Eipä saatu

sitä koira rotua joka hyökkäsi meispuolisen lenkkeilijän kimppuun oliko se nyt sipoossa.Oliko se sitten joku alkukantainen rotu kun koiran omistja oli huutanut miehelle että koiraa ei saa katsoa silmiin.Koira oli käynyt kurkuun kiinni ja omistajalla oli mennyt aikansa ennenkuin sai koiransa irroitettua.Onhan se tietysti hyvä ettei kaikki sen rotuiset suotta menetä mainettaan jos rotu olisi mainittu.Olen itsekin ajatellut asian niin,että edustan sitä koira rotua joka minulla on.Enkä täten halua antaa kenellekään aihetta pelätä/inhota tms. rotua.
2311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo, ei ole todellakaan kiva mustamaalata koko rotua muutaman tapauksen vuoksi.. Oikeen suututtaa kun ihmiset kategorioi ihan mukavia ja hyviä seurakoirarotuja ( muitakin) muutamien tunnettujen (kärjistettyjen) tapausten johdosta!

Äänestä
  • olla ihan hyvin vaikka sekarotuinen koira, jossa on esimerkiksi sutta. Mutta osaa ne muutkin koirat tuommoset hommelit, voihan myös olla että koira on ollut luonnevikainen. Meillä on aina koira opetettu, että sitä saa tuijottaa silmiin, eikä koira ole hyökkäillyt. Se oppii kyllä,jos sitä opettaa. vaarallinen homma, jos esimerkiksi lapsi tuijottaa tai katsoo koiraa kauan ja koira hyökkää päälle... Eihän koskaan tavallaan vain rodusta ole kysymys. yleensä homma lähtee siitä, miten koira on kasvatettu, millaisissa oloissa se on elänyt jne. kuten vaikka pahoinpidellyt/hakatut koirat ovat tosi arkoja, kun niitä yrittää edes silittää ja liikkeissä täytyy olla hyvin, hyvin varovainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietää kirjoitti:

sitä koira rotua joka hyökkäsi meispuolisen lenkkeilijän kimppuun oliko se nyt sipoossa.Oliko se sitten joku alkukantainen rotu kun koiran omistja oli huutanut miehelle että koiraa ei saa katsoa silmiin.Koira oli käynyt kurkuun kiinni ja omistajalla oli mennyt aikansa ennenkuin sai koiransa irroitettua.Onhan se tietysti hyvä ettei kaikki sen rotuiset suotta menetä mainettaan jos rotu olisi mainittu.Olen itsekin ajatellut asian niin,että edustan sitä koira rotua joka minulla on.Enkä täten halua antaa kenellekään aihetta pelätä/inhota tms. rotua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu