Tuntuuko muista samalta

Mietin tässä kerran, erään tekstarikeskustelun kultani kanssa käytyäni, että mahtaakohan appiukkoni olla todellisuudessa sitä mieltä ettei halua Wiccaa sukuunsa "turmelemaan" sitä... Tuli nimittäi vähä sellainen olo kun se ei kuulemma suostu puhumaan koko tästä aiheesta. Tiedän toki hänen olevan kristitty ja noudattavan niitä perinteitä hyvinkin vahvasti, hyväksyn myös sen täysin mutta silti jotenkin tulee asiaa miettiessä ulkopuolinen olo... Onko muita joilla olisi samankaöltaisia kokemuksia? Kuitenkin olisi kiva tietää se oikea totuus tästä asiasta kun ihmienen voi sanoa jotain vaikka olisikin tosiasiassa aivan toistamieltä ja kun ollaan kevääksi suunniteltu kihlajaisiakin kullan kanssa.

Olen todella hämmentynyt, mitä tehdä pitäisikö asian vain antaa mennä täysin omalla painollaan... Auttakaa rakkaat veljet ja sisaret! Kiitos neuvoistanne ja ajatuksistanne jo näin etukäteen...
4650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hän on varmaan kovin epätoivoinen sun olemassaolostasi! kultasi on varmaan myös aitoo kultaa, nussikaa ja naimisiin.
hävetti varmaan jutella.

Äänestä
  • Siltä se minustakin vaikutti sen perusteella mitä kullalta kuulin, tähän asiaan suhtautumisesta. Mut totta kultani on kyllä puhdasta kultaa ja rakastan häntä omalla, ehkä toisinaan erikoisella, tavallani :) Mietityttää vaan vielä sekin että mitenhän sitten ku tulee puheeksi häät jne. Toivoisin kyllä että kaikki kutsutut sitten kunnioittaisivat tapahtumaa läsnäololla ettei jäisi varsinkaa meille kutsujina huonoa fiilistä, puhumattakaan sit kun on lapsia jos äiti ja vaari ei sittenkään ole kunnolla "väleissä" toisaalta suotta tätä asiaa vielä niin pitkälle vie.

    Äänestä

anna asian mennä omalla painollaan, sinähän olet oman miehesi kanssa, et appiukon.
anna appiukon murjottaa, ei se ole sinun ongelmasi.
sinulla on ihan yhtä suuri oikeus olla wicca kuin hänellä on olla kristitty. harmi kyllä vaan harvemmat tosikrisset tajuavat tätä, niillä kun on lähetyskäsky jonka mukaan kaikki *harhaoppiset* tulee käännyttää.
onnea sinulle ja miesystävällesi!

Äänestä
  • Tuo on ihan totta harmittaa vaan kun muiden kullan perheenjäsenten (siis siskojen veljien ja äidin) kanssa tulee hyvin toimeen ja juttuun, olis vaan kiva tulla samalla tavalla appiukon kanssa juttuun, mut oikeasssa varmasti olet pitää antaa asian edetä omalla painollaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luminara kirjoitti:

Mietin tässä kerran, erään tekstarikeskustelun kultani kanssa käytyäni, että mahtaakohan appiukkoni olla todellisuudessa sitä mieltä ettei halua Wiccaa sukuunsa "turmelemaan" sitä... Tuli nimittäi vähä sellainen olo kun se ei kuulemma suostu puhumaan koko tästä aiheesta. Tiedän toki hänen olevan kristitty ja noudattavan niitä perinteitä hyvinkin vahvasti, hyväksyn myös sen täysin mutta silti jotenkin tulee asiaa miettiessä ulkopuolinen olo... Onko muita joilla olisi samankaöltaisia kokemuksia? Kuitenkin olisi kiva tietää se oikea totuus tästä asiasta kun ihmienen voi sanoa jotain vaikka olisikin tosiasiassa aivan toistamieltä ja kun ollaan kevääksi suunniteltu kihlajaisiakin kullan kanssa.

Olen todella hämmentynyt, mitä tehdä pitäisikö asian vain antaa mennä täysin omalla painollaan... Auttakaa rakkaat veljet ja sisaret! Kiitos neuvoistanne ja ajatuksistanne jo näin etukäteen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu