Playa Inglesissä ei enää saa olla niitä ärsyttäviä sisäänheittäjiä!Muutenkin sai aika rauhassa kulkea...kyllä v....ti ne kerjääjät
jipii!!
kana
6669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mistä tällainen tieto?
Hyvä, jos näin on!
kerjääjät ?
Kyllä se näin on, olin siellä pariviikkoa viime kuussa. Rauhassa saa kulkea,toki kauppiaat vielä yrittää mut tuntui että nekin ovat rauhoittuneet. oli ihan mukava iltaisin kävellä kun ei revitty hihasta..
Kanarialla on nykyään kiellettyä ns. sisäänheittäjän työ. Tätä asiakkaiden sisälle houkutusta saa nykyään tehdä ainoastaan oman baarinsa edustella, ei siis saa lähteä minnekään haahuilemaan ja repimään hihasta asiakkaita.
Ja lain mukaan sisäänheittäjillä pitää nykyään olla myös keltainen liivi, info liivi josta heidät tunnistaa. Tosin kaikki eivät näitä käytä.
Huomattiin sama asia jo tammikuussa ja nyt loka-marraskuussa kun taas oleiltiin 3 viikkoa Maspalomasissa. Tosi mukavaa kun saa rauhassa, ilman tyrkyttämisiä käyskennellä ja sitten istahtaa siihen ravintolaan joka on oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan! Joku kertoi, että EU olisi tuonut tullessaan tällaisen määräyksen, joka kieltää sisäänheittäjät? Jos näin on, niin vihdoinkin jotain hyvää Brysselistä! Ainoastaan vanhimmilla "turistirysäpaikoilla", eli lähinnä Metro-Kasbahissa törmäsimme jonkinlaiseen lievään muinaismuistoon sisäänheittäjistä, mutta heidänkin toimintansa oli sellaista "anteeksi, että olen olemassa" -tyylistä! Yrittivätköhän vanhasta muistista, mutta nykymääräysten vastaisesti = salaa?? Tämän sisäänheittäjäasian "korjaantumisen" vuoksikin on kiva taas tammikuussa lähteä tutuille paikoille lomailemaan.
Ei ollut niitä keltaisia liivejäkään enään. Oli oikein viihtyisää kävellä kaduilla jne..
Meihin tämä ainakin vaikuttaa. Ei enää Afrikan turistirysiin...Ingles on erittäin hyvä rantalomakohde nykyisin