hoitajat!

Olisi kiva kuulla millaisia joulukalentereita teidän pk:ssa on ollut ja millainen se on tänä vuonna?
91173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

oli viime vuonna joulukalenterissa joka päivälle kalenterissa oma loru, joka oli samalla vihje, mistä paikasta päiväkodista löytyy ylläri. Se ylläri oli vaan koristellulle kartonkipalalle kirjoitettu jouluinen runo. Lapset tykkäsivät todella paljon, heistä oli mukava miettiä vihjettä ja sitten se löytämisen ilo. :) Kalenteri sinänsä oli lumiukko, jossa oli taskuja, joissa lorurullat oli.

Vihje helpoimmasta päästä: Esim.Sateisella säällä, vaatteet kuivataan täällä.

Äänestä

Askarreltiin yhdessä lasten kanssa kartongista iso joulukuusi, jonka lapset saivat koristella kimalteilla, nauhoilla, pienillä palloilla jne. Kirjoitin pienille paperilapuille erilaisia jouluaiheisia tehtäviä, lauluja, leikkejä, askartelua, leipomista... Laput käärittiin rullalle, kiinnitettiin narulla ja laitettiin numerotarra päälle.(olin huomioinut tehtävissä itsenäisyyspäivän, lucianpäivän yms. merkkipäivät) Lopuksi kiinnitettiin rullat kuuseen koristeiksi. Joka aamu lapset odottivat malttamattomina päivän tehtävää, jotkut olivat pyytäneet vastaavaa kalenteria kotiinkin...

Äänestä

vuonna yllätyslaatikko. Lahjapaperilla päällystetty kenkälaatikko, josta löytyi joka päivä yllätys, joka samalla oli vihje päivän tekemiseen esim. piparimuotteja, kun leivottiin pipareita. Lumiukko (Koriste siis:) kun mentiin pihalle lumiveistoksia tekemään jne. Tai liittyivät lauluihin joita lauletaan tms. Lapset tykkäsi. Jokainen sai vuorollaan kurkistaa laatikkoon.

Äänestä

Meillä tänä vuonna joulukalenterina joulusukat. Lapset toivat kotoa jokainen oman joulusukkansa (esim. villasukka). Sukat roikkuvat narulla ja jokaisen sukassa on koristeltu pipari. Ensin laulamme "Älä sulje oveasi joulutontulta..."-laulun ja laulun aikana pieni kangastonttu sytyttää kynttilät. Sitten "tonttu" ottaa tonttulakista yhden lapsen nimen, joka saa käydä kurkistamassa omaan sukkaansa. Olen töissä pienten puolella.
Ennen meillä on ollut luettavana joulukirja ja siitä on koottu seinälle kuvasarja. Kirja pätkittiin sopivan mittaisiksi osiksi ja piirrettiin aina siihen kohtaan sopiva kuva ja laitettiin seinälle.
Yhtenä vuonna oli samannlainen juttu kuin edellä mainitsemani, ainoana erotuksena oli se, että keksimme itse tarinan. Yksi hoitajista aloitti tarinan ja päätti sen sellaiseen kohtaan, josta toisen hoitajan oli helppo jatkaa jne. Se oli myös aika hauska.
Nuo toisten mainitsemat tehtäväkalenterit kuulostavat myös aika kivoilta. Ensi vuonna olen luultavasti isojen ryhmässä ja siellä voisi kokeilla sellaista kalenteria. Kiitos vinkistä:)

Äänestä
  • En ymmärtänyt, siis saavatko lapset vuoropäivinä sen piparinsa? vai kaikki samana päivänä?

    Äänestä

  • Meillä on pienillä sellainen kuusi kalentri, jossa on 24 kuusenpalloa, joista joka päivä väritetään yksi.

    Äänestä

  • kalenteri kirjoitti:

    Meillä on pienillä sellainen kuusi kalentri, jossa on 24 kuusenpalloa, joista joka päivä väritetään yksi.

    siis se on joulukuusen kuva joka on kopioitu kaikille oma.

    Äänestä

  • pph1 kirjoitti:

    En ymmärtänyt, siis saavatko lapset vuoropäivinä sen piparinsa? vai kaikki samana päivänä?

    Vuoropäivinä saavat piparinsa. Se, jonka nimi tonttulakista nostetaan, saa käydä kurkkaamassa omaan sukkaansa ja ottaa siellä oleva pipari.

    Äänestä

Joulusukat sisällään pienoinen paketti jokaiselle lapselle. Päivittäin arvomme, kuka sillä kertaa saa paketin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


myös hoitaja kirjoitti:

Olisi kiva kuulla millaisia joulukalentereita teidän pk:ssa on ollut ja millainen se on tänä vuonna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu