Jack Kerouac

Kiitos tuosta linkistä. Sehän äännettiinkin juuri kuten ajattelin.:)

Mikä sitten estää hapottelun, lausunnan, mietiskelyn ja vaeltelun?

Gregory Corson kaveri kirjoitti:

Mikä sitten estää hapottelun, lausunnan, mietiskelyn ja vaeltelun?

Ei tietenkään mikään estä harrastamasta jossain määrin, mutta kun haluisin olla ihan päätoiminen kiertävä guru ja pummi ja trubaduuri...=)

Dharmapummeilla oli muhun aika samanlainen vaikutus. En ole viitsinyt toista kertaa lukea, ettei hullu matkakuume suurinpiirtein estä normaalielämää. (Joka siis pitää hoitaa,että niille matkoillekin pääsee välillä..) Ehdoton lemppari Kerouacilta.

Dotleg kirjoitti:

Dharmapummeilla oli muhun aika samanlainen vaikutus. En ole viitsinyt toista kertaa lukea, ettei hullu matkakuume suurinpiirtein estä normaalielämää. (Joka siis pitää hoitaa,että niille matkoillekin pääsee välillä..) Ehdoton lemppari Kerouacilta.

"Somewhere along the line I knew there'd be girls, visions, everything: somewhere along the line the pearl would be handed to me."



Tämä oli nuoren Kerouacin käsitys elämästä tien päällä. Mies kuoli 47 vuotiaana äitinsä hoteissa, rahattamana, naisettomana, viinan turvottamana kyynisenä alkkiksena.

Eikö kaikki tämä ole jo näkyvissä esim, On the Road- kirjassa? Hurjimmatkin bileet ja autolla kaahailut päättyvät lopulta apeuteen ja yksinäisyyteen.

Eikä sitä Deanin juoppo-isää koskaan löydy. Virvatulen takaa-ajoa koko touhu...?

...ettei tekis mieli heittäytyä pummiksi myös. Kirjaa lukemattomana (sori!) vaikuttaa hyvältä ajatukselta tuo toiminta juuri kun olen aivan ryytynyt henkisesti raskaaseen työhöni (loppu ainakin toistaiseksi).
Mitä tyyliä kirja edustaa? Etsin hyvää luettavaa...ja jos ryhdyn pummiksi niin aikaa on lukeakin (ellen ole sitten kännissä koko ajan:)

Sad Paradise kirjoitti:

"Somewhere along the line I knew there'd be girls, visions, everything: somewhere along the line the pearl would be handed to me."



Tämä oli nuoren Kerouacin käsitys elämästä tien päällä. Mies kuoli 47 vuotiaana äitinsä hoteissa, rahattamana, naisettomana, viinan turvottamana kyynisenä alkkiksena.

Eikö kaikki tämä ole jo näkyvissä esim, On the Road- kirjassa? Hurjimmatkin bileet ja autolla kaahailut päättyvät lopulta apeuteen ja yksinäisyyteen.

Eikä sitä Deanin juoppo-isää koskaan löydy. Virvatulen takaa-ajoa koko touhu...?

Lukiessa yleensä antaa kirjan puhua täysin puolelleen, mutta lukemisen jälkeen suhtautuu ihan eri tavalla. Juuri se hillittömyys tuo lukukokemukseen jotain, siinä puoliksi miettii että tuosta nyt ei voi seurata mitään hyvää, mutta haluaa silti tietää mihin kertoja päätyy.

Taitaa olla useimmilla "villeillä" kirjailijoilla ollut sitten lopulta paskainen loppu. Kyllähän tuollainen maaninen sekoilu lopulta iskee takaisin. Tulee vaan mieleen Bukowski, ryyppäämisestä ja riehumisesta huolimatta vanhuus ei ollut ihan niin surullinen kuin olisi voinut olettaa. (Sellainen esimerkkihän vasta vaarallinen on...)

VÄhälläpitää kirjoitti:

...ettei tekis mieli heittäytyä pummiksi myös. Kirjaa lukemattomana (sori!) vaikuttaa hyvältä ajatukselta tuo toiminta juuri kun olen aivan ryytynyt henkisesti raskaaseen työhöni (loppu ainakin toistaiseksi).
Mitä tyyliä kirja edustaa? Etsin hyvää luettavaa...ja jos ryhdyn pummiksi niin aikaa on lukeakin (ellen ole sitten kännissä koko ajan:)

Unohtu tää ketju viikoksi :-/

En osaa sanoa mitä tyyliä kirja edustaa, ehkä road-kirja (niinkun road-movie muttei sinne päinkään...)? Kirja sijottuu 50-luvun Jenkkilään ja henkilöt ovat esi-hippejä tai jotain.

Päähenkilö Ray on buddhalaiseksi kääntynyt nuori mies, joka harrastaa runoutta ja juopottelua, liftaa ja kulkee pummilla junissa ympäri Pohjois-Amerikkaa. Kerronta on todella vetävää, siinä vuorottelevat matkakertomus ja Rayn sielunelämän kuvaus, joka on kiintoisa sekoitus itäistä ja läntistä ajatusmaailmaa. Kaikki muutkin kirjan henkilöt ovat todella mielenkiintoisia ja omalaatuisia, mistään psykologisesta syväluotaamisesta ei kuitenkaan ole kyse.

Suosittelen siis lämpimästi, oli hieno lukukokemus! Jäi ihan haikea olo kun kirja loppu... Ja voimia työhösi, jos vielä palaat sen pariin.

Sad Paradise kirjoitti:

"Somewhere along the line I knew there'd be girls, visions, everything: somewhere along the line the pearl would be handed to me."



Tämä oli nuoren Kerouacin käsitys elämästä tien päällä. Mies kuoli 47 vuotiaana äitinsä hoteissa, rahattamana, naisettomana, viinan turvottamana kyynisenä alkkiksena.

Eikö kaikki tämä ole jo näkyvissä esim, On the Road- kirjassa? Hurjimmatkin bileet ja autolla kaahailut päättyvät lopulta apeuteen ja yksinäisyyteen.

Eikä sitä Deanin juoppo-isää koskaan löydy. Virvatulen takaa-ajoa koko touhu...?

Oikeastaan tuo mitä sanot On the Roadista jäi minulla päällimmäisenä mieleen Dharmapummeista; Ray katselee Japhyn lähtöjuhlien kolmatta aamua ja säälii ystäviään, jotka yrittävät parhaansa mukaan pitää hauskaa ja joutuvat aina heräämään juhlien jälkeiseen ankeaan aamuun.

Ehkä pohjalla on aika samankaltainen elämänasenne kuin minulla, mieluummin tappion tunnustaminen ja hetken huvi pullon ääressä kuin "hyvä" elämä, perhe ja omakotitalo, ja ainainen tunne kaiken turhuudesta.