Nenäpunkki!

Onko teillä (tai siis lähinnä koirillanne) kokemuksia nenäpunkista? Kun tuo meidän poika on nyt vähän aivastellut, todennäköisesti kuitenkin ihan lentsua vaan. Enkä ole niitä otuksiakaan ainakaan vielä havainnut. Mutta haluaisin silti varmistua asiasta. "Punkkitartuntaahan" ei ilmeisesti pysty varmuudella diagnosoimaan, eli siis voi olla nenäpunkki vaikkei sitä näykään. Voisiko kuurin silti syöttää varmuudeksi koiralle? Tiedättekö minkä hintaisia ovat? Punkkihan ei kuitenkaan tartu ihmiseen, vai kuinka? Hyi kun tuntuu heti että niskassa vilistää jotain otuksia kun edes ajattelee niitä!!!
7405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nenäpunkki usein tärvee koiran hajuaistin. Menee usein aika kauan, ennen kuin koira taas haistaa entiseen malliin. Hajuaisti on kuitenkin koiran tärkein aisti.
Ei kun lääkkeitä hakemaan.

Äänestä
  • Interceptor tehoaa niihin. Olin jo jonnekin kirjoittanutkin ja väärin. Niinku yleensä. Siis ei inceptor vaan interceptor.
    Olen ostanut suoraan eläinlääkäriltä. Mielestäni niitä ei saa apteekista eikä edes kaikilta eläinlääkäreiltä. Mutta varma en ole.

    Äänestä

  • paivansadeko kirjoitti:

    Interceptor tehoaa niihin. Olin jo jonnekin kirjoittanutkin ja väärin. Niinku yleensä. Siis ei inceptor vaan interceptor.
    Olen ostanut suoraan eläinlääkäriltä. Mielestäni niitä ei saa apteekista eikä edes kaikilta eläinlääkäreiltä. Mutta varma en ole.

    Eläinlääkärini määräsi Advocatea
    Norjanharmaalleni ja tuntuu toimivan!
    Advocate on selkään annosteltava
    liuos.

    Äänestä

  • Aloittaja

    paivansadeko kirjoitti:

    Interceptor tehoaa niihin. Olin jo jonnekin kirjoittanutkin ja väärin. Niinku yleensä. Siis ei inceptor vaan interceptor.
    Olen ostanut suoraan eläinlääkäriltä. Mielestäni niitä ei saa apteekista eikä edes kaikilta eläinlääkäreiltä. Mutta varma en ole.

    ...luin että tuo lääke saattaa tappaa collie-sukuisia koiria? Pitääköhän paikkansa?

    Äänestä

  • marita84 kirjoitti:

    ...luin että tuo lääke saattaa tappaa collie-sukuisia koiria? Pitääköhän paikkansa?

    tuskin se tappaa collie-sukuisia, koska mulla on sekarotuinen ja siinä on luultavasti collieta ja me saatiin nenäpunkkeihin sitä pipetillä laitettavaa ja vielä on koira hengissä (aikaa tästä on noin 3 viikkoa):). Se on se loisPIIKKI joka annetaan täihin sun muihin, se voi tappaa collie-sukuisen koiran.

    Äänestä

  • marita84 kirjoitti:

    ...luin että tuo lääke saattaa tappaa collie-sukuisia koiria? Pitääköhän paikkansa?

    minulle kertonut. Advocaten valmistaja kehotti erottamaan colliet toisistaan tai muista lääkityistä koirista 2 vrk:n ajaksi hoidon jälkeen, etteivät nuole valmistetta suuhunsa toisistaan.
    Myös interceptorin kanssa pitää noudattaa tarkasti annosmäärää collien kanssa.

    Äänestä

nenäpunkkeja on ollut toisella koirallani ainakin pari kertaa ja nyt epäilen tällä juniorillani. huomaan sen sillon ku alkaa yskiminen ja sisäänpäin vetämin(röhkiminen). eläinlääkäristä olen saanut ilman käyntiä lääkkeen ja olikohan se muistaakseni alle 10 euroa...kannattaa hoitaa pois.niitä en ole koskaan nähnyt, eikä niitä voi kuulemma paljain silmin nähdäkkään..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marita84 kirjoitti:

Onko teillä (tai siis lähinnä koirillanne) kokemuksia nenäpunkista? Kun tuo meidän poika on nyt vähän aivastellut, todennäköisesti kuitenkin ihan lentsua vaan. Enkä ole niitä otuksiakaan ainakaan vielä havainnut. Mutta haluaisin silti varmistua asiasta. "Punkkitartuntaahan" ei ilmeisesti pysty varmuudella diagnosoimaan, eli siis voi olla nenäpunkki vaikkei sitä näykään. Voisiko kuurin silti syöttää varmuudeksi koiralle? Tiedättekö minkä hintaisia ovat? Punkkihan ei kuitenkaan tartu ihmiseen, vai kuinka? Hyi kun tuntuu heti että niskassa vilistää jotain otuksia kun edes ajattelee niitä!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu