Missä vika?

Onko muilla vastaavaa? Kuukautiset ovat jo parin vuoden ajan jääneet pois, aluksi joka toinen kuukausi ja nyt myöhemmin kokonaan. Aina joskus ne ovat saattaneet kuitenkin tulla. Papa-koe ja klamydiatesti olivat kuitenkin ok ja normaalissa gynekologisessa tutkimuksessakaan ei näyttänyt nopealla tarkastuksella olevan mitään. Muitakin oireita on ollut,mutta en tiedä liittyvätkö ne mitenkään tähän. Mm.vatsan turvotusta, painonnousua, maksaläiskiä ja kellertävää/ruskehtavaa vuotoa usein emättimestä. Joskus hyvin harvoin on esiintynyt kutinaakin erityisesti jalkapohjissa ja muuallakin,mutta vain hyvin harvoin. Stressiä ja jännitystäkin saattaa hieman olla. Voivatko nämä liittyä jotenkin toisiinsa, ja onko muilla ollut vastaavaa? Huolestuttaa. Olen iältäni alle kolmekymppinen nainen.
0232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kuukautiset pois kirjoitti:

Onko muilla vastaavaa? Kuukautiset ovat jo parin vuoden ajan jääneet pois, aluksi joka toinen kuukausi ja nyt myöhemmin kokonaan. Aina joskus ne ovat saattaneet kuitenkin tulla. Papa-koe ja klamydiatesti olivat kuitenkin ok ja normaalissa gynekologisessa tutkimuksessakaan ei näyttänyt nopealla tarkastuksella olevan mitään. Muitakin oireita on ollut,mutta en tiedä liittyvätkö ne mitenkään tähän. Mm.vatsan turvotusta, painonnousua, maksaläiskiä ja kellertävää/ruskehtavaa vuotoa usein emättimestä. Joskus hyvin harvoin on esiintynyt kutinaakin erityisesti jalkapohjissa ja muuallakin,mutta vain hyvin harvoin. Stressiä ja jännitystäkin saattaa hieman olla. Voivatko nämä liittyä jotenkin toisiinsa, ja onko muilla ollut vastaavaa? Huolestuttaa. Olen iältäni alle kolmekymppinen nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu