Harry istui Dumbledoren sylissä hämmästellen kun joulupukkia ei ollut vielä näkynyt. Neuvokkaana poikana Harry päätti lähteä Korvatunturille katsomaan mikä oli vialla.
Korvatunturille päästyään Harry huomasi heti ongelman: Joulupukin kilpailija Pakkasukko oli jäädyttänyt pukin ja muorin kiihkeän suhteen sekä yllyttänyt tontut kapinaan. Harry päätti puuttua tilanteeseen ja kokosi raskaan konekiväärin Vapaan Korvatunturin Tonttujoukkojen (VKT) parakin edustalle ja huusi: "Puurolle". Samassa parakista ryntäsi ulos satakunta tonttua puurokauha kädessään, mutta saivat vastaansa kiivaan sarjatulen. Moni tonttu sotkeutui hankeen ennen kuin he älysivät vetäytyä takaisin parakkiin suunnittelemaan vastaiskua. Vastaisku ei koskaan toteutunut, sillä Harry räjäytti parakin tulipalloiksi kranaateillaan.
Nyt metsästä kuitenkin lähti hyökkäämään pelottavat Pakkasukon pororatsastajat. Niitä oli liikaa ja niitä tulvi joka suunasta. Harry luuli jo noutajan tulleen, mutta yllättäen taivaalta kuului roottoreiden patpatusta ja sieltä heitettiin alas köysi. Harry kiipesi köyttä pitkin turvaan helikopteriin juuri ennen kuin pororatsastajat saavuttivat hänet.
Kopterin puikoissa istui Joulupukki! Harry ilahtui ja auttoi pukkia lahjojen jakamisessa; Pukki antoi lahjat ja Harry risut. Olihan Harry nimittäin luonnostaan aika tonttu.
Harry Potter pelastaa joulun
Dj Munakurkku
0
165
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne232352Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv542224Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k651738Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.591701Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1941687Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel821632- 1131500
- 1031247
Martina haluaa tasoisensa miehen
Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol2401057Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä
Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom21935