luopuminen

kyllä, muistan milloin koirani kuoli, en pidä kirjaa montako viikkoa siitä on kulunut, mutta aina maanantai-aamuna tulee mieleen, että jaahas, nyt on sitten jo 20 viikkoa kulunut..

IKINÄ EN UNOHDA, ikävä on kova, eikä asia ole mulle jonnin joutava asia!!! Jos joku tulis sanomaan mulle että unohda koiras jo tai muuta tälläistä, vetäisin täysillä turpiin!!!!! Niin rakas koira mulle kuitenkin oli!! Että näin..

tuolla myös oma foorumi muisteloille ja hyvästeille:

http://forums.cjb.net/viewforum.php?f=16

kirjaa kaikista koiriin liittyvistä, mutta ne luopumiset jokaisen kohdalla on tuoreessa muistissa edelleenkin, aivan kuin olisivat eilen tapahtuneet.
Se helpottamiseen johtava aika tuntuu joskus kohtuuttoman pitkältä, mutta eiköhän sekin vielä joskus tule...jokaiselle.

en tule unohtamaan. Tavarat ovat kauniissa laatikossa, joskus katson. Valokuva jokaisessa huoneessa, keittiön työpöydälläkin. Omaan peittoon käärin, kirjeen kirjoitin mukaan. Siitä on pian vuosi, lohduton ikävä edelleen. Oli ensimmäinen ihan oma. Nyt kun sataa lunta muistuu mieleen se tuhahtelu ja luminen kirsu. Voihan tämä olla jonnin joutavuutta jonkun mielestä, olkoon, ei haittaa.

minäkin muistan,en ihan kellonaikoja,mutta päivät ja vuodet,aamut ja illat.
Ja joskus kaipaan niin kovasti,varsinkin ensimmäistä pyreneittenmastiffiani joka 5 vuotiaana meni lämpöhalvaukseen,se koira oli spesiaali :)

on tärkeämpi minulle kun muistella syntymäaikoja ja kuolinaikoja. En muista viikonpäivää en edes vuotta just näin nopeesti. Mutta muistan koko päivät tarkalleen kuin Jessi sairastui ja siihen asti kun vein sen "matkalle viimeiselle". Ja muistan myös Jessin koko 13-vuotiaan elämän yhdessä kanssani. Niin monet tapahtumat ja hauskat hetket ja myös ne kun sattui onnettunmuuksia jne. jne. Ei siinä kellon ajat mitään merkitse. Muistan vieläkin Jessiä lähes joka päivä vaikka siitä on monia, monia vuosia kun Jessin aika oli ohi. Suuri taulu Jessistä olohuoneessamme muistuttaa vielä joka päivä rakkaastamme.