mitä tehdä??

Poliisi takavarikoi minulta kaksi puukkoa, kas pilkille kun olin menossa enkä käytä naskaleita vaan
moralla itteni sieltä avannosta vedän ja toinen niistä oli kurssipuukko. Tein valituksen ja syyttäjä
teki päätöksen jonka mukaan puukko piti minulle palauttaa. Päätöksessä oli merkitty että poliisilaitos oli asiasta informoitu.
Mitään ei tapahtunut ja kävinkin puukkoa laitokselta
kysymässä. Vastaus: eijjoo. Ovat kuulema sen tuhonneet. Perkele. Mitä teen? Vaadinko korvauksia?
Keneen minun tulisi ottaa yhteys?
3440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rautakauppiaalle. Myy sulle 2 moraa 2e/kpl...

Äänestä
  • vai?

    Entäpä julkisuuskuva?

    oo.
    Kirjoittanut: weikkonen3 1.12.2005 klo 16.48

       poliisi itse veti johtopäätöksen ettei sen
    tarvitse noudattaa syyttäjän palauttamiskäskyä.

    Ja kyseessä oli aliupseerikoulun kurssipuukko, eipä siellä paljon manneja näkyny. Eikä peilistä.

    Ja että asiahan voi v---tuttaa hyvinkin paljon
    näin itsepäisyyspäivän aikaan, varsinkin kun kävin armeijani juuri siellä paloaukealla mistä Lehto ja kumppanit lähtee hakeen revanssia idän suuntaan.

    Näillä tiedoilla ko. poliisilaitos saanee asianomistajan selville ja jos mikäli sikäli
    jotain asian eteen tekee, niin tekee.

    Mutta minkäs teet, laki on laki ja kun ulosotto
    vie veronpalautuksetkin pesästä ja perkuuveihti pitäs ostaa niin minkäs teet?

    Ja milläs maata puolustat kun viranomaiset vie puukotkin?

    Ymmärrettävää on jotta maailmassa on isompiakin asioita. Mutta ehkäpä niitä isompia asioita ois kannattanu miettiä ennenkuin rupee intin kurssipuukkoja pilikille menevältä takavarikoida.

    Ystävällisesti tervehtien

    ***** ******en

    Äänestä

Pistin korvaushakemuksen lääninhallitukselle, joka korvasi keräilyveitsen arvon n. 200e.
Veitsen poliisi vei autostani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


weikkonen kirjoitti:

Poliisi takavarikoi minulta kaksi puukkoa, kas pilkille kun olin menossa enkä käytä naskaleita vaan
moralla itteni sieltä avannosta vedän ja toinen niistä oli kurssipuukko. Tein valituksen ja syyttäjä
teki päätöksen jonka mukaan puukko piti minulle palauttaa. Päätöksessä oli merkitty että poliisilaitos oli asiasta informoitu.
Mitään ei tapahtunut ja kävinkin puukkoa laitokselta
kysymässä. Vastaus: eijjoo. Ovat kuulema sen tuhonneet. Perkele. Mitä teen? Vaadinko korvauksia?
Keneen minun tulisi ottaa yhteys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu