No johan on juttu kun Perttu on nostettu jalustalle. Tuntuu että häntä palvotaan oikein olantakaa. Olen jonkin verran seurannut tätä BB:tä ja omasta mielestäni Pertun käytös on välillä hyvinkin tökeröä ja puheet myös vailla vertaa. Mitä tuohon aitouteen tulee niin pikkasen epäilyttää. Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.
Pertusta
Minä vain
3288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
toista mieltä sun väitteiden kanssa.
yhtyy täysin alkuperäisen mielipiteeseen.
Kyllä meitäkin riittää, uskokaa pois.
Minusta Antti heittää myös tökeröä läppää (niitä alapää juttujaan...), että siinä on oikein viimeisen päälle keimailija. Minusta Perttu on ollut symppis, suorasanainen ja hauska alusta asti. Mutta hyvä itsetunto ja aitous pelottaa suomalaisia kivikasvoja!
Mielestäni Antin läskiksi haukkumiset ynm. olivat tökeröjä. Hänellä maailma tuntuu pyörivän oman navan ympärillä. Jokainen talosta lähtijä on lähtenyt, koska on ollut hänen kaverinsa. Niin justiin...eiköhän se ole niin, että ne ovat lähteneet, joissa ei ole voittaja-ainesta...TÄMÄHÄN ON KILPAILU!