Robin Cook on kyllä suosikkikirjailijani. Tämäkin kirja oli viime metreille asti erittäin hyvä. Mutta sitten tapahtui jotakin, johon en ole tämän tason kirjailijassa tottunut - se loppui kesken. Päähenkilöiden selviytyminen ei tullut esille ollenkaan. Olen kuullut, että "Soluhautomo" on itsenäinen jatko-osa tälle kirjalle, mutta tympeää se minusta silti oli. Cookin ystäville voin suositella, jos jaksaa lukea soluhautomonkin. Yksittäisenä kirjana ei välttämättä toimi.
Kirjan ideahan oli se, että kaksi naista lähtee luovuttamaan munasoluja, mutta hepä eivät tyydykään pelkkään korvaukseen, vaan haluavat tietää mihin heidän munasolut lopulta päätyvät, ja pestautuessaan sairaalaan töihin väärällä henkilöllisyydellä he tekevät paljon suurempia löytöjä ja joutuvat hankalaan tilanteeseen. Tyypillistä Cookia. Hyvin suunniteltua ja palaset loksahtelevat paikoilleen onnistuneesti. Ainoa miinus tosiaan loppuratkaisun melkein täydellisestä puuttumisesta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.