Vanhojako, emme toki!
Kukin meistä aikanaan koki,
kuinka vanhemmat meitä elämään opetti,
aikuistuttuamme he sen sitten lopetti.
Nyt opimme toisiltamme.
Melkein saman ikäisiä vuosiltamme,
joka mies ja nainen jotain jostakin tietää
jos voimme tietoja toistemme täällä sietää.
Joku kampasi toisten tukkaa,
joku ehkä kutoi monta villaista sukkaa,
toinen opetti lapsia elämän pitkälle polulle
joku tutki käyttöä uudelle, jaettavalle solulle.
Junalippuja leimasi ehkä mies.
Jakoi päivän postia joku kukaties,
ja voihan leipureitakin joukossa olla...
Ei täällä kukaan ole täysi nolla!
Vaikka vain lapsia hoitaen,
tai toimiston puhelimeen vastaten
olisimme päiviämme ennen kuluttaneet
olemme kai eläkkeelle useat jo ehtineet.
Näillä sivuilla vertaistaan
etsii puhekumppania monikin yli maan
ja moni on löytänyt virtuaaliystävän
siihen soisi kaikkien täällä pystyvän.
Ei liian vanha ole kukaan.
Moni pyrähtää pikaisesti juttuun mukaan
ja poistuu, markkinoille muille ehkä siirtyy
mutta nimensä täällä monen mieleen piirtyy.
Jättää jälkensä jokainen.
Ehkä toinen syvemmän kuin toinen,
mutta kukin laillaan, kuin nuorena ennen
piirtää merkkinsä kiireestikin, kuin ohimennen.
Liian vanhojako rakastumaan?
Narrattaviako jo, yksinkö vain asumaan?
Ei veikkoset, vanhuus on pelkkiä numeroita.
Rakkautta ei mikään tässä elämässä voita!
Liianko vanha muistelemaan.
Liianko vanha matkustelemaan.
Ei, ei liian vanhoja mitään tekemään olla!
Täällähän ihan säteilee monen, monen "polla".
Kukin meistä aikanaan koki,
kuinka vanhemmat meitä elämään opetti,
aikuistuttuamme he sen sitten lopetti.
Nyt opimme toisiltamme.
Melkein saman ikäisiä vuosiltamme,
joka mies ja nainen jotain jostakin tietää
jos voimme tietoja toistemme täällä sietää.
Joku kampasi toisten tukkaa,
joku ehkä kutoi monta villaista sukkaa,
toinen opetti lapsia elämän pitkälle polulle
joku tutki käyttöä uudelle, jaettavalle solulle.
Junalippuja leimasi ehkä mies.
Jakoi päivän postia joku kukaties,
ja voihan leipureitakin joukossa olla...
Ei täällä kukaan ole täysi nolla!
Vaikka vain lapsia hoitaen,
tai toimiston puhelimeen vastaten
olisimme päiviämme ennen kuluttaneet
olemme kai eläkkeelle useat jo ehtineet.
Näillä sivuilla vertaistaan
etsii puhekumppania monikin yli maan
ja moni on löytänyt virtuaaliystävän
siihen soisi kaikkien täällä pystyvän.
Ei liian vanha ole kukaan.
Moni pyrähtää pikaisesti juttuun mukaan
ja poistuu, markkinoille muille ehkä siirtyy
mutta nimensä täällä monen mieleen piirtyy.
Jättää jälkensä jokainen.
Ehkä toinen syvemmän kuin toinen,
mutta kukin laillaan, kuin nuorena ennen
piirtää merkkinsä kiireestikin, kuin ohimennen.
Liian vanhojako rakastumaan?
Narrattaviako jo, yksinkö vain asumaan?
Ei veikkoset, vanhuus on pelkkiä numeroita.
Rakkautta ei mikään tässä elämässä voita!
Liianko vanha muistelemaan.
Liianko vanha matkustelemaan.
Ei, ei liian vanhoja mitään tekemään olla!
Täällähän ihan säteilee monen, monen "polla".
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oi, kiitos, ihana aamutervehdys!
Kyllä tästä on mukava päiväänsä jatkaa.
(Toisilla se säteilee tuo polla! :)))
mihinkään.
Kaikki minkä paperille loit,
totta on,näin minä koin.
On kudottu elämän helminauhaa,
nyt toivomme rakkautta,rauhaa.
Koneella kohtaamme toisen,
toivomme löytyvän onnen moisen.
Jos ystävän löydän armaan,
kuljen onneni yrttitarhaan.
Nyt loruilu loppui tähän,
nolona olen ehkä vähän.
Taitoja ei liiemmin,yritystä liikakin;))DD
Kapakkaan poikkesi mies,
missä ja kuka, kukapa ties.
Mielessä löytää ystävä uus.
Oli lauantai ilta, kello kuus.
Astui ovesta hämärään saluunaan,
jätti takkinsa portsarin huomaan.
Kävi pöydissä aikamoinen meteli,
moni tupakasta savuja veteli.
"Tyttö hei, neiti, tuo muutama keppana,
saisko juotavaa tuokin reppana,
joka nurkassa nuokkuu,
se pian siihen kai nukkuu."
Kävi huuto ja melu miehen korviin
vaikka oli tottunut metallisorviin.
Silmät kirveli savusta tupakan,
päätti jättää koko kapakan
ja takin naulasta päällensä puki.
Ihmeissään päätänsä suki;
- En tuonne kyllä, en toiste astu!
Niin paljon ei silmäni ikävästä kastu!
Vaikka, olihan siellä, oli eräs
jota kohtaan mielenkiintoni heräs,.. -
" Iltaa", kuulee viereltään,
"Iltaa, sinäkin lähdit kävelemään,
harvoin sinua täällä on nähtykään..."
sanoo nainen hänen vierellään.
Ihan tuttu on, naapurin uusi asukas.
Nainen komea, uhkea, muodokas,
johon silmänsä iskenyt oli jo mies,
mutta arkuuttaan, sen hän itsekin ties,
oli vain nopeasti tervehtinyt
ja ohi mennessään miettinyt;
- Uskaltaisko,
mitähän se sanois..?
Tässä sitä nyt yhdessä kotiin päin kuljetaan
ja yksinäisyydestä puhutaan..
Jo kolme vuotta,
ihan suotta,
oli mies vain päiväunia nähden
miettinyt, - nyt lähden
katson mitä siitä tulis
jos naapurini sydän sulis...-
Tämä lauantai ilta ja kapakka matka.
Ehkä en enempää tähän jatka.
Sinne naapuriin katosi ovesta
yksinäinen mies...
Muuttuu rohkeudeksi arkuuskin hiljalleen,
kukaties.
arkuuskin tunnevamma.
Arkuutta tuntee monikin,
mitä tuohonkin itseni tunkisin.
Ei minua kukaan huomaa,
vaatimatonta,Luojan luomaa.
Hyvästä monesta ilman jää,
ken arkana kulke, yksinään.
Rohkeutta jos hänelle antaa vois,
onnea monesti kokea vois.
Näin on kuin runossas kerroit,
moni onnensa ohi mennyt.
Arkuutta liiaksi olla ei saa,
rohkeaa onnikin odottaa.
Tunteet vaan esiin,
johtaneeko onnen kesiin.
Arkana sitä ei tietää voi,
mitä huominen mukanaan tuoda vois.
Minullakin runoratsu pääsi laukkaan.
ehkä liian suuren palan haukkaan.
En korkeelta putoa,luudalta alas,
kiipeän nopsasti, luudalle takas.
Arkana siis ei olla saa,
rohkeesti kaikki tallustakaa.
Yritystä,yritystä, sitä vaan,
joskus tuuraakin, onnistaa! "virne"
Hyviä huomenia!
Tässä sukuloimassa olen ollut - ja mitä minun vanhat silmäni näkevätkään aamutuimaan täällä: Skillankin runoratsun selkään noussut, hienoa! Kiitos! Minä-tyttö se vain edelleen saan laulella, että "oi, miksi minä tummana synnyin, miks en syntynyt vaaleana...", tarkoitan , kun tuo runosuoni ei meikämaijassa ota sykkiäkseen...
Hyvää alkavaa viikkoa! -
koskaan yrittänytkään???
Tai oletko liian kriittinen?
Tähän mihin minä yllän,ylttää kaikki.
Niin, sanotaan, että yrittänyttä ei laiteta, mutta tuskin noin loppusointuisesti osaisin... jään mielelläni ihailijaksenne. :)
Tänään seison rinnallasi,
katson silmiisi
ja rakastan.
Tänään kannan osan kuormastasi,
otan kiinni kädestäsi
ja olen tukenasi.
Tänään nauran kanssasi,
tanssin käsivarsillasi
ja tunnen ilon.
Huomenna, kaikissa huomisissa,
olemme me, me,
ei sinä tai minä.
Loppuivat huomiset,
on vain tänään
ja eilisen muisto.
Tänään seison yksin,
katson kuvaasi
ja rakastan.
Tänään sytytän kynttilän,
katson liekkiä
ja ikävöin.
Huomenna, kaikissa huomisissa,
olet sielussani
ja muistan.
Huomenna, ehkä jo huomenna,
pidän toisen kädestä,
ja rakastan.
Näethän minut tässä
ja naurat kanssani?
Olen onnellinen!
Huomenna muistat,
ylihuomennna varmaan.
Ei unohdu koskaan,
jää sielusi tarhaan.
Sieltä hän
elosi kulkua seuraa,
Suruas suree ja
luoksesi tulee.
Lohduttain, rohkaisten,
uskoa tuoden,
elämän uuden
sulle suoden.
Ota ja tartu
käteen uuteen,
hän mukana on,
jää ei unohdukseen
Iloiten rinnallas kulkee,
onnen syliisi sulkee.
Elämä jatkuu
hän toivoo niin.
ethän vaivu kyyneliin.
Tuosta runostasi juolahtaa mieleen Kari Tapion laulama:
Ei koskaan, ei koskaan rakastaa voi liikaa...
Eihän mennyt elon mahti
syömestäin kadota voi pois.
Vaikka kynttiläin loisteen tahti
muiston kauniin mulle tois.
Elon polku yksin jatkuu
kohtalo sen tiellen toi.
Miten tästä jatkan matkaa
aatoksissain kuljen tien.
Pieni hetki itselleni
kaipuun häivää poistaa vois.
Saunan lämpö illan mittaan
uuden otteen eloon tois.
Voitelen itseni yrteillä, hunajalla
kuningatarten lahjoilla mahtavilla.
Lauteilla hiljaisiin haaveisiin vaivun
unelmien siivin uusiin haasteisiin taivun.
Aamun tullen peilistä näkyy jo uusi ilme.
Ihmekö tuo, haltijat hiipivät hiljaa
saunapolkua pitkin, kainalossaan lahja,
toivoen saunojalle uutta elämän viljaa.
Hyvä on haaveissa jatkaa elon matkaa.
Länteen laskeutuu auringon kultainen kaari.
Siellä jossain kelluu muistojenkin saari
jonne sillan muistoista rakensi kaipaava,
sinne ikävän tullen oli aina palaava.
Mutta hiljalleen kaipuu kaikkosi,
eloon uuteen kaipaava heräsi
ja kulki iloiten huomista kohti
jossa uusi, loistava kohde hohti.
Hän liiteli kevyin mielin ja huomasi vihdoin,
ei käynyt kaikki niinkuin itse tahdoin,
mutta minähän elän, elän omaa elämää tässä
eikä valoa löydä kulkien varjoissa, ikävässä.
Hävis väri harmaa iholtansa,
löytyi ilo ja nauru huuliltansa,
hän ikäänkuin nuortui kokonaan
kun oppi katsomaan elämää uudestaan.
Tuo entinen sureva, arka ja harmaa
kuin nuori kauris nyt innoissaan kirmaa.
Se surujen saari lännessä lepää siellä.
ei muistot sinua iloitsemasta kiellä.
Saunan lauteilla haltijatonttu on vierelläsi
lämmittäen, pehmittäen kehoasi
ja ajatus virkistyy, herkistyy mieli
ja elämän onnesta laulaa sielu ja kieli.
Kauas horisontin taakse katoaa pilvien jana
nousee muistoista mieleen muutama tärkeä sana.
" Kunnes kuolema meidät erottaa.."
Toinen meni... toinen huomista kohti kurottaa.
Oman onnensa seppä, takoo onnea omaa,
kahden ihmisen rakkaus niin on somaa.
Katson etelän taivaalle pimenevään iltaan,
katson sinne Venuksen loistavaan siltaan.
Tuo rakkauden kauneuden säihkyvä Venus
antaa elämään uuden tunteiden virran.
Kuun kultainen sirppi myös valoa hohtaa
se tiellämme meidät kauniina kohtaa.
On elomme aina yllätyksiä täynnä
jos vain vastaan niitä tiellä käymme.
Liianko usein haaveisiin taivun,
apatiaan en sentään vaivu.
Amorkin joskus voi nuolensa heittää,
jos vain kohtalo ei ehdi sitä peittää.
Lähden ulos, katseeni tähtiin luon,
pian haaveeni ystävän tielleni tuo.
Ei tarina illan tähän lopu,
arvatkaa mitä voi tuoda yhteinen sopu?
kts.Ursan tähtikartta