisinaan vieressäni istuva Laurin kaveri yritti jotain iskujuttua kanssani, mutta muutaman yrityksen jälkeen luovutti alkaen keskustelemaan muiden kanssa moottoripyöristä.

Huokaisten nousin ylös ja lähdin kiertämään asuntoa. Riinan ja Laurin asunto oli valoisa ja yllättävän tilava kerrostaloasunnoksi. Kolme makuuhuonetta, iso kylpyhuone ja sauna, keittiö-olohuone yhdistelmä sekä todella tilava parveke. Kyllä tässä kelpaa kahden ihmisen asustavan, ajattelin suunnistaessani takaisin boolikipon ääreen. ’Moi Sanna..mitä sä täällä teet?’ kuulin tutun äänen selkäni takaa. Käännyin ja näin Millan seisovan edessäni vaaleissa lantiofarkuissaan ja tumman ruskeassa topissaan. ’Riina on mun työkaveri...mut mitä sä täällä teet?’ sanoin toivuttuani ensi hämmästyksestä. ’Lauri on mun serkku..’ Milla sanoi hymyillen ja ottaen itselleen lasillisen boolia. ’No jo on pieni maailma’ ihmettelin ääneen. ’Onko Hanna täällä?’ kysyin ääni hieman särähtäen. ’Ei...ei se enää pääse minnekään, kun se on raskaana..’ Milla sanoi katsoen minua hieman huolestuneemmin. ’Ai..’ sain vain sanottua, sillä Hannan muisteleminen sattui vieläkin. ’Sä taisit olla tosissaan rakastunut siihen?’ Milla kysyi katsoen silmiini. ’No joo...mut ei tainnut olla täysin molemminpuolista.’ vastasin ja samalla päätin vetää pääni täyteen ja tyhjensin boolilasini yhdellä huikalla.
Siirryimme Millan kanssa juttelemaan keittiön pöydän äärelle, jossa oli huomattavasti rauhallisempaa kuin olohuoneessa. Sain tietää, että Milla asui nyt Laurin siskon luona ja opiskeli ammattikorkeassa. Vältimme tietoisesti molemmat puhumasta Hannasta ja muutaman boolilasin jälkeen aloin jo unohtaa Hannan kokonaan. Milla ei ollut juurikaan muuttunut ehkä hieman kaunistunut, jos se vain oli mahdollista. Myös hieman pyöreyttä hän oli saanut lisää ja tajusin välillä katseeni harhautuvan vaivihkaa hänen toppinsa kohdalle. Milla oli sirotellut pientä kiillettä rintaansa ja katse upposi väkisinkin hänen rintojensa muodostamaan vakoon.

Oli todella mukava jutella Millan kanssa vaikka enempi hän puhuikin omista koulumurheistaan ja minä vain kuuntelin. Jossain vaiheessa myös hänen kämppiksensä Hanne liittyi seuraamme tuoden samalla toisen boolikipon ja sipsejä pöytäämme. Hanne oli muutaman vuoden vanhempi kuin Milla, mutta heillä selvästi oli samanlainen huumorintaju. Hannella oli lyhyeksi leikatut vaaleat tummilla raidoilla sävytetyt hiukset. Hänellä oli verraten pieni nenä ja suu keskellä neliönmuotoisia kasvojaan. Hanne vaikutti iloiselta ja hänen hersyvä naurunsa tarttui tehokkaasti. Päälleen Hanne oli laittanut mustan neuleen ja muodikkaat lantiofarkut. Neule nousi toisinaan väkisin paljastaen Hannen jenkkakahvat. Ilta sujahti todella nopeasti osallistuessani kaksimielisiin juttuihin ja baariin menoon suunnitteluun. Hanne kaivoi jostain meille salmiakkikossua ja aioimme ottaa kahdet snapsit ennen kuin suuntaisimme kaupungille...

Heräsin kovalta patjalta ja avasin silmäni. Päässä jomotti hieman ja yritin hahmottaa missä oikein olin. Vilkaisin peittoni alle ja päälläni olivat vain mustat stringini. Nousin hieman ja näin Millan nukkuvan viereisellä sängyllä. En muistanut mitään mitä oli tapahtunut kahden salmiakkisnapsin jälkeen...vai oliko niitä kolme? Yritin kerätä ajatuksiani, mutta en muistanut todellakaan yhtään mitään. Vaatteeni lojuivat yhdessä mytyssä patjani vieressä. Millan huone ei ollut suuren suuri pitäen sisällään vain sängyn, tietokonepöydän, vaatekaapin, pari hyllyä seinällä ja tv-tason. Mietin oliko jotain tapahtunut vielä välillämme, mutta epäilin sillä oma kuntoni tuskin oli ollut kovinkaan hyvä. Ihme kyllä pahaa oloa minulla ei ollut. Katsoin sängyllä nukkuvaa Millaa, joka oli potkinut peittonsa suurimmaksi osaksi pois päältään. Millalla oli yhtä vähän päällään kuin minulla ja hänen pikkuhousunsa toisen puolisko oli painunut peppuvakoon paljastaen hänen toisen pakaransa. Mieleni teki suudella tuota ihanan herkullista pakaraa ja tunsin himojeni nousevan. Yritin karistaa tuhmat mielikuvat ja nousin ylös. Hiippailin Millan kaapille ja kurkistin auki jääneestä ovesta sisään, jos vaikka löytäisin kaapista pyyhkeen.

’Ai sä olet jo hereillä..’ Milla sanoi unisena kääntyen selälleen makaamaan. ’Joo..ajattelin jos mä voisin käydä suihkussa?’ sanoin katseeni valuessa hitaasti Millan rinnoille, jotka houkuttelivat minua suutelemaan ja hyväilemään. ’Joo...tottakai sä voit..siellä on pyyhe siinä toisessa kaapissa..’ Milla sanoi raukeasti venytellen. Avasin toisen kaapin oven ja otin ylähyllyltä pyyhkeen alas. Riisuin stringini ja kietaisin pyyhkeen ympärilleni. Pyyhe oli yllättävän pieni, mutta arvelin sen olevan riittävä suojaamaan strategiset paikkani. Avasin Millan huoneen oven ja livahdin nopeasti käytälle, jossa oli kolme ovea. Käytävän toisessa päässä oli selvästi keittiön ja olohuoneen yhdistelmä. Arvelin käytävän samalla puolella olevan oven johtavan Millan kämppäkaverin huoneeseen, mutta kurkkasin silti uteliaisuuttani sinne sisään oven ollessa hieman raollaan. Huoneessa oli hieman hämärää, mutta näin hahmon nukkuvan isolla parisängyllä syvällä peiton alla. Avasin käytävän toisella puolella olevan oven ja se oli oikea ovi pesuhuoneeseen. Pesuhuone oli kohtuullisen iso ja siellä sijaitsi tyttöjen pesukone ja kuivausteline. Suihkuverho sijaitsi huoneen toisessa nurkassa ja laitoin pyyhkeeni sen vieressä sijaitsevaan naulaan. Viileä vesi tuntui virkistävältä ja jo se tuntui puhdistavan edellisen illan humun ja pienen krapulani pois.

Pesin nopeasti tupakansavun hiuksistani ja laitoin hoitoainetta hiuksiini alkaessani saippuoimaan itseäni. Hitaasti levitin miedolle tuoksuvaa saippuaa pitkin vartaloani ja tunsin rintojeni vastaavan käsieni kulkiessa niiden ylitse. Tunsin suurta halua alkaa tyydyttää itseäni, mutta vaivoin sain tukahdetettua himoni ja tyydyin vain pesuun. Samalla kun aloin viruttamaan itseäni kuulin kuinka pesuhuoneen ovi kävi ja kuulin Millan äänen verhon takaa ’Oletko sä kohta valmis? Mäkin voisin käydä äkkiä pesulla..’ ’Ihan just’ vastasin kurkaten verhon raosta Millaa, joka seisoi alasti peilaten itseään. Tunsin halujeni kasvavan, mutta sinnikkäästi siirsin ne syrjään ja astuin pois suihkusta alkaen kuivaamaan itseäni. ’Okei..sun vuoro’ sanoin Millalle ja tämä vastasi hymyllä siirtyen suihkuverhon taakse. Kuivasin itseni suunnitellen kotiin menoa ja sitä kuinka pääsisin tyydyttämään himoni. Livahdin nopeasti takaisin Millan huoneeseen ja aloin nostelemaan vaatteitani lattialta. Kaikki haisivat tupakille ja olisi todella ikävä laittaa ne takaisin päälleni. Stringit tuntuivat hieman kosteilta ja likaisilta ja istuin sängyn reunalle miettimään laittaisinko niitä lainkaan jalkaani.

Samassa Milla palasi huoneeseen suihkusta ja alkoi kuivaamaan hiuksiaan ’No..onko sulla huono olo? Mulla on ihmeen hyvä vaikka niin paljon otettiinkin’ Katsoin kuinka Millan rinnat heiluivat houkuttelevasti ja kuvittelin jo kuinka ottaisin toisen käteeni ja tuntisin sen pehmeyden ’No ei mullakaan ole kauhea olo...muisti vain vähän pätkii..’ sanoin heilutellen stringejäni hajamielisesti. ’No kyllä sä aika reilusti otitkin...Hannen kanssa ei kannata kisailla...sillä on hirvee viinapää.’ Milla sanoin nauraen heittäen pyyhkeen työtuolin nojalle. ’Ai..mekö alettiin kisaamaan? Teinkö jotain muutakin tyhmää?’ jatkoin ihaillen Millan lantion kaaria ja tummaa karvakolmiota. ’No et sä silleen kisaillut. Joitte vain samaan tahtiin...tuntui sulla olevan aika meno päällä ja melko hurjaa juttuakin tuli.’ Milla sanoi hymyillen tekemättä elettäkään pukeutuakseen. ’Aijaa...mulla on kyllä aivan hirveä muistikatkos baarista...tehtiinkö me jotain kun tultiin tänne?’ kysyin yrittäen naamioida kysymykseni viattomaksi epäonnistuen siinä täysin. ’Ei..vaikka sulla sellaiset puheet olikin...taksikuski oli ainakin tosi vaikeena, kuunnellessa sun juttuja. No kyllä sä vedit pari kunnon kielaria Hannen kanssa’ Milla sanoi naurahtaen, aivan kuin nauttien piinaamisestani. ’Luulis, että sen olisin ainakin muistanut..’ sanoin hieman hymyillen ja rentoutuen. ’Joo..en mä tiedä menikö Hannella sitten pupu pöksyyn, mutta kovasti se oli kokeilemassa...’ Milla sanoi istuen tuolille minua vastapäätä. Kumpikaan ei tehnyt elettäkään pukeutuakseen ja tiesin mitä tulisi tapahtumaan. Pieni kissa- ja hiirileikki alkoi hieman kiihoittamaan minua ja vaihdoin asentoani levittäen jalkojani hieman. ’Eikö sua sitten haluttanut?’ kysyin suoraan. Milla ei tuntunut olevan moksiskaan suorasta kysymyksestäni vaan jatkoi pieni virne suullaan ’Kyllä mä olin jutussa samalla tavalla mukana kuin tekin. En mä ole unohtanut niitä paria kertaa sun kanssa. Mutta mä en ole Hanna...’ Milla sanoi muutaen tunnelmaa hieman tummemmaksi. ’Et niin...enkä mä susta Hannaa ole hakenutkaan...kyllä mä alan päästä jo Hannasta yli. Eipä Hanna tainnut olla niin täysillä mukana kuin mä...’ sanoin tajuten asian nyt aivan selvästi. ’Sitä sä sanoit jo eilen illalla...siitä kaikki lähtikin ja siitä että sanoit haluavasi minua’ Milla sanoi naurahtaen. ’Ihme että mulla onkin niin tyhjentynyt olo Hannan suhteen..en mä ole tainnut kertoa siitä kunnolla kenellekään..’ jatkoin vielä analysointia, mutta Milla ei ilmeisesti halunnut käydä samoja asioita toista kertaa läpi vaan nousi ja veti minut sängystä ylös. ’Nyt tehdään Hannelle se, mitä hän eilen haaveili!’

Hiivimme hiljaa Hannen huoneeseen, josta kuului pieni kuorsaus peiton alta. Milla otti pari huivia mukaansa naulakolta ja lähestyi todella varovaisesti Hannen nukkuvaa hahmoa. Varovasti nostimme peiton Hannen päältä pois paljastaen hänen kokonaan alastoman vartalonsa. ’Oho...en tiennytkään että Hanne nukkuu kokonaan alasti...’ Milla kuiskasi. ’Katso...Hanne on meinannut aivan selvästi puuhata jotain..Ei ole tainnutkaan jaksaa..’ Milla jatkoi osoittaen peiton alle jäänyttä dildoa. Hanne kääntyi unissaan selälleen ja Milla pääsi paremmin sitomaan liinaa hänen silmilleen. Millan alkaessa varovasti laittamaan liinaa Hannen silmille katsoin hänen pieniä rintojaan, joiden melkein koko kärki oli tummemman punaisen nännipihan peitossa. Hannen vatsasta näkyi lievä ylipaino ja hänen tumma karvakolmionsa oli pulleiden reisien välissä. Saadakseen kunnolla liinan sidottua Milla joutui nostamaan Hannen päätä herättäen hänet samalla. Hanne alkoi ensin hätääntyä, mutta Milla sai hänet nopeasti rauhoittumaan ja vain kysymään ’Mitä sä oikein nyt meinaat Milla.’ selvästi hieman jännittyneellä, mutta uteliaalla äänensävyllä. ’Me meinataan sitä mitä eilen yöllä halusit...’ Milla sanoi ja auttoi Hannen istumaan. ’Me? Onko täällä muitakin..?’ Hanne kysyi ääni hieman särähtäen. ’Ei sulla taidakaan olla niin hyvä viinapää, kun et muista että mäkin tulin eilen tänne..’ sanoin ja suutelin kiihkeästi Hannea huulille ’Kait tämän muistit?’ jatkoin Millan auttaessa Hannen seisomaan. ’M—muistan mä..’ Hanne hieman änkytti, mutta en osannut sanoa johtuiko se suudelman kiihkeydestä vai hänen hämmentyneisyydestään.

Lähdimme hitaasti Millan ohjauksella viemään Hannea kylpyhuoneeseen. Hanne oli selvästi hermostunut, mutta huomasin että hän oli kiihoittunut tilanteesta. ’Mihin te oikein viette mua?’ Hanne kysyi vaikka varmaan tunsi lattialaattojen viileyden jalkojensa alla. Milla ei heti vastannut vaan asetteli Hannen suihkun alle ja sitoi Hannen kädet ylös suihkutankoon kiinni. Milla avasi suihkun ja koetti veden lämpötilaa omaa kättään vasten ennen kuin alkoi suihkuttamaan Hannen vartaloa. ’Sua pitää vähän pestä ennen kuin voi mitään muuta..’ Milla sanoi pieni virne suupielessään ja mieleeni tuli heti Hanna ja ne hetket jolloin Hanna oli ollut dominoivalla tuulella. Kiersin Hannen taakse ja aloin hyväillen levittämään saippuaa hänen selkäänsä, hartoihin ja lopulta pakaroihin. Milla alkoi pesemään Hannen etupuolta ja näin selvästi kuinka Hanne kiihottui pesusta. Tunsin itsekin kiihoittuvani painautuessani välillä hieman kiinni Hannen selkään. Rintani painautuivat saippuasta liukkaaseen ihoon ja tahallani pyöritin niitä tuntien lapaluiden osuvan nänneihini. Millan keskittyessä alemmas myös minä siirryin pesemään Hannen peppua, joka oli muodokas, mutta enempi ulkoneva taaksepäin kuin levenevä. Hitaasti kuljetin saippuaa pitkin Hannen pakaroita ujuttaen välillä käteni niiden väliin. Tunsin kuinka Hanne työnsi peppuaan vasten kättäni Millan kyykistyessä pesemään hänen jalkojansa. Levitin hieman Hannen pakaroita valuttaen lisää saippuaa hänen rusoreiälleen pesten sen erittäin huolellisesti. Milla siirtyi omalla puolellaan ylemmäs koskettaen Hannen häpyä saaden hänet voihkaisemaan vaimeasti. Näin kuinka Milla hitaasti levitti Hannen isompia häpyhuulia ujuttaen keskisormensa niiden väliin. ’Sähän olet aivan märkä...’ Milla kehräsi pesten Hannen vaon nopeasti ja suihkuttaen sitten vettä hänen päälleen. Hanne puri huultaan kuin hetken miettien ja sitten voihkaisi ’Lisää..’

Tähän Milla ei vastannut vaan virutimme saippuat pois kiusoitellen Hannea. Milla antoi minulle Hannen pyyhkeen ja aloin hitaasti kuivaamaan pisaroita hänen iholtaan. Milla kuivasi itsensä ja irroitti sitten Hannen suihkutangosta saatuani suurimman osan kuivattua. Millan lähtiessä johdattamaan Hannea takaisin huoneeseen kuivasin nopeasti itseni ja huomasin melkein valuvani kiihkosta. Malttamattomana nakkasin pyyhkeen naulaan ja kiiruhdin Hannen huoneeseen, jossa Milla oli sitonut Hannen sängyn päätyyn. Hanne liikehti selvästi malttamattomana, mutta Millalla ei näyttänyt olevan mitään kiirettä. Jäin sängyn vierelle odottamaan ohjeita, sillä Milla vaikutti ottaneen ohjat kokonaan käsiin. Hänessä oli varmuutta, jota olin toisinaan Hannassakin nähnyt ja mikä oli uupunut niinä parina kertana jolloin olimme olleet yhdessä. ’Noin..nyt on tämä narttu kunnolla kiinni..’ Milla sanoi ja nousi sängyltä. ’Ja tämä toinen narttu saa mennä jalkojenväliin..’ Milla sanoi ohjaten minut sängyn päätyyn. Minua ei tarvinnut toista kertaa komentaa vaan menin Hannen jalkojenväliin hänen häpynsä suoraan edessäni. Levitin hänen häpyhuuliaan katsoen kuinka hän valui kiimasta. Nuolaisin ja tunsin kuinka Hanne värähti ja levitti heti jalkansa äärimmilleen. Aloin nautiskellen nuolemaan kuljettaen hitaasti kieltä pitkin hänen pitkänomaista vakoaan. Huomasin ettei Milla jäänyt toimettomaksi vaan oli noussut Hannen kasvojen päälle ja alkanut hieromaan kevyesti omaa häpyään vasten Hannen kasvoja. Näky oli kiihoittava Hannen yrittäessä pitää kielensä kovana Millan liikuttaessa lantiotaan rytmikkäästi. Kiersin kielelläni Hannen pientä nupukkaa ja tunsin hänen olevan melkein heti valmis saamaan orgasminsa. Otin nopeasti hänen nupukkansa suuhuni ja kevyesti imaisin sitä saaden Hannen purkautumaan.

Hannella kesti hetken toipua orgasmistaan, mutta Milla ei antanut hänen pitkään levätä työntäen häpynsä vasten Hannen naamaa melkein tukahduttaen hänet. Jäin katselemaan kuinka Milla vaativasti liikutti lantiotaan hieroen samalla rintojaan. Nousin ylös ja kuljin Millan luo ottaen hänen toisen nänninsä suuhuni ja aloin imemään sitä kevyesti. Hänen lantionsa alkoi liikkua nopeammin ja hän huohotti raskaammin. Sitten hän värähten pysähtyi ynisten pienen orkun kourissa. Yritin suudella Millaa, mutta tämä vaihtoi asentoa ohjaten minut vuorostani Hannen päälle mennen itse Hannen jalkojen väliin. Tunsin Hannen uteliaan kielen hävylläni kumartuessani hänen jalkojensa väliin. Milla asettui Hannen jalkopäähän puoli-istuvaan asentoon ja sain myös hänen vakonsa eteeni. Millan ei tarvinnut kehoittaa minua vaan aloin heti nuolemaan hänen kaunista vakoaan. Milla hymähti tyytyväisenä, mutta ojensi minulle samalla Hannen dildon. Työnsin sen hitaasti Millan sisään saaden hänen huokaamaan syvään. Aloin liikuttamaan sitä hitaasti yrittäen samalla hyväillä hänen klitoristaan kieleni kärjellä. Tunsin välillä kuinka Hannen kokematon kieli harhaili omalla hävylläni, mutta enempi keskityin tuottamaan Millalle nautintoa. Hänen kiihkeä voihkinta kiihoitti minua enemmän kuin Hannen kokematon kieli. Millan tahti alkoi olla asennolleni liian vaikea ja nousin ylös Hannen päältä kaataen Millan sängylle Hannen viereen. Nyt pystyin paremmin liikuttamaan dildoa ja aloin nuolemaan samalla Millan paisunutta klitorista. Kuulin kuinka hän huohotti nopeammin liikuttaessani dildoa hitaasti hänen sisällään nuollen samalla kieleni kärjellä tuota ihanaa lemmennupukkaa. Samassa Milla alkoi voihkimaan ääneen lauetessaan vartalo väristen. Piinasin häntä kunnes orgasmin viimeisetkin aallot alkoivat hiipumaan ja Milla jäi huohottamaan voipuneena Hannen viereen.

Ohjasin dildon nyt Hannen sisuksiin hänen jäätyä paitsioon Millan saadessa orgasmiaan. Työnsin sen hitaasti niin syvälle kuin vain saatoin katsoen kuinka Hanne vapisi nautinnosta. Toisella kädellä hyväilin hellästi hänen klitoristaan, toisen liikuttaessa dildoa hänen sisällään. Katsoin kuinka hän voihki ja kiemurteli nautinnon täyttäessä hänen aivojensa joka sopukan. Kiihdytin tahtiani saaden hänen voihkinnan kovenemaan ja kliimaksin lähenemään. Sormeni tanssivat nopeammin hänen klitoriksensa päälle, dildon liukuessa kiihkeään tahtiin. Hanne sopersi jotain nauttiessaan, mutta en saanut siitä selvää sanojen hukkuessa voihkeeseen. Tunsin kuinka hän peruuttamattomasti lähestyi orgasmiaan ja en kiusoittellut pitempään vaan lisäsin hieman painetta. Hannen selkä kaareutui orgasmin purkautuessa hänen sisältään kiihkeänä huutona. Hidastin liikkeeni saattaen hänet huipun ylitse. ’Aivan mahtavaa...’ Hanne huokaisi. ’Mä arvasin, että sä tykkäät..’ Milla sanoi ja nousi sängyltä ja katosi omaan huoneeseensa. ’Mun on pakko käydä pesulla...uudestaan.’ Hanne sanoi hymyillen ja katosi pesuhuoneeseen. Sormeni etsiytyivät omalle hävylleni ja nopeasti saatoin itselleni pienen orgasmin, jota olin kaivannut koko aamun. Olin hieman pettynyt, etten ollut saanut parempaa, mutta toisaalta tyytyväinen, että olin saanut tyydyttää muut.

13

12265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sÄosaat

      valssin sanoin,"Kaiken kauniinkin rinnalla..Jaksa jatkaa,olet Jotain mitä ei nyt voi sanoin sanoa..

      • Pääosinhan se johtuu juuri siitä, että löytyy ihmisiä, jotka jaksavat lukea ja vielä kommentoidakin tarinoitani. Se auttaa jaksamaan ja kirjoittamaan uutta vaikka nykyisellään tahti on hidastunut todella paljon...Kiitos sinulle joka tapauksessa


      • ...
        Seuralainen kirjoitti:

        Pääosinhan se johtuu juuri siitä, että löytyy ihmisiä, jotka jaksavat lukea ja vielä kommentoidakin tarinoitani. Se auttaa jaksamaan ja kirjoittamaan uutta vaikka nykyisellään tahti on hidastunut todella paljon...Kiitos sinulle joka tapauksessa

        Sun tarinat on aina yhtä loistavia! KIITOS paljon. Kyllä sä sitten osaat. Enpä ole joutunut pettymään sun tarinoiden kohdalla.. Jatka samaa rataa. :)


      • ... kirjoitti:

        Sun tarinat on aina yhtä loistavia! KIITOS paljon. Kyllä sä sitten osaat. Enpä ole joutunut pettymään sun tarinoiden kohdalla.. Jatka samaa rataa. :)

        sinullekin kehuistasi :)


      • lullu
        Seuralainen kirjoitti:

        Pääosinhan se johtuu juuri siitä, että löytyy ihmisiä, jotka jaksavat lukea ja vielä kommentoidakin tarinoitani. Se auttaa jaksamaan ja kirjoittamaan uutta vaikka nykyisellään tahti on hidastunut todella paljon...Kiitos sinulle joka tapauksessa

        siis kirjoita ihmeessä lisää! etsin aina sinun tarinoitasi!
        parasta luettvaa :) pusu ja kiitos siitä.


    • Öinen

      öynykäinen..Sanon vaan ja vois kysyä,ensin,oletko Monta tarinaa kirjoittanut,Mistä aiheet,omasta elämämästä,kaverien,ystävien?? Olet kyllä mahtava!!

      • Ensinnäkin kiitos kehuista...tarinoita on tullut kirjoitettua yli 70 ja aiheet tulevat päästäni..tietenkin tarinoissa on jotain omasta elämästä tai muusta mitä on nähnyt, mutta suurimmaksi osaksi omasta päästäni..


    • ukkoman

      Jos sulla on fanclubia niin mä liityn siihen. Olet huippu.

      • Kiitos...en ainakaan tiedä, että olisi mitään fanclubia olemassa :)


    • Kiihottunut mies

      Täytyy kyllä sanoa, että jos joskus kirjoitat kirjan, niin sille on kyllä menekkiä! Juuri tuollaisia helliä ja herkkiä tarinoita kaipaisin lisää; tämä oli mielestäni paras lukemani tarina aikoihin, ellei aina.

      • Kiitos sinullekin kommentistasi :)


    • annaneiti

      kiitos ihana

      • Kehut aina lämmittää...ja ehkä saa vielä innostamaan kirjoitteleenkin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe