Mahtaakohan olla hirmu vaikeaa saada lehtiä kaupaksi, jos tekee pelkkää aamuvuoroa? Suurinosa ihmisistä kuitenkin on töissä, joten mitenkäs tuo myynnti mahtaa sujua? Olen aloittelemassa puhelinmyyjänä, ja jännittää kyllä todella paljon saanko minkäänlaista tulosta aikaiseksi. Kertokaahan myös kokemuksianne "alokasajalta"
puhenlinmyntiä
aamuvuorossa
182842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kun olin lehtiä myymässä möin n.3-4 lehteä päivässä. Ei mikään huipputulos, mutta ei huonokaan. En kuitenkaan jatkanut työssä kuin 3 viikkoa, koska eettiset ongelmat tulivat eteen (en halunnut tuputtaa ihmisille sitä mitä ne ei halua ,enkä halunnut vääntää kauppaa tällä tavalla) en saanut markkaakaan palkkaa, koska en ollut täyttä kahta kuukautta töissä. En myös saanut 1500mk opetusaikapalkkaa. Ei ollut minun hommani, enkä kovin helpolla suosittele kenellekään, jolla on vähänkin eettisiä arvoja.
Tai no, tiedä millasta se nykyään on.
Vastaan kysymykseesi parilla kysymyksellä.
1. Kuinka monta puhelinmyyntifirmaa luulet Suomessa olevan?
2. Toimivatko ne kaikki vain iltaisin?
Itse olen myynyt lehtiä, aamu- ja iltavuoroissa. Tämän lisäksi olen myynyt gsm-liittymiä, aamu- ja iltavuorossa.
Olen huomannut yhden seikan. Ne jotka eivät osaa myydä, keksivät taitamattomuudelleen selityksiä toisensa perään. Yksi yleisimmistä on juuri tämä sinun pelkosi siitä, että päivällä ei voi myydä mitään.
Fakta on kuitenkin se, että jokaikisessä myyntialan yrityksessä kokopäiväiset (siis AAMUVUORO) myyjät tuovat taloon eniten rahaa ja luonnollisesti saavat eniten palkkaa.
Omaan myyntiini sillä, työskentelenkö aamu- vai iltavuorossa, ei ole koskaan ollut mitään vaikutusta. Olen AINA myynyt hyvin, kellonajasta riippumatta.
Jos joku kertoo sinulle, että "päivällä ei voi myydä", "naisille ei voi myydä", "miehille ei voi myydä", se on vain selitys, jolla ko. henkilö selittää itselleen omaa epäonnistumistaan.
Lisäys tuon edellisen kirjoittajan viestiin ("silloin ennen").
3-4 lehteä päivässä on todella surkea, ala-arvoinen tulos.
Jos myin 3-4 lehteä (niin kuin joskus kävi), olin todella tyytymätön.
Yleensä möin joka päivä kahdeksan tunnin aikana 7-16 lehteä.
Minkälaisia vinkkejä antaisit aloitteleville myyjille menestykseen?
Entä kuinka monta lehteä tulisi myydä 4-5 tunnissa, jotta olisi ns. hyvä myyjä?
No mun mielestä 1-2 tunnissa niin olet hyvä.
Katso listauksista vaikka 5 parasta myyjää. Käytä vapaa-aikaasi tai taukojasi heidän kuuntelemiseen. Kysele heiltä vinkkejä ja USKO heitä. Keskustele. Kehitä itseäsi. Opettele työtä kuin olisit opiskelemassa. Älä luovuta. Usko itseesi...tiedä, että osaat ja onnistut. Ole positiivinen. Aseta itsellesi heti tavoitteet. Tavoitteiden tulisi olla realistiset, mutta kunnianhimoiset. Anna itsellesi työrauha ja aikaa kehittyä. Vaadi itseltäsi kehitystä. Pidä kirjaa myynnistäsi ja seuraa tavoitteesi kehittymistä. PÄÄTÄ, että saavutat tavoitteesi. PIDÄ KIINNI TAVOITTEISTASI, vaikka se vaatisi ylitöitä. Opit varmasti paljon talossa pitkään olleilta. He osaavat. Matki siis heitä...ota hyvä kikka sieltä, toinen täältä, ja muotoile niistä SINUN näköisesi juttu. Älä jännitä puhelimessa vaan ole oma itsesi. Käytä ääntäsi monipuolisesti...voit muunta äänesi tempoa, korkeutta ja äänensävyä sen mukaan, mitä tahdot asiakkaalle viestittää.
Tässäpä näitä.
Lisää myynnistä ja mm. menestyvien myyjien ominaisuuksista kertovan artikkelin löydät MYYNTI & MARKKINOINTI -lehden verkkojulkaisusta, jonka löydät Googlella.
Onnea ja menestystä.
paljon myydäänkö jatkoa vai uutta. Uusmyynninkin osoitteistoissa on todella suuria eroja riippuen onko se melkein pystymettästä yritettyä kauppaa vai onko lehti joskus ko. asiakkaille mennyt jne.
Puhelinmyyntiä on tehtävä vähintään 3 kuukautta, mutta maksimissaan 6 kuukautta, jotta tietää onko "ainesta" Ellei oikeita "sanoja" ja oikeaa "rytmiä" ja sinulle sopivaa myyntityyliä jolla kauppaa tulee löydy kuudessa kuukaudessa, niin sitten kannattaa vaihtaa hommia, mutta enne kolmea kuukautta ei kannata lopettaa sillä kukaan ei ole seppä syntyessään.
Puhelinmyynti on mielestäni erittäin opettavaista ja jos siinä opit hyväksi, on suuri vaara, jotta pärjäät lähes millaisessa myyntityössä tahansa. Puhelinmyynti opettaa kaikkia hyvältä myyjältä vaadittuja asioita, kuten nöyryyttä, torjutuksi tulemisen sietämistä silti siitä lannistumatta, innostuneisuutta, asiakkaan käsittelyä, kaupanpäättämistaitoja, tietynlaista tietyissä tilanteissa vaadittavaa "röyhkeyttä" jne. jne.
Entä saako työstä ns. säännöllisesti palkkaa... joku oli kirjoittanut että palkkioita saa odotella niin kauan kunnes ostaja on maksanut laskun?!
Tuo riippuu varmaan ihan työpaikasta. Jossain palkan saa nopeammin, jossain hitaammin. Pääasia, että homma toimii, kuten on sovittu ja pelisäännöt ovat selvät.
tuohon artikkeliin M&M-lehden verkkosivuilla.
Kiitos!
antaa linkkiä kun en sitä löydä enää itsekään... ;)
et ole palkkatyösuhteessa, vaan toimit yrittäjänä ja saat palkkioita. Palkkioita tulee yhtä säännöllisesti, kuin miten säännöllisesti itse teet kauppoja. Suurin osa palkkiosta tulee seuraavan kuukauden 15. päivä ja loput silloin kun asiakas on maksanut tilauksen. Soita ja kysy asioista suoraan lehtiyhtiöistä, turhaan sinä näitä asioita täältä kyselet.
Mitä voi tehdä tälle järjettömälle jännnitykselle, joka aiheutuu siitä, että aloitan puhelinmyynnin ensiviikolla! Ensimmäinen puhelu tuskin menee ihan nappiin ja seuraavistakaan ei ole takuita. Tiedän että pitää olla iloinen jnejne, mutta nyt kun olen harjoiteelut "puhumista" kotona, tuntuu se mielettömän vaikealta ja teennäiseltä... jos asiakas kuulee puheeni niin kuin itse sen kuulen ei taida kauppoja syntyä!
et mitään. menet töihin ja alat hommiin. siitä se vähitellen loppuu se jännitys. tämä on nähty satoja kertoja aiemmin.
Tuntuu vaan siltä, että hommasta ei tule mitään. Toivoa sopii että myyntipuhe on onnistunut ja kauppa luistaa:/
Jos työnantajasi kuuluu Tes:siin niin saat vähintään vähimmäistuntipalkan provision kaikesta myynnistä. Tottakait, kuten meillä. Ja ethän sinä soittele mihin tahansa numeroihin vaan sinulle annetaan valmiit asiakaslistat jotka jo ovat aiemmin tilanneet niitä lehtiä. Tietysti firmoja on monia mutta kyllä perusturva tulee olla. Ihan sama teetkö aamulla vai illalla kun olet töissä ammattilaisten kanssa. Tule meille niin tehdään töitä yhdessä:))
Ainoastaan puhelimen avulla saat aamuvuoroon myyntiä, vinkkinä tuohon "alokasaikaan" haluan kertoa kokemukseni syvällä ja karvaisella rintaäänellä, että mitä enemmän nostat luuria edellisen puhelun jälkeen sen sijaan että menisit kyselemään kollega-sirpan iltasuunnitelmista ja hörppimään kahvia kadunvarteen missä bisnesihmiset tönii sua, kannattaa vakavasti harkita lähemmäs sata soittoa päivässä ja niistä pitäs tulla noin 20 kauppaa kun kehityt hyväksi. Silloin tienaat riippuen kiertääkö pomosi veroja ja hyödytkö sinä siitä, kympin kuussa, mistä varmasti voit olla iloine.
Tahdon toivottaa sinulle myös kaikkea hyvää vaikka et jaksakaan olla pitkään puhelinmyyntityössä, sillä kun heräät aamulla mietit miten lähdet leipääsi tienaamaan. Tosin aina ei saa yleistää mutta joskus se tekee terääkin.