GALLUP!!!

Termos koiraimmeiset! Nyt kaipailtaisiin ASIALLISIA vastauksia seuraavaan:

Miksi juuri koira?

Kerro mikä koirassa(si) on parasta, miksi pidät juuri koirista. Kiitos!

Tässä oma vastaukseni:
Koirat tekevät ihmisen hyväksi niin paljon. Ilman koiria elämässäni olisi suuri ja tyhjä aukko. Ne saavat minut seisomaan sateeseen rankankin päivän jälkeen, jota en muuten tekisi.
21725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

koirani rakastavat minua pyyteettömästi,ovat uskollisia ja saavat minut aina hymyilemään vaikka ois kuinka paska päivä.ne saavat aina uudestaan ymmärtämään mikä on (minun)elämän tarkoitus,ilman koiria en olisi kokonainen.koirat vain ovat parhaita!:) ja lisäksi pysyy kunnossa fyysisestikkin kun koko ajan laukkaa pitkin pitäjää...

Äänestä

KOirat ovat älykkäitä, uskollisia, ja itse ainakin osaan niitä paremmin tulkita kuin muita eläimiä. Koira vaikuttaa positiivisesti ihmiseen, mieleen ja saa ihmisen lähtemään ulos lenkille, siitä on liikunnallistakin hyötyä. kun on allapäin niin koira vaistoaa sen, ja osaa parantaa pahan päivän. (mutta osaa myös tehdä pahan päivän=) Koiraa on niin ihana rapsutellakin. ja se tuntuu molemmista ihan yhtä ihanalle. Ne on vienyt vaan mun sydämen. Meillä oli joskus aivan mahtava koira, sen kanssa juteltiin pennusta asti niin paljon että aikuisen se ymmärsi vaikka mitä =) Se vielä kommunikoi takaisin jos siltä jotakin kysyi.
Esim. Se rupesi matalalla äänellä urisemaan, kysyin mikä nyt? Koira katsoi minua ja urisi uudelleen niin, kysyin Lähetäänkö ulos? menin ulko ovelle laittamaan vaatteita päälle, se tuli mun luo ja urisi ja haukahti, kysyin no mitä? Se juoksi keittiöön, sillä oli nälkä. ja sen jälkeen se suostui lähtemään ulos.

Voi, ihan tippa silmään tulee kun kertoo. =)

Äänestä

Olen aina rakastanut koiria. Ihan pienen pienestä asti.
Koko elämäni koostuu koirista ja niiden kanssa elämisestä.
Koirat ovat olleet minulle henkireikä silloinkin vielä kun poikani olivat pieniä,
Olen usein pohtinut tuota kysymystäsi ja vaikka rakastan kauniita tavaroita ja vaaleita tekstiilejä kodissa, ei minulla niitä kuitenkaan ole, sillä koirat ovat niin suuri osa minusta, että olen tullut siihen tulokseen, etten ole kokonainen ilman näitä koiriani. Siksi koira.

Äänestä

ja mun perhettäni, siksi on vaikeaa eritellä syitä ja seurauksia.

Äänestä

on ihmisen paras ystävä.vai onko?

Äänestä

Koira on uskollinen, ei käännä kelkkaansa, ei panettele takanapäin. On johdonmukainen, ei riitele, laskelmoi, huuda jos menee myöhään, muistele pahalla...
Koira tottelee - toisin kuin välttämättä kissa - ja haluaa miellyttää omistajaansa.

Sitten voin yhtyä täysillä tuohon mitä jo sanoitkin.
En voisi kuvitella enää elämää ilman tuota karvakuonoa, joka todella antaa enemmän kuin "ottaa."

Äänestä

koirista varsinkin bernhardinkoirasta

Äänestä
  • KOIRAT ON KIVOJA JA YKS MUN SUOSIKKIRODUISTA ON SAKSANPAIMENKOIRA..

    Äänestä

ihania mutta eivät sovi siistille ihmiselle kuten ei napolinmastiffikaan,siis jos on hyvin tarkka siisteydestä.Sottaiset syömätävat ja kuolaaminen.Kun bernsu heilauttaa kuolansa eli ravistelee päätänsä,niin siinä lentää tavaraa aina kattoon saakka...

Äänestä
  • MUN SUOSIKKIROTUJA ON BERNHARDINKOIRA.LEONBERGER.SAKSANPAIMENKOIRA.KULTAINEN NOUTAJA.LEONBERGER SIKSI KOSKA SAIJA VARJUKSELLA ON SELLAISIA JA SAKSANPAIMENKOIRA SIKSI KOSKA SE ON UPEA. MUITA SUOSIKKEJA OVAT COLLIE PK JA LK.SEKÄ ROTTWEILER

    Äänestä

  • mutta olisi upeaa omistaa joskus koira.koiria ja kolme tanskandoggia ja kaksi kultaista noutajaa ja iso talo jossain maaseudulla jonka pihassa olisi nöffi ja sitten kaksi tanskandoggia.olisi upeaa omistaa elämänsä aikana 5 9-14 7-21 koiraa ja sitten vielä bernhardinkoiria 5 1-6 1-7..

    Äänestä

Koirasta on seuraa, ja ne myös osaavat piristää.
Ne ovat myös luotettavia ystäviä.
Koira myös saa liikkeelle, ettei jää töiden jälkeen makaamaan sohvanpohjalle.

Meidän entisessä koirassa parasta oli leikkisyys, ja ihaninta se, kun se iski silmää :)

Äänestä
  • upeita on koirat joo.mun suosikkirotuja nöffi ja bernhardilainen

    Äänestä

  • KOIRAT OVAT IHANIA

    Äänestä

on aina hyvällä päällä,ottaa iloisesti vastaan kun tuut töistä,olis valmis lähteen kanssas vaikka kuuhun ja on aina lämpöönen.Ei tartte olla koskaan yksin,kun on koirakaveri,ei väitä koskaan vastaan.
Nämä ja monta monta muuta asiaa tekeen koiran niin rakastettavaksi.

Äänestä

ovat aitoja ja ne ovat aina kuuluneet elämääni,en vois kuvitella eläväni ilman nelijalkaisia.
Kesällä kun jouduin olemaan muutaman kuukauden ilman koiraa,ni meinasin hulluks tulla.Koirat ovat yksinkertaisesti the best.

Äänestä

miekin oon ihan vauvasta asti rakastanut koiria.=)ne ovat yksinkertaisesti osa minua....Mulle nää meidän hurtat ovat miun parhaita ystäviä ja rakkaita perheenjäseniä.

Äänestä
  • olen vaan aina tykännyt koirista yms

    Äänestä

  • olisi ihanaa omistaa joskus bernhardilainen.doggi.berninpaimenkoira.nöffi.tanskandoggi.irlanninsusikoira ja rottweiler.kultsu.saksanpaimenkoira.berni ja sitten vielä italian mva amadeus ja leonberger ruotsin mva rocco..ja sitten kultainennoutaja jolla olisi yhtä vaalea tukka kuin emännällään ja kaksi saksanpaimenkoiraa ja kaksi dobermannia

    Äänestä

olisi ihanaa omistaa koiria.koira ja sitten vielä ennen kaikkea kultainen noutaja ja bernhardilainen ja sitten vaalea emäntä jolla olisi musta labbis

Äänestä
  • Olisi ihanaa omistaa myös punainen irlanninsetteri ja newfoundlandinkoira ja rottweiler ja bernhardilainen sekä Kaksi saksanpaimenkoiraa ja kaksi tanskandoggia ja sitten Vaalea emäntä tai punapää emäntä ja suursnautsereita < 5 0 - 5. ja bernhardilaisia 7 ja aina kun tulis töistä vastassa ois emäntä ja sitten Newfoundlandinkoira Ada Jonka kanssa lähtisimme lenkille ja Newfoundlandinkoirat nova.mandi.sampo.touho ja sitten Vielä musta narttu miira ja sitten berninpaimenkoira mandi ja Kolme saksanpaimenkoiraa Iita.helmeri ja clara.Suursnautseri uros helmeri ja sitten TANSKANDOGGINARTTU AMANDA JA MUSTA NEWFOUNDLANDILAISPOIKA HELMERI JA SITTEN KULTAINENNOUTAJA MIISA.leonbergerpentu Miranda ja saksanpaimenkoiranarttu Mandi ja Bernhardilaispoika roni Ja joskus menisimme Lenkille ja sitten koirapolulle menis Newfoundlandilaispoika Helmerin ja novan K mersulla w123

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Rouva Kaurakeksi kirjoitti:

Termos koiraimmeiset! Nyt kaipailtaisiin ASIALLISIA vastauksia seuraavaan:

Miksi juuri koira?

Kerro mikä koirassa(si) on parasta, miksi pidät juuri koirista. Kiitos!

Tässä oma vastaukseni:
Koirat tekevät ihmisen hyväksi niin paljon. Ilman koiria elämässäni olisi suuri ja tyhjä aukko. Ne saavat minut seisomaan sateeseen rankankin päivän jälkeen, jota en muuten tekisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu