Jääräpäät

Mikähän siinäkin on että TeleFinlandista jatkuvasti soitellaan ja yritetään suurinpiirtein väkisin saada vaihtamaan liittymää vaikka mullakin on Sonera. Siis ajattelisi ettei tytäryhtiö yritä kalastella emoyhtiön asiakkaita mutta näin vain on. Nytkin suurin piirtein väkisin yritettiin saada vaihtamaan. Meinasi hermo jo mennä kun ei millään voi kohteliaalla sanomisella uskoa notta ei kiinnosta.
121231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin ja kun ei ollut edes ensinmäinen kerta, vaan about kuukauden välein pommittavat..??!!

Äänestä

Tuolleen sonera saa uusia asiakkaita, ja kun lähteviä ei lasketa, tulee yksi plussamerkintä.
Mietippäs muuten sen teliasonerasi tilalle jotain kotimaista vaihtoehtoa.

Äänestä
  • Olen todennut että Elisa ei kuulu yhtää missään muualla kun taajamissa. Jos menet vähänkin johonkin metsään niin heti alkaa kenttä kadota. Yksinkertaisesti ensin ratkaisee kuuluvuus sen jälkeen tuijotetaan vasta hintaa ja yhtiön "kotimaata".

    Äänestä

  • Timo kirjoitti:

    Olen todennut että Elisa ei kuulu yhtää missään muualla kun taajamissa. Jos menet vähänkin johonkin metsään niin heti alkaa kenttä kadota. Yksinkertaisesti ensin ratkaisee kuuluvuus sen jälkeen tuijotetaan vasta hintaa ja yhtiön "kotimaata".

    omalla kohdallani kuuluvuutta tärkeämpi asia on palvelut. esim push-to-talk toimii vain saunalahdella, joten ei tässä paljon liittymää voi vaihtaa sellaiseen, joka ei toimisi elisan verkossa.
    totta on, että tuo elisan kuuluvuus on aika onneton vähänkin syrjemmällä. jos tarvetta olisi, niin saattaisin hankkia tuollaisia tilanteita varten soneran prepaid-liittymän ja laittaa tilapäiset soitonsiirrot siihen.
    firman "kotimaa" ei ole mulla ainakaan mikään valintakriteeri.

    Äänestä

  • vaikuttaa kirjoitti:

    kuuluvuutta, eiköhän se kuuluvuus kumminkin ole se ykkösasia jonka mukaan liittymiä valitaan.

    Äänestä

  • lohtalax kirjoitti:

    kuuluvuutta, eiköhän se kuuluvuus kumminkin ole se ykkösasia jonka mukaan liittymiä valitaan.

    ..jos ei ole palveluja joita käyttää?

    Äänestä

  • kuuluvuudella tekee kirjoitti:

    ..jos ei ole palveluja joita käyttää?

    ole se tärkein palvelu nimittäin puhelujen välittäminen repertuaarisaan.

    Äänestä

  • lohtalax kirjoitti:

    ole se tärkein palvelu nimittäin puhelujen välittäminen repertuaarisaan.

    huonoja asiakkaitahan operaattoreille me kympin kuussa maksavat ollaan :)
    jostain operaattorien pitää raha repiä meidän palveluihin ja se otetaan vanhanaikaisia palveluja käyttäviltä..

    Äänestä

  • vanhanaikaisia kuluttajia kirjoitti:

    huonoja asiakkaitahan operaattoreille me kympin kuussa maksavat ollaan :)
    jostain operaattorien pitää raha repiä meidän palveluihin ja se otetaan vanhanaikaisia palveluja käyttäviltä..

    ei mene kauan, kun tulee markkinoille skype ominaisuudella varustetut matkapuhelimet niin silloin vasta kustannukset alenevat. Silloin viimeistään katoaa suomesta yksi operaattori takuu varmasti.

    Äänestä

  • katoaminen kirjoitti:

    ei mene kauan, kun tulee markkinoille skype ominaisuudella varustetut matkapuhelimet niin silloin vasta kustannukset alenevat. Silloin viimeistään katoaa suomesta yksi operaattori takuu varmasti.

    sehän vaatisi päätelaitteiden taydellisen uusiutumisen, kuvaviestitkin lanseerattiin jo 5 vuotta sitten eikä vieläkään oikeen tiedä kelle niitä vois lähettää.

    Äänestä

  • kuikkakoponen2 kirjoitti:

    sehän vaatisi päätelaitteiden taydellisen uusiutumisen, kuvaviestitkin lanseerattiin jo 5 vuotta sitten eikä vieläkään oikeen tiedä kelle niitä vois lähettää.

    "sehän vaatisi päätelaitteiden taydellisen uusiutumisen, kuvaviestitkin lanseerattiin jo 5 vuotta sitten eikä vieläkään oikeen tiedä kelle niitä vois lähettää."
    Kaikille voi lähettää.
    Ne, joiden päätelaite ei niitä tue, voivat käydä katsomassa sen viestin netistä (esim. Soneralla myös mahdollisen WAp:in (GSM-Data) kautta).

    Äänestä

  • Jos vastaanottaja käyttää n... kirjoitti:

    "sehän vaatisi päätelaitteiden taydellisen uusiutumisen, kuvaviestitkin lanseerattiin jo 5 vuotta sitten eikä vieläkään oikeen tiedä kelle niitä vois lähettää."
    Kaikille voi lähettää.
    Ne, joiden päätelaite ei niitä tue, voivat käydä katsomassa sen viestin netistä (esim. Soneralla myös mahdollisen WAp:in (GSM-Data) kautta).

    Niin mutta kaikilla ei ole nettiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Timo kirjoitti:

Mikähän siinäkin on että TeleFinlandista jatkuvasti soitellaan ja yritetään suurinpiirtein väkisin saada vaihtamaan liittymää vaikka mullakin on Sonera. Siis ajattelisi ettei tytäryhtiö yritä kalastella emoyhtiön asiakkaita mutta näin vain on. Nytkin suurin piirtein väkisin yritettiin saada vaihtamaan. Meinasi hermo jo mennä kun ei millään voi kohteliaalla sanomisella uskoa notta ei kiinnosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu