80-luvun alussa otettiin mieheni kanssa erittäin suuri laina, ei katsottu korkoja tai onko kupla tai vastaava. Ainoa ajatus oli, että on oma asunto ja jälkikasvulla tulisi olla vähän helpompaa kuin meillä, vaikka puuroa oli kyllä meilläkin aina pöydässä. Onneksi/toivottavasti, kun meistä aika jättää, ei heillä ole tuommoisia murheita kuin tällä palstalla olevilla.
Vanha rva
ihmettelee
3307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse ostimme aikanaan ensiksi pienemmän asunnon ja sitten parin vaihdo jälkeen nykyisen omakotitalon. Vaimoni halusi vaihtaa 4h k huonoistomme jo vuonna 1988 mutta itse pidi hintoja silloin aivan liian kovin tuloihin nähden. Työpaikka oli kummallakin ja rahaa laitettiin säästöön niin paljon kuin pystyimme. Loppuvuonna 1992 ostimme sitten omakotitalon. Tässä sitä asutaan ja nautitaan. Itselläei käynytmielessäkään maksaa vuonna 88-89 samantyyppisestä asunnosta 1,6 miljoonaa markaa eikä tulisi mieleenkään maksaa tänäpäivänä kukaties 400.000eur (pelkkä arvaus) tästä samasta asunnosta. Laman pohja ei ole luonnollisetikaan oikea vertaus mutta kannattaisi nyt nuorten pikkasen miettiä miten suuria riskejä kannattaa ottaa.
Moni perikunta on pettynyt, kun uudehko ok-talo syrjäkylillä menee alle rakennuskustannusten... Kun taas kasvukeskuksissa saa pyytää niin paljon kuin kehtaa.
Sukulaiseni tuttava muutti jostain lapista tänne etelä-suomeen kun täällä on töitä, hän keskusteli kiinteistövälittäjän kanssa asuntonsa myynnistä ja yksikään kiinteistövälittäjä ei edes viitsinyt yrittää myydä taloa, sanoivat vain ei sitä kukaan osta.
Niimpä hänellä on nyt talo lapissa ja asustelee eteläsuomessa.