pyöräteiden ja teitten auraus on muuttunut entistä ala-arvoisemmaksi kaupunki alueella, taas kaupunki säästää väärästä kohteesta kiva kävellä ja ajella tuolla lumessa/ hirveässä loskassa, ei edes risteys alueita aina aurata. perseestä suorastaan.. mielipiteitä
Jyväskylän katujen auraus
pyöräilijä
261083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jaa no minun työmatkani varrelta ei ole vielä aurattu lainkaan. Hassua vaikka samaa reittiä käyttää fillarilla eräs kaupungin tiepuolen pamppu!
Turha rutista, ei aurasu muuksi muutu. bai pitäisköhän kerätä adressi kuten Kehäväylää vastaan kerättiin ja kierrättä sitä naapurikunnissakin, kuten sitäkin lista akierrätettiin ihmisten työpaikoilla.
Taas nähtiin, kun lunta tuprutti virka-ajan ulkopuolella, että: Maalaiskunnan puolella sekä ajorata, että pyörätie oli aurattu.
Kaupungin puolella odotellaan juhannusta.
Viikonloppunakin oli cityssä päälle kymmensenttinen lumi / loskakerros kaistojen välissä ja pyörätiet muistuttivat lumikenttien kutsun näkymää.
Ei muuten ole ensimmäinen kerta.
Tuskin viimeinenkään.
Meni hermot tällä viikolla totaalisesti kun ei noita teitä aurattu ollenkaan. Kiva lähteä sotkemaan pyörällä kun tienpinta on joko sohjoa tai jäätynyttä sohjoa. Hiekoituksesta ei ole tietoakaan, vaan mäkiä saa vetää vaikka perseellään alas.
Pulkalla vaan sitten että tulee okein liukas jalan kulkijan harmiksi...nyt on säästöt menossa myös katujen hoito osuuksienkin suhteen,,,kiitos nukkuvien äänetäjien. Se onkin raskasta kerran 4 vuodessa käydä lähikirjasossa äänestämässä...
ehdotan joka luusta irti yksi luu kaupunginjohtajaltakin. nuorena se vielä kestää hyvin verrattuna vanhuksiin.
Polkupyörä ei ole mikään talviajan kulkuneuvo. Talvella pitää käyttää suksia liikkumiseen, mutta sitten alkaakin vuorostaan valitus kun ei ole valmiita valaistuja latuja jne.
Talvella potkukelkka ja sukset, ei polkupyörä oikein soveluu lumisilla teillä tai bussit vaihtoehto,,,taksikin tarvittaessa jos hilloa löytyy
On kyllä surkeaa aurausta edelleen Jyväskylässä
Elä nillitä aikamies
Nyt näyttää olevan koko aurauskalusto jo käytössä.
Jännää kääkk
Todella surkeaa
Kevät tulee, lumet sulaa.
En ole missään nähnyt näin surkeaa aurausta kuin Jyväskylässä
Moraalitonta touhua kaupungilta.
mielesfräni esin pitäisi aaurara kerrostalojen sisäpihat kost rällä ryylillä nyt työntekijät eiv ät pääse3 erses autoileen, siten siistä jälkeemäin ne kanvarret..
Niin se on mennyt ala-arvoisemmaksi. Viime vuonna seuraaja oli reservin alikersantti ja tänä vuonna jatkaa hommia korpraali.
Kääk, sotilasarvoko on muka jokin laadun ja osaamisen takuu, hui hai !
Käyttäkää jalkojanne .
5kpl aurauskalustoa hajalla tässä näkyy mitä seuraa kun aina halvin voittaa jee
Hävetkää
En ole käynyt missään kaupungissa jossa olisi tiet hoidettu talvella näin huonosti.
Jyväskylä on kehitysmaa joka suhteessa.
Näkeehän sen jo kj:n ulkoisesta olemuksesta.
Urheiluhullut & korruptoituneet kuntapäättäjät siirtävät kaiken rahoituksen Hippokseen
Koiviston voi kaataa ja käyttää nappulana Gurling pelissä! Helppo pelata jalkakäytävällä kun ovat peilijäässä