Tämä on ihan hullua, mutta olen perheessä, jossa ei millään tapaa hyväksytä muita uskontoja ja pidetään lujasti kiinni kristillisistä perinteistä. Tuleva joulu on alkanut hieman ahdistaa ja tuntua oudolta, koska perheeni ei tiedä buddhalaisuudestani ja siitä että en haluaisi juhlia joulua. Voinko silti olla mukana sen vietossa vaikka se tuntuisikin väärältä?
Tiedän että päätöksen teen minä itse, mutta olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan teidän muiden mielipiteitä ja näkökulmia.
Joulun viettäminen
9
1491
Vastaukset
- emil
Minä myöskään en halua viettää joulua sukulaisten kanssa perinteisin tavoin. joka kerta ku olen yrittänyt olen miettinyt että olisi parempi olla jossain yksin. Mutta toisaalta mietin että jos sen viettää vaikka kirkossa niin ei siinä ole buddhalaiselle mitään väärää tai ei hyväksyttävää. päinvastoin.
Ja jos vietän jonkun luonna vietän sen heidän ehdoilla ja olen iloinen toisten ilosta.
myönnän toki että joskus on vaikeata ymmärtää minkä takia nämä perinteet ovat niin tärkeitä joillekkin. kuten esim. just joulu, mikä on turha homma josta harva saa todellista hyötyä. Eikä ole edes hauskaa ja rentouttavaa paitsi jälkeenpäin ku se kauhee pakkobile on ohi.
mut jokainen viettää ja tekee omat valintansa elämässä ja kukaan ei voi sanoa että se on väärin, jos ei oteta jonkun toisen näkökulmaa mukaan. - käytännössä
pakanallinen juhla vaikka sillä on kristillisyyden kaapu..
- pathavatha
Jeesus oli aikalailla valaistunut persoona hänkin. Vaikka välillä höpöttikin jotain ihme tuubaa viimeisestä tuomiosta ja pikaisesta paluustaan.
- huomannut
että on parempi unohtaa sellaiset käsitteet kuin kristillinen tai buddhalainen..Ne on vaan ideoita, sanoja. Mielummin olen yrittänyt pysyä hereillä ja nähdä maailman ilman käsitteitä..
Joulu on mulle tärkeä siksi, että silloin on luvallisesti aikaa olla perheen ja rakkaitten kanssa ja silloinkun perhettä ja rakkaita ei ole ollut lähettyvillä, niin on silti ollut vuoden paras aika rauhoittua ja hiljentyä.
Ja joulu tuskin on paras aika aloittaa keskustelu vanhempien kanssa uskonto politiikasta, koska se on niin herkkä aihe kelle tahansa, koska jokaiselle on suhteellisen vakaat mielipiteet omasta uskostaan, eikä niitä hevillä muuteta.
Mielumminkin käyttäisin sinun tilanteessasi joulun opetellakseni niitä hyveitä ja sitä viisautta, jota sekä buddha että jeesus opetti. Joulusta voi tulla elämäsi kasvattavin kokemus kun käytät sen myötätunnon, ymmärryksen ja rakkauden vahvistamiseen.
Rauhallista joulua!!Olkoon kaikki olennot onnellisia! - mie*
Olen buddhalainen mutta silti pidän joulusta paljon.
meillä ei kylläkään sitä vietetä kovin kristillisesti.. ;)
Koska buddhalaisilla ei ole mitään jumalaa, joka tulisi heittelemään tulipalloilla jos osallistuu toisen jumalan palvontaan, niin mielestäni ei ole mitään väärää siinä että buddhalainen on mukana joulun vietossa.
Yritä ajatella buddhalaisittain joulun hyviä puolia. Anteiliaisuutta, iloa, rauhaa..
Jos joudut rukoilemaan toivo kaikille olennoille onnellisuutta ja hyvinvointia ym..
Tietenkin jos joulun viettäminen tuntuu väärältä ja jos ilmapiiri on noin suvaitsematon voi juhliminen olla hankalaa, silti itse varmaan teeskentelisin ja "tulisin kaapista" joskus myöhemmin. En haluaisi tuottaa kärsimystä kristityille "lähimmäisille" heidän suuren ilon juhlan aikana..
tsemppiä joulun kestämiseen! - tao
tarkoitat sanomalla että olet buddhalainen?
Kuvittelepa mitä esimerkiksi Dalai Lama tekisi jos hänet olisi kutsuttu perheeseesi joulujuhlaan.
Dalai Lama ei ole koskaan kehoittanut ketään vaihtamaan uskontoa.
Ei sinun tarvitse manifestoida "buddhalaisuuttasi",
jos et halua osallistua joihinkin rituaaleihin sano että et halua. Sen enempää perustelematta.
Suoraan sanoen teet hallaa "buddhalaisuudelle" jos kypsymättömänä menet arvostelemaan toisten (vaikka järjettömiäkin) uskomuksia ja rituaaleja. Et mitenkään saastu tai tee väärin jos olet perheesi mukana ja riiteissä mukana, niihin osallistumatta.- hyvää!
Turha tarrautua "buddhalaisuuden" puhtaana pitämiseen. Se on kuin yrittäisi pysäyttää maailman muuttumasta..Päästä tarrautumisesta ja rauha tulee luoksesi.
- Hirviä demoni
hyvää! kirjoitti:
Turha tarrautua "buddhalaisuuden" puhtaana pitämiseen. Se on kuin yrittäisi pysäyttää maailman muuttumasta..Päästä tarrautumisesta ja rauha tulee luoksesi.
"Syö kinkkua, ilahduta muita;
Siinä buddhalainen joulu."
-Dhammapada 24:12 - Hmm
Hirviä demoni kirjoitti:
"Syö kinkkua, ilahduta muita;
Siinä buddhalainen joulu."
-Dhammapada 24:12Mistä tuo paikka oikein löytyy Dhammapadasta? Minä en ainakaan ole löytänyt sitä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626