Oulu on isompi

Luistelijatyttö Susanna Pöykiö on muuttanut Oulusta Lahteen. Me-lehdessä Susanne sanoo Lahdessa asuen Oulua pieneksi kaupungiksi. Hyi sinua Susanna, luepas tarkemmin maantiedon kirjaa! Oulussa on 130 000 asukasta ja entisessä kotikaupungissani Lahdessa lähes puolet vähemmän, noin 80 000.
151935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No et se sinäkään näytä kotikuntaasi tuntevan...
Meitä lahtelaisia on n. 95 000.

Äänestä
  • Taitaa luku olla nyt jotain 99 000.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    Taitaa luku olla nyt jotain 99 000.

    Lahden väkiluku 31.12. 2004 oli 98 281 henkeä.

    Äänestä

Nuo suuruus tai pienuus -käsitteet ei välttämättä aina korreloidu asukasmäärän mukaan.

Pöykiöhän on voinut väittämällään tarkoittaa esim. Lahden olevan vilkkaampi kuin Oulun!

Äänestä
  • Lahti ei ole nykyisin lähimainkaan niin vilkkas kaupunki kuin Oulu, jossa kehitys menee eteenpäin hurjaa vauhtia. Oululaiset ovat tilastojen mukaan Suomen koulutetuinta väestöä ja se näkyy palkoissa ja esim. kauppojen tarjonnassa. Kaikenlaisia tapahtumia on pilvin pimein. Väkiluku nousee nopeiten Suomen kaupungeista. Kyllä Lahti on kaukana Oulkun perässä.

    Äänestä

  • ex lahtis kirjoitti:

    Lahti ei ole nykyisin lähimainkaan niin vilkkas kaupunki kuin Oulu, jossa kehitys menee eteenpäin hurjaa vauhtia. Oululaiset ovat tilastojen mukaan Suomen koulutetuinta väestöä ja se näkyy palkoissa ja esim. kauppojen tarjonnassa. Kaikenlaisia tapahtumia on pilvin pimein. Väkiluku nousee nopeiten Suomen kaupungeista. Kyllä Lahti on kaukana Oulkun perässä.

    Voi, että jaksaa...

    Minä itsekin saatan sanoa esim. jotain ihmistä fiksummaksi kuin toista, vaikka tämä olisi päinvastoin. Kysymys on vaikutelmasta!!!!

    Lahti on eteläisessä Suomessa ja Oulu pohjoisessa, vai onko sinulla tähänkin jotain lisättävää? Toivottavasti ei, en jaksa enään kommetoida takaisin!

    Äänestä

Niin, molemmissa kaupungeissa asuneena joudun toteamaan, et vaikka Oulun asukasluku on Lahtea suurempi, kaupunki tuntuu pienemmältä. Pääasiassa se johtuu siitä, että Oulun keskusta on selvästi Lahden keskustaa pienempi ja talot Oulussa ovat matalia, toisin kuin Lahdessa. Aika samanlaisia kaupunkeja ovat, selvästi pienempiä kuin Tre tai Tku.

Äänestä
  • Minäkin olen asunut molemmissa kaupungeissa aika pitkään kummassakin. Samoin olen asunut Tampereella. Näistä kolmesta Tampere on selvästi vilkkain mutta ei Oulu jää paljon jälkeen.

    Kaikessa näkee että Oulussa liikkuu raha kovasti. Siellä rakennetaan paljon ja kaikki on jotenkin hirveän eteenpäin menevää. Lahdessa on staattinen tunnelma. Oulussa on runsaasti erikoismyymäköitä - ei niitä perusteta pieneen kaupunkiin.

    Oulun keskusta on ahdas kun se perustaa vanhaan ruutukaava-arkkitehtuuriin. Kaupunki on kuitenkin tosi kiva paikka asua ja ihmiset ystävällisiä - suuri osa muualta muuttaneita, esim. Tampere-Turku-seuduilta (vrt. Nokian tehtaat).

    Kyllä lahtikin on OK mutta se kovin näkymätön nykyään Suomessa ja tunnelma on melkein apaattinen. Luullakseni Oulu ajaa muutamassa vuodessa asukasluvussa Turun ohi.

    Äänestä

  • CamillaH kirjoitti:

    Minäkin olen asunut molemmissa kaupungeissa aika pitkään kummassakin. Samoin olen asunut Tampereella. Näistä kolmesta Tampere on selvästi vilkkain mutta ei Oulu jää paljon jälkeen.

    Kaikessa näkee että Oulussa liikkuu raha kovasti. Siellä rakennetaan paljon ja kaikki on jotenkin hirveän eteenpäin menevää. Lahdessa on staattinen tunnelma. Oulussa on runsaasti erikoismyymäköitä - ei niitä perusteta pieneen kaupunkiin.

    Oulun keskusta on ahdas kun se perustaa vanhaan ruutukaava-arkkitehtuuriin. Kaupunki on kuitenkin tosi kiva paikka asua ja ihmiset ystävällisiä - suuri osa muualta muuttaneita, esim. Tampere-Turku-seuduilta (vrt. Nokian tehtaat).

    Kyllä lahtikin on OK mutta se kovin näkymätön nykyään Suomessa ja tunnelma on melkein apaattinen. Luullakseni Oulu ajaa muutamassa vuodessa asukasluvussa Turun ohi.

    Camillan kannattaa varmaan vähän tutkailla noita asukaslukuja uudestaan ja pohtia kuinka todennäköistä on että Oulu ajaa Turun ohi muutamassa vuodessa. Tällä vauhdilla siihen menee kymmeniä vuosia.

    Äänestä

tai sitten olet vaan käyny syntymässä päijät-hämeessä.

Äänestä

Nooh, jos Lahti olisi määräalaltaan yhtä suuri kuin Oulu niin Lahti olisi Suomessa 3-4 kärjessä. Kyllähän Lahti on kaupunkimaisempi kuin Oulu vaikka pikkukyliä ovat molemmat. Asukastiheydeltään Lahti suomen suurimpia, Oulu peränpitäjiä et silleen.

Äänestä
  • Tuohan ei pidä paikkaansa ollenkaan. Onhan Oulu paljon kaupunkimaisempi kuin Lahti ja aivan eri luokkaa toiminnallisuudeltaan, mikä johtuu hyvin paljon yliopistosta ja it-teknologiasta. Jos ette satu tietämään niin tilastojen mukaan Oulussa on Suomen koulutetuin väestö ja tulotaso on myös tasavallan korkein per capita.

    Äänestä

  • Eveliina kirjoitti:

    Tuohan ei pidä paikkaansa ollenkaan. Onhan Oulu paljon kaupunkimaisempi kuin Lahti ja aivan eri luokkaa toiminnallisuudeltaan, mikä johtuu hyvin paljon yliopistosta ja it-teknologiasta. Jos ette satu tietämään niin tilastojen mukaan Oulussa on Suomen koulutetuin väestö ja tulotaso on myös tasavallan korkein per capita.

    Ja Oulussa on Kärpät joka keikkuu liigan kärjessä. Mikä se onkaan se meidän lahtelaisten seura ja missä se keikkuu?

    Äänestä

Onneksi en asu enkä mene ikipäivänä moisiin kyliin asumaankaa.

Äänestä
  • Ei kai sinne kaikenlaisia heikosti kuolitettuja huolitakaan. Ouluhan on "noublessin" kaupunki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex lahtis kirjoitti:

Luistelijatyttö Susanna Pöykiö on muuttanut Oulusta Lahteen. Me-lehdessä Susanne sanoo Lahdessa asuen Oulua pieneksi kaupungiksi. Hyi sinua Susanna, luepas tarkemmin maantiedon kirjaa! Oulussa on 130 000 asukasta ja entisessä kotikaupungissani Lahdessa lähes puolet vähemmän, noin 80 000.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu