Pellervon Taloudellinen Tutkimuslaitos ennustaa asuntojen hintojen kääntyvän laskuun parin lähivuoden aikana. Laitos arvioi hintojen laskun johtuvan nousevista koroista.
PTT arvioi, että asuntojen hinnat laskevat vuositasolla keskimäärin kaksi prosenttia. Suurinta hintojen lasku olisi pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa, joissa asuntojen hinnat ovat myös nousseet eniten.
Yksi syy asuntojen hintatason laskuun on korkojen nousu. Korkojen nousu jäänee kuitenkin maltilliseksi Euroopan hitaan talouskasvun takia, PTT arvioi. PTT:n mukaan myös uusien asuntokohteiden rakentaminen vähenee jonkin verran nykytasosta lähivuosina.
PT ASUNTOJEN HINNAT LASKUUN
Matti@Maija
1
132
Vastaukset
- ---------------------
Tyrväinen ja PTT ovat julistaneet yhdessä kuorossa useamman vuoden tulevaa hintojen laskua. Näinä kuluneina laskun vuosina asuntojen hinnat ovat nousseet kuitenkin noin 20 prosenttia. Sääliksi käy niitä onnettomia, jotka ovat perustaneet asumiskäyttäytymisensä näiden ennustusten varaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626