Suomi voittaa

Kyllä pitää sanoa että ei mikään paikka missä olen ollut, niin voita Suomea. Olen käynyt Espanjassa, portugalissa, Saksassa ja Maltalla ja näihin en jäisi edes kuukaudeksi. Suomessa tuntee olevan oikeassa paikassa !

Suomessa hyvää on neljä vuodenaikaa että lämpötilat vaihtelee eikä ole kokoajan liian kylmä tai kuuma !
5396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomi on hyvä maa, maailman paras. Yli kolmessakymmenessä maassa olen ollut, useassa moneen kertaan ja vuoden olen viettänyt kokonaan muualla. Mutta näitä Suomen talvia en yksinkertaisesti enää kestä. Pakkasia on joka vuosi lähdettävä vähäksi aikaa pakoon.

Äänestä
  • Jeps ja voisi myöskin luulla että noin sanoo katkera joka ei pääse minneen muualle... vitsi vitsi

    Äänestä

Viimeiset 5 vuotta ovat menneet itseä etsiskellessä ja olen tajunnut, että en oikeastaan kuulu tänne. Veri vetää muualle.

Ihmisten tympeys, kateellisuus, junttimaisuus jne käyvät pitemmän päälle todella sapettamaan, ilmastosta puhumattakaan.

Kaikki muuttuu, Suomessa moni laki on käännetty niin ylösalaisin ettei tekisi mieli edes ajatella koko valtiota.

Ei voi sanoa oikeaa tai väärää toisenpuolesta, kaikki riippuu täysin siitä mistä itse pitää.

Äänestä
  • Palkkaakaan ei oikein haluta maksaa, kaikki on kallista.. ostovoimassa ollaan euroopan hännillä. No materiaahan se vain :) onhan täällä hyvääkin, niin yksinkertaiset asiat kuin tila, rauha, puhtaat vesistöt, eli "ne itsestäänselvyydet" saavat ihan uuden ulottuvuuden kun palloilee aikansa keski-euroopan ruuhkissa..

    Silti täältä pitää päästä pois monta kertaa vuodessa, ja mielellään mahdollisimman kauas :-)

    Äänestä

  • On maailman paras maa. Vuodenajat poikkeavat toisistaan. Ei ole kokoajan vaan kuumaa ja tukalaa eivätkä talvet ole semmoisia 5 vesisateisen kurjia kuin esim Lontoossa. Ja kesällä on ihan tarpeeksi lämmintä. Lisäksi ihmiset ovat rehellisiä. Täällä on rauallista ja mukavaa. Jopa Suomen toiseksi suurimmassa (jos ei Hesan kylkiäisiä oteta huomioon) kaupungissa Tampeereella on keskellä kaupunkia upea harju ja laajat metsät jotka sopii mainiosti hiihtämiseen sun muuhun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


gibba kirjoitti:

Kyllä pitää sanoa että ei mikään paikka missä olen ollut, niin voita Suomea. Olen käynyt Espanjassa, portugalissa, Saksassa ja Maltalla ja näihin en jäisi edes kuukaudeksi. Suomessa tuntee olevan oikeassa paikassa !

Suomessa hyvää on neljä vuodenaikaa että lämpötilat vaihtelee eikä ole kokoajan liian kylmä tai kuuma !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu